Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Tuula-Liina Varis

Hyvä ja paha liikunta

”Kilpailu tappaa koululiikunnan”, julistaa uusin Tiede-lehti (Tiede 8 /15). Jutussa ehdotetaan, että oppiaine jaettaisiin kahtia, kilpailuhenkiseen urheiluun ja valinnanvapautta korostavaan liikuntaan. Hallitusohjelmassa esitetään kouluihin liikuntaa tunti päivässä.

Mutta maistuuko pakkopulla entistä lihavammalle ja huonokuntoisemmalle koulunuorisolle?

Eikö kilpaileva ja kielteiseksi koettu ilmapiiri voi päinvastoin lisätä monen tuloskilvassa heikosti pärjäävän oppimis- ja muita ongelmia?

Olisipa joku tuonut julki tämän näkökulman silloin ammoin, kun itse kävin koulua, olisi jäänyt muutama trauma saamatta. Meitä, joille jumppatunnit olivat painajaista, oli joka luokalla alakansakoulusta ylioppilaskirjoituksiin.

Minä olin vasenkätinen ja likinäköinen, ja jo sen takia surkea peleissä, ja äkkiä pitkäksi venähtäneenä kömpelö. Siinä olisi ollut tarpeeksi nöyryytystä ilman alikessusieluista ilkeää maikkaakin.

En ollut mikään sohvaperuna, eikä tuohon aikaan kukaan nuori ollut. Koulu- ja muut pitkätkin matkat taitettiin kävellen, pihaleikeissä hiki lensi, talvisin hiihdettiin ja luisteltiin, tansseihin ajettiin kesäisin pyörällä.

Ja tanssi oli ihan intohimo minulle. Askelmittari olisi osoittanut hienoja lukemia joka päivälle, jos semmoinen olisi keksitty. Elämäntapa piti hoikkana, lihavia lapsia ja nuoria oli todella vähän. Mutta koulun jumppatunteja vihasin synkeästi. ”Istuakaan” ei voinut kuin kerran kuussa, sillä opettaja piti tarkkaa kirjaa tyttöjen kuukautisista.

Hapenottokyvyllä, lihaskunnolla ja painoindeksillä arvioiden suomalaiset koululaiset ovat nyt huonokuntoisempia kuin koskaan, tietää Tiede-lehti.

Murrosikää kohti liikunta-aktiivisuus heikkenee rajusti: 15-vuotiaista tytöistä vain 10 prosenttia ja pojista 17 prosenttia liikkuu vähintään tunnin päivässä. Auttaako suurta liikkumatonta enemmistöä koululiikunnan määrällinen lisäys, jos sisältö ja henki ei muutu? Ei auta.

Murrosikäinen on särkyvän arka fyysisestä olemuksestaan. Kun ulkonäköpaineet ovat suuret, jokainen todistus huonoudesta, kömpelyydestä ja lihavuudesta verrattuna luokan parhaisiin lisää traumaa ja torppaa yrittämisen halutkin.

Eivät kaikki pidä kilpailusta, jotkut vihaavat sitä, niin kuin minäkin.

Jotkut arvostavat yhteisöllistä tekemistä, jossa kukaan ei voita eikä häviä, ja jotkut haluavat kilvoitella kohti parempaa vertautumatta toisiin.

Nyt kun lapsenlapsenikin alkavat olla aikuisia, toivon, että ainakaan heidän lastensa ei koululaisina tarvitse alistua veriselle kilpailulle. Että he voisivat valita liikuntalajikseen vaikka tanssin, pilateksen, joogan, zumban, vesijumpan, kävelyn...

Ettei heidän tarvitsisi mumminsa tavoin elää viisikymppiseksi ennen kuin löytävät liikunnasta ilon, kehonhallinnan ja itsensä hyväksymisen kokemuksia.

Kommentoi

Hae Heilistä