Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Petri Varis

Järjen uni synnyttää hirviöitä

Kaikki ovat nähneet Hollywood-elokuvassa kohtauksen, jossa päähenkilöitä piinannut kriisi ratkeaa, kun karismaattinen mies pitää ylevän puheen. Naisen tuoksussa sokeaa veteraania näyttelevä Al Pacino paasaa koulun päättäjäisissä lipeville vastuunpakoilijoille moraalista ja selkärangasta. Kuulijat liikuttuvat ja paha kääntyy hyväksi.

Viihdettä kuluttaessamme haluamme helpomman version todellisuudesta. Tarinan, jossa hyvikset erottuvat selkeästi pahiksista ja aina on olemassa yksi oikea ratkaisu. Mustavalkoisen maailman, jossa pahat tekevät inhottavia tekoja joko ahneuttaan tai ihan vain pahuuttaan ja hyvät kärsivät, kunnes oikeamielisyyttään voittavat lopussa.

Oikeassa maailmassa pahoja tekoja tehdään hyvin harvoin silkan pahuuden takia. Useammin syynä ovat kokemus epäoikeudenmukaisuudesta, oman ryhmän olemassaolon puolustaminen tai kunnia. Vielä useammin nälkä ja huoli perheen selviämisestä hengissä. Jos emme edes yritä ymmärtää näitä syitä, ei konflikteja voi selvittää. Oikeassa maailmassa ei ole sankareita ja vihollisia, on vain ihmisiä eri tarpeineen.

Viihteen tarina ja konstit ovat läpäisseet valkokankaan ja myrkyttäneet demokratian. Elokuvateollisuudessa on tiedetty jo vuosisata, kuinka manipuloida katsojan tunteita. Populistit ovat ottaneet nämä keinot, pelottelun, vihanlietsomisen, vastakkainasettelun sekä kunniaan vetoamisen, käyttöönsä. Ei tarvita kuin muutama harkiten rakennettu mielikuva ja järkipuhe jää kakkoseksi. Meille on naurettavan helppoa myydä ajatus muurista, Britannian suuruuden palauttamisesta tai pahasta eliitistä, joka haluaa kurittaa oikeamielistä kansaa. Näin syntyvät Trump ja Brexit. Ja niin ovat syntyneet diktatuurit.

Tässä maailmassamme, jossa talous on kietonut kaikki valtiot yhteen käsittämättömän monimutkaisiksi verkostoiksi, ei ole olemassa viihteen ja populistien tarjoamia yksinkertaisia ratkaisuita. Vaikka meitä kuinka peloteltaisiin, rajojen sulkeminen tai EU:sta eroaminen ei ratkaise huoltosuhteen, työn automatisoinnin tai masennuksen luomia haasteita. Al Pacinon puhe ei riitä. Edes sota ei enää ratkaise mitään. Ikävä kyllä me haluamme silti uskoa valheisiin. Luotamme tunteisiimme enemmän kuin järkeemme. Francisco de Goya tiesi sen jo vuosisatoja sitten: järjen uni synnyttää hirviöitä.

Populistiset liikkeet manipuloivat tunteitamme härskisti. Näin on tehty aina, mutta nykyisin välineet ovat tehokkaampia kuin koskaan. Verkkokäyttäytymisemme perusteella meistä tiedetään enemmän kuin tiedämme itsestämme. Sosiaalisen median algoritmit osaavat vaikuttaa tunteisiimme tavoilla, joita emme edes pysty ymmärtämään, väistämisestä puhumattakaan. Tunteemme pettävät meidät ja tätä käytetään häikäilemättä hyväksi.

Tarkkailkaa poliitikkoja, jotka puhuvat meistä ja heistä, tarjoavat yksinkertaisen ratkaisun monimutkaiseen ongelmaan tai vetoavat kansakunnan moraaliin. Haastakaa heitä, sillä he valehtelevat. Tosin turhaa sekin on. Kaiken järkeilyn jälkeenkin haluamme, että Al Pacino tulee kertomaan meille, miten asiat ovat.

Kommentoi

Hae Heilistä