Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna Huttunen

Maailma ei ole mustavalkoinen

Eduskunnassa oli viime viikolla istuntotaukoviikko Pohjoismaiden neuvoston kokoontumisen takia. Kohdallani viikko meni kirjoitushommien lisäksi arkisten kotiaskareiden merkeissä. Olen siivonnut, pessyt pyykkiä, raivannut kesän jälkiä pihamaalta ja samanaikaisesti käynyt mielessäni läpi esillä olevia ajankohtaisia asioita. Etäisyys päätöksenteon pöytiin antoi samalla välimatkaa ja tilaa ajatella.

Huomasin kesken pihapuuhasteluni miettiväni ennen kaikkea ilmastonmuutokseen liittyviä asioita. Ajatuksissani pyörivät julkisesti käytävien keskusteluiden äärilaidat, asiantuntija-armeijat ja televisiopaneelit, jossa pöydän ympärillä istuu takuuvarmasti asiasta täysin eri mieltä olevia ihmisiä. Kuulija suorastaan houkutellaan asettumaan jonkun puolelle, jotakin vastaan. Monesti on kuitenkin niin, että totuus on jossain siinä puolessa välin. Kompromissien ja vaihtoehtojen puolesta puhuttu ääni tuntuu nykyään häviävän.

 

Yksi eniten mielipiteitä jakavista asioista on metsät. Pidän itseäni järkivihreänä ihmisenä jo metsätalousinsinööri-koulutukseni takia. Minulle metsät ovat aina olleet enemmän kuin pelkkiä puita. Ymmärrän monen muun suomalaisen tavoin metsiemme moninaisen merkityksen Suomelle ja sen kansalaisille. Julkisessa keskustelussa syntyy usein mielikuva metsien käytön olemisesta joko aukkohakkuuta tai suojelua.

Toisena mörkönä tuntuu olevan suomalainen maatalous. Haluan monen muun suomalaisen tavoin syödä kotimaista ruokaa. Ilman taloudellisesti kannattavaa maataloutta eivät maataloustuotteet kuitenkaan jatkossakaan päädy kaupan hyllylle. Hiilineutraalisuutta edistäviä toimenpiteitä tehdään jo nyt maatalousyrittäjien toimesta paljon, mutta teoista puhutaan valitettavan vähän. Lehmästä on tehty pahis ja porkkanasta hyvis.

Kolmantena esimerkkinä tulee kaikki energiaan liittyvä. Meidän on päästävä liikkumaan täällä harvaan asutulla alueella, missä ei ole käytössä riittävästi julkista liikennettä. Kysymys onkin, kuinka energia tuotetaan. Mielestäni fossiilisista polttoaineista tulisi siirtyä asteittain uusiutuviin polttoaineisiin. Esimerkkinä voidaan pitää vaikka Outokummun Energian lämpölaitos Miilua, joka vaihtoi lämmityksessä raskaan polttoöljyn puuhakkeeseen. Tuolla teolla Outokummun alueella fossiilisten polttoaineiden kasvihuonepäästöt putosivat kerralla 60 prosenttia. Uskon, että biopolttoaineissa on pitkälti myös liikkumisemme tulevaisuus. Sähkökään ei tule vain töpselistä.

 

Hyviä asioita siis tapahtuu koko ajan. Keskusteluissa mehevämpiä ovat valitettavasti kuitenkin ne vähemmän hyvät.

En pidä siitä, että ilmastonmuutosta käytetään jopa pelottelun välineenä. Mielestäni on aivan yhtä väärin vähätellä lasten ja nuorison halua vaikuttaa tulevaisuuteen heidän omien tekojensa kautta. Olen äitinä seurannut, kun tyttäreni valitsee kaupasta luomuruokia, lisää kasvisruuan osuutta, käyttää kestokasseja ja ostaa vastuullisesti valmistettuja vaatteita. Hän on myös valistanut minua lajittelun ja kierrättämisen merkityksestä.

Vastakkainasettelu ruokkii turhautumista ja vihaa. Se värjää asiat mustavalkoisiksi ja tukahduttaa edistyksen. Usein totuus on jossain siinä keskellä. Kuulkaamme myös niiden ääntä, jotka eivät huuda koviten.

 

Huhtikuussa 2019 valitut pohjoiskarjalaiset kansanedustajat kirjoittavat kukin vuorollaan yhden kolumnin Karjalan Heiliin.

Kommentoi

Hae Heilistä