Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Matti Torvinen

Kalle Päätalo sata

Kalle Päätalon syntymästä tulee kuluneeksi sata vuotta 11.11.2019. Päätalon muistelmien mukaan syntymäaikaa ykstoistaykstoista, yheksäntoistayheksäntoista kommentoitiin monta kertaa, että onpas ollut isä Herkolla hyvä rätinkipää, kun on osannut satuttaa tuollaisen numerosarjan noin näppeästi.

Ensimmäinen lukemani Päätalon kirja oli Ihmisiä telineillä. Luin sen 19-vuotiaana sen satuttua vahingossa käteeni Savonlinnan kirjastossa. Tämän jälkeen luin vielä ennen armeijaan menoani muutamia Koillismaa-sarjan sekä muitakin hänen teoksiaan.

Luulin että vain harvat nuoret lukevat Päätaloa, mutta se ei ollut totta. Samaan alokastupaan sattui useampikin hänen lukijansa. Myöhemmin tiesin Päätalon itsensäkin yllättyneen siitä, että myös nuoret lukivat hänen kirjojaan.

Päätalon henkilöt ovat elävän tuntuisia ja kotiseudun murre täyteläistä. Lukija melkein kuulee Hiltu-Jakin älähtelyn ja Herkon tuskailun kahvinkeitossa, kun mokoma ”paskapata taas kuohuu”. Murteen käytössä Päätalo oli erityisen tarkka. Hän oli Oulun ja Taivalkosken väliä linja-autossa matkatessaan nauhoittanut ihmisten puheita saadakseen tekstiinsä mahdollisimman tarkan ilmaisun.

Nauhuri oli kuitenkin pitänyt jättää kotiin siinä vaiheessa, kun matkustajat jo tunnistivat useita teoksia julkaisseen kirjailijan.

Itselleni sattui hauska tapaus, kun etäsavotalla Iisalmessa opettajien soluasuntoon sattui Taivalkoskelta kotoisin oleva nuorimies. Kun kaveri esittäytyi, sanoin että taidat olla Koillismaalta. Mitä, kuuleeko sen puheesta? No, tavallaan. Olen opiskellut suomen kieltä ja lukenut Päätaloa.

Uusi asukas halusi tarjota tulokahvit, ja menimme läheiselle huoltoasemalle. Siellä oli tilaisuus katsoa myös, josko löytyisi sopivia nippusiteitä, ei löytynyt: ”Sentin jos oesi pitempi, niin justiinsa oesi näppeä.”

Kalle Päätalo ei päässyt elämässään helpolla. Isä-Herkko oli vuosia mielisairaana, välillä laitoksessa, välillä työkyvyttömänä kotona. Perhe joutui turvautumaan kunnanjauhoihin. Se oli nöyryyttävää, kun lisäksi esitettiin sellaisiakin arvioita, että Herkko on heittäyksissä, muka kykenisi töihin muttei lähde.

Naapurit olivat kuitenkin kannustavia ja auttavaisia. Hiltu-Jakki kuljetti Kallea savotoilla. Kooti-ukko ymmärsi ja tuki Kallea. Kun Kalle ensimmäisessä koulun joulussa ei saanut yhtään korttia, eikä nimeä mainittu, niin Kooti-ukko lohdutti, että kyllä se Kallen nimi vielä mainitaan monta kertaa.

Kirjoitin Päätalolle 1980-luvun lopulla ja muistelin Kooti-ukon ennustusta. Juuri silloin yliopistossa luennoillaan professori Alpo Räisänen ja lehtori Ritva Haavikko olivat maininneet Päätalon. Räisänen tutki suomen kielen sanastoa ja oli hyvin perehtynyt Koillismaan murteisiin. Hän sai jopa tutkimusmateriaalia Päätalon kirjoista. Haavikko taas oli ottanut Päätalon mukaan suosittuun luentosarjaansa muun muassa Mika Waltarin seuraksi.

Uskon että Päätalon kirjoja tarvitaan vielä, kun haetaan esimerkiksi maaseudun tai rakennustyön kuvausta. Hän oli tarkan kuvauksen mestari.

Kommentoi

Hae Heilistä