Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna Käyhkö

Tilaisin yhden ravintolan, kiitos

Muita on tunnetusti helppo neuvoa, niin tässä tulee hyvä vinkki ihmiseltä, joka ei ymmärrä ravintolan pyörittämisestä mitään: arvoisa yrittäjä, perusta Joensuuhun lapsiystävällinen ruokaravintola. Paljon se ei vaadi.

Ensinnäkin: leikkipaikka. On syynsä, että viimeistään kahden vuoden päästä esikoisen syntymästä kaikki tuntemani pariskunnat ovat siirtyneet Rosson kanta-asiakkaaksi. Jos tämän kokoisessa kaupungissa on yksi (sic!) ruokaravintola, johon voi mennä huolettomasti leikki-ikäisen kanssa, niin sanoisin, että siinä on iskun paikka.

Kummoista ei tarvita: jonkinlainen aitaus, jokunen nukke, pikkuauto, nalle, kirja ja pari lasten huonekalua.

Vein kehittelyn mielessäni hiukan pidemmälle. Koska se kaupungin ainoa ravintolan lastennurkka on tunnetusti tukossa lähes aina, kannattaisi leikkitila sijoittaa innovaativisesti ravintolan keskelle, ympyrän muotoon. Tähän ympärille saisi näppärästi pöytiä kaaren muodossa, jolloin mahdollisimman moni vanhempi voisi syynätä jälkikasvuaan omasta pöydästään.

Ja koska olen käynyt ravintoloissa ennen lasteni syntymääkin, toivoisin toki muille ruokailijoille pöytiä kaukana tästä ympyrästä.

Sitten toinen asia: ruokalista. Nakit ja lihapullat ne tunnetusti maistuu, mutta olisipa erinomaista ihan makumaailman lisäämiseksi myydä lapsille ikään sopivia annoksia aikuisten listalta. Tyyliin 3-vuotiaalle 3 euron ja 5-vuotiaalle 5 euron annos. Aika monesti lastenlistan annokset ovat sitä kokoa, että keskikokoinen nainen syö siitä kyllikseen – siis sen jälkeen, kun 3-vuotias on jo särpinyt osansa ja karannut riehumaan tuulikaappiin.

Ja mitä tulee meidän vanhempien ruokalistaan: lounasravintoloiden konsepti on Suomessa nerokas. Kun saa itse koota seisovasta pöydästä annoksen, voi syödä valitsemansa määrän juuri sitä, mitä haluaa.

Miksei meillä ole iltalounaita, jossa pääosassa olisivat terveelliset ja maistuvat ruuat seisovasta pöydästä? Ja hinta vielä sen verran järkevä, että siihen on varaa ihan tavallisella työtä tekevällä perheelläkin, ei vain vauraimmalla viidenneksellä.

Kolmas kohta, mitä lasten kanssa ravintolaan poikkeava enää kaipaa on asenne. Joissain paikoissa tuntevat nämä metrin mittaisetkin olonsa tervetulleeksi; toisissa sitten kaikkea muuta.

On totta, että ranskalaisen kotikasvatuksen saaneet ipanat istuvat tyynen rauhallisina kolmen ruokalajin ajan, aterioivat 4-vuotiaana sujuvasti veitsen ja haarukan kanssa, eivätkä takuulla roiku muovipalmussa jo tilausta tehdessä. Jostain syystä nämä kotimaiset kappaleet vaan eivät toimi niin.

Olisipa iloista vapauttaa itsensä ruuanlaiton ikeestä ja totuttaa lapsia askel kerrallaan ravintolakulttuuriin. Mutta vain jos se ei joka kerta aiheuttaisi kylmää hikeä ja hyperventilaatiota. Pelasta meidät, sinä ihana ravintoloitsija!

Kommentoi

Hae Heilistä