Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna Käyhkö

Loma lähellä

viisi vuotta sitten sanoin työkavereille lounaspöydässä: olenko se vain minä vai tuntuuko teistäkin, että koko ajan joku on jossain tosi kaukana lomalla? Kaikki nyökkäilivät: jatkuvasti tuli kuvia ja elämäniloa kuplivia päivityksiä milloin mistäkin maailman ääristä. Häämatkalla Mauritiuksella, surffaamassa Balilla, safarilla Keniassa…

Sitten tapahtui jotain. Tuli IPCC:n raportti, ilmastoahdistus ja lentohäpeä. Jonkin aikaa moni oli kuin kotelossa; mihin tässä nyt enää voi matkustaa, pitääkö lomat tuijottaa sälekaihtimien välistä vastapäisen talon seinää?

Mutta onneksi ihminen on kekseliäs. Aina voi lomailla lähellä. Se ei ahdista eikä aiheuta häpeää.

On ihan mahtavaa, että kotiseutumatkailu on viimein noussut kunniaan. Olin vuosia sitten autoreissulla Euroopassa kaveriporukan kanssa. Harhailimme ties monettako päivää jossain Puolan maaseudulla ihastelemassa pittoreskiä kurjuutta, kun tajusin, että täällä sitä otetaan itäistä Eurooppaa haltuun, enkä ole koskaan käynyt Porissa. Enkä Raumalla. En Kotkassa, en Vaasassa, en Pietarsaaressa enkä noin 200 muussa kunnassa tai kaupungissa. Puhumattakaan kaikista somista kylistä.

Jonkinlainen häpeä on siitä asti leijunut ylläni: onpa nyt oikeasti supernoloa lähteä koluamaan jotain maailman pikkukyliä, kun ei edes omaa kotimaataan tunne.

Tämän häpeän siivittämänä olen ottanut tietoisesti maakuntaa haltuun.

Tässä muutama esimerkki: autoretki lapsuudenystävän kanssa Joensuusta Tuupovaaraan, sieltä Öllölään, rajaa hipoen Nehvonniemeen, Möhköön ja Hattuvaaraan sekä Luhtapohjan kautta takaisin. Matkalla syötiin karjalaisten pitopöytien perinteisimmät herkut Paimentytön tuvalla ja nähtiin puolenkymmentä upeaa tsasounaa.

Kevätretki etelään: Kesälahden Sovintolassa mainio valokuvanäyttely, lounas 80-luvun tunnelmissa huoltoasemalla, matkalla koettu rankkasade maisemissa, joista Järnefeltkin olisi kateellinen.

Rengasmatka Pielisen ympäri autoillen: ensimmäiset pysähdykset matkaseurasta johtuen Uimaharjun silloin uudella frisbeeradalla, uimastoppi upeassa poukamassa Vuonisjärven rannalla, lounas Lieksassa, Jamalin kautta Nurmekseen, sieltä Juuan Paalasmaan saaristotunnelmaa ihmettelemään – ja lopulta kotiin harmitellen vain sitä, että aikaa oli varattu tähänkin reissuun liian vähän, niin että väliin jäivät Valtimon Puukarin pysäkki ja kymmenet muut kiinnostavat kohteet.

Sitten pari kestosuosikkiani: Bombaa parempaa talvikohdetta ei olekaan. Ensin ladulle hankkimaan punaiset posket, sitten kylpylään lillumaan itsensä mukavaksi. Sama konsepti toimii toki myös Kolilla.

Kesällä Rääkkylän Paksuniemi. Vaikea kuvitella somempaa lomakohdetta kesäteattereineen ja rosoisen kauniine rakennuksineen. Ja muutaman kilometrin kävelylenkki Rääkkylän keskustaan on kaupunkilaiselle eksotiikka täynnä: vasikoita tien varressa melkein keskellä kylää!

Ja näitä suloisia, sielua ja ruumista ravitsevia kohteita riittää, ympäri maakuntaa, Itä-Suomea ja kotimaata. Lähelle on vain toisinaan niin vaikea nähdä.

Kommentoi

Hae Heilistä