Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Cirsti

Vaikeaa on olla ihminen

Vaikeaa on olla mies. Ja vaikeaa on olla nainen. Luin nämä molemmat asiat viime viikolla lehdestä. Tuli olo, että vaikeaa on olla ihminen.

Ensin pariterapeutti Heidi Talasti kertoi Helsingin Sanomien mielipidepalstalla, miten naiset kontrolloivat miehiä vauvasta vaari-ikään.

Me Naisten toimittaja soitti perään ja kysyi, että eikös esim. tutkimustieto osoita, että pikemminkin poikien annetaan olla poikia ja tytöiltä odotetaan kuuliaisuutta. Siihen Talasti muun muassa, että ehkä näinkin on, toisaalta jotkut äidit pesevät pojan pippeliä liian pitkään (oikeasti!), josta syntyy pojalle sitten alitajuista naisvihaa.

Hämmentävää tavalliselle kukkasipulinostajalle.

Jotta tavallinen automarket-asioija lopullisesti menisi sekaisin, Sanna Ukkola kirjoitti Iltalehteen, että miesten ei pitäisi olla lapatossuja. Lapatossuuden osoitus on esimerkiksi se, jos mies maksaa ensimmäisillä treffeillä vain omat ruokansa tai ylipäätään pohtii tunteitaan tai juo soijalattea.

Vuosikymmenet on jauhettu samapalkkaisuudesta ja siihen pyritään, mutta se ei sitten pädekään, kun ollaan romanttisessa tilanteessa. Twitterin mukaan perussuomalaisvaikuttaja Matias Turkkilasta hiljan eronnut ja sittemmin takaisin yhteen palannut Ukkola linjasi myös, että ”naiset haluavat miehen, ei henkisesti kastroitua tossukkaa”.

Minä en vissiin tajua, millainen on oikea mies. Oma heilani vaikuttaa ihan oikealta mieheltä, hänellä tietääkseni on Y-kromosomi ja monta muutakin tekijää, mutta lähinnä viihdyn hänen kanssaan koska hän on kiltti, älykäs ja meillä on kauhean mukavaa. Mitään ”oikea mies” -sertifikaattia en hänestä ole löytänyt, vaikka tarkkaan olen tutkinut.

Minulla on noin 33 vuotta kokemusta miesten kanssa asioinnista, jos Rantakylän raitilla syksyllä 1987 harjoittamani varsin viaton deittailu yhden Markon kanssa sellaiseksi lasketaan, mutta kyllä tavallinen kymmenen pennin irtokarkkien ostelija vaan hämmentyy, kun miettii, mitä me toinen toisiltamme odotetaan.

Miehen pitäisi olla rikas ja macho ja Indiana Jones; naisen tulisi olla ymmärtäväinen ja tietää, miten pitkään pienen pojan pippeliä pestään, vaativa ei kuitenkaan saisi olla.

Sitten toisaalla joku huutaa, että naisen pitäisi olla laiha ja kaunis ja hiljaa. ”Te rumat naiset ette vaan tajua että me kauniit halutaan olla miehille mieliksi”, tykitti eräs nuori nainen feministiystävälleni somessa, ihan omalla nimellään. Hämmentävää semmoinenkin ottaen huomioon, että ystäväni ei ollut missään kohtaa kommentoinut mitään mihinkään naisten ulkonäköön liittyvää. Hänen suurin virheensä oli olla julkisesti feministi. Sellaisesta saa tappouhkauksia nykyään.

Vanhan kansan ihminen, sellainen tavallinen jogurttipurkinhuuhtelija ajattelisi varmaan, että järkevintä olisi tehdä toiselle niin kuin haluaisi itselle tehtävän, olla ystävällinen muille, ei valehdella tahallaan rakkaimmille ja pitää se wc-pytyn rengas alhaalla, koska lika näkyy, jos se jää ylös. Tämä viimeinen olisi mun ainoa ohje miehille, ainakin jos tulette meillä käymään.

Mutta ehkä se ei riitä.

Tähän ei minulla, tavallisella punaisten lappujen tuotteiden ostelijalla oikeastaan ole vastausta.

Kommentoi

Hae Heilistä