Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Katja Kolehmainen, YTM

Minne ääni kuuluu

Muuttaessani 1992 Joensuuhun opiskelemaan yhteiskuntatieteitä, toimi Niskakadun kulmassa Ylioppilastalo. Siellä Ylioppilaskunta ja Opiskelija-asuntosäätiö Elli palvelivat opiskelijoita saman katon alla. Ja niiden välissä oli yliopistolaisten suosima kuppila Lyyra, tai Lörkkinähän se paremmin tunnettiin. Muistan yhdenkin illan, kun tuoreena opiskelijatyttösenä istuin vanhemman vuosikurssin opiskelijoiden kanssa samassa pöydässä. Takana oli Seppo Sajaman filosofian iltaluennot, ja vanhemmat opiskelijat alkoivat viisastella: Jos metsässä, jossa ei ole ketään, kaatuu puu, kuuluuko siitä ääni? Jos kukaan ei ole kuulemassa?

Paljon on Pielisjoessa vettä virrannut noista ajoista. Joensuun itäblokkimainen ruutukaava on muuttunut kaupungin ja kaupunkikeskustayhdistyksen määrätietoisen kehittämisen myötä viihtyisäksi ihmisten kaupunkikeskustaksi. Mutta filosofinen äänen pohdinta on jälleen osa joensuulaisuuttani. Nyt Virran tuoreena kipparina joudun pohtimaan, minne mikäkin ääni kuuluu, vai kuuluisiko sen ylipäätään kuulua minnekään, missä joku on kuulemassa.

Lapsiperheiden arki, tasapainoilu työn ja perheen välillä voi uuvuttaa, ja joskus oravanpyörästä oli mukava sinkoutua valmiiseen pöytään, eli ulos syömään koko konkkaronkalla. Koska jälkikasvumme syntyi suurella ikäerolla, valitsimme ravintolan noin 14 vuoden ajan leikkipaikan perusteella. Nykyisin ei olisi montaakaan paikkaa, mistä valita. Monet ravintolat ovat luopuneet leikkipaikoistaan ja pallomeristä.

Leikkipaikat vievät asiakaspaikkoja, niiden puhtaanapito maksaa ja kyllähän niissä ääntäkin syntyy. Yleensähän se menee niin, että mitä iloisemmat lapset, sitä kovempi ääni. Kuuluuko lasten ääni ravintolaan?

Meitä joensuulaisia hemmotellaan tällä hetkellä todella hyvätasoisella ja monipuolisella ravintolatarjonnalla. Oma jälkikasvu on kasvanut jo aikaa sitten ulos leikkipaikoista, mutta useat pienten lasten vanhemmat ovat toivoneet, että ravintoloissa olisi iltoja lapsiperheille.

Noina iltoina myös lapsiperheet voisivat tulla huoletta syömään pelkäämättä pilaavansa sellaisten asiakkaiden iltaa, jotka eivät lasten ääntä halua ravintolassa kuulla. Moni perhe ottaisi ilolla varmasti vastaan myös perinteisten leikkipaikkojen takaisinpaluun, pallomerineen.

Eri-ikäisten kaupunkilaisten huomioiminen palvelumuotoilussa tuo iloa. Ihan paras näkemäni idea on Elokuvateatteri Tapion Vauvakinot. Tuolloin pienen vauvan kanssa saa mennä elokuviin, ja hoitaa siellä lastaan siitä kenenkään häiriintymättä. Ja väliajalla vieläpä kahvitarjoilu asiakkaille. Pisteet Tapiolle!

Joensuun kauppatori on valmis, mutta ainakin näinä talven harmaina päivinä vielä kovin hiljainen. Hiljaisuuteen voi tottua. Elävään kaupunkikeskustaan kuuluu kuitenkin elämä, syke, ihmiset: tapahtumat, markkinakauppiaat, puolueiden teltat, opiskelijatempaukset, nuoret skeittilautoineen tai ilman, myös roska-autojen ja lakaisukoneiden ääni. Ääni kuuluu elämään.

Kommentoi

Hae Heilistä