Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna-Mari Lappalainen

Kiukku ei poista faktaa

Lähes puolet suomalaisista epäilee ilmastopuheita Helsingin Sanomien (25.9.2019) teettämän kyselyn mukaan. Noin puolet haluaa, että Suomesta tulee ilmastonmuutoksen torjunnan edelläkävijä, ja samalla 45 prosenttia on sitä mieltä, että ilmastonmuutoksen vaikutuksia liioitellaan julkisuudessa. 45 prosenttia ei ole myöskään valmiita tinkimään elintasostaan asian vuoksi.

On tervettä kyseenalaistaa tutkimustietoa. On myös tervettä myöntää olevansa itsekäs, sillä itsekkyys kuuluu ihmisen perusluontoon  –  onhan meillä vain yksi elämä, ja on ymmärrettävää, että sen aikana halutaan myös nauttia työnsä hedelmistä.

Sen sijaan tietyn pisteen jälkeen foliohattuilu ja ilmastonmuutoksen julistaminen poliitikkojen, median ja tutkimuslaitosten propagandaksi antavat ihmisestä lähinnä typerän kuvan. Itsekkäitä halujaan ei myöskään tarvitse laittaa sen piikkiin, ettei usko koko asiaa.

Ilmastoskeptikot kuittaavat vaihtelevat lämpötilat ja muut ilmastonmuutoksen merkit sillä, että lämpötilat ovat vaihdelleet maapallolla vuosituhansien aikana ennenkin. Tämänkin argumentin kaatavia tutkimuksia on tehty: esimerkiksi Nature ja Nature Geo-science -lehdissä julkaistuissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että viimeksi kuluneiden 2  000 vuoden aikana lämpötilat ovat todellakin vaihdelleet, mutteivät koskaan näin rajusti samanaikaisesti eri puolilla maailmaa. Aiemmat lämpötilavaihtelut ovat olleet alueellisia, esimerkiksi tulivuorenpurkauksista ja Auringon aktiviteeteista johtuneita vaihteluita.

Tämä on kansainvälisen, Bernin yliopiston johtaman tutkijaryhmän toteuttama tutkimus, mutta usein Pertti Rääkkylästä ja Pirkko Suonenjoelta tietävät silti paremmin.

Ilmastonmuutoksen jatkuva näkyminen ja sen vuoksi tavallisen ihmisen arkea hankaloittavat toimet ja suunnitelmat ärsyttävät, ymmärrettävästi: pitäisi luopua autosta, matkustelusta, lihasta ja muotivaatteista, ja samalla pitäisi myös jollakin rahalla tankata se auto, jolla pitäisi päästä töihin, koska en edes aloita Pohjois-Karjalan tai vielä syrjäisemmän Suomen julkisesta liikenteestä. Ja ärsytyshän aiheuttaa tunnetusti vastareaktioita, kuten ilmastonmuutoksen kieltämisen.

Yhtä paljon kuin Punavuoressa asuvat ja uusien polttomoottoriautojen kieltämisestä lähitulevaisuudessa vouhkaavat henkilöt ärsyttävät kuitenkin ne, jotka itsepintaisesti tuntuvat olevan sitä mieltä, että ilmastonmuutos on mielipide, koska sitä se ei ole. Se on ikävä tosiasia, vaikka nykypäivän sähköautolla näillä leveysasteilla pääseekin pakkasella hyvällä tuurilla töihin ja takaisin.

Toki on olemassa ihan aitojakin ilmastoskeptikoita, mutta asian kieltäminen muiden syiden varjolla oikeiden syiden peittämiseksi olisi jo aika lopettaa.

On ihan ok myöntää, että saattaa olla jopa huono omatunto siitä, että tahtoo matkustella ja tilata tuotteita AliExpressistä. Itse asiassa on myös ok myöntää, että ei ole huono omatunto siitä, että ajaa uudella Volvolla, koska on tehnyt paljon töitä kyetäkseen tekemään niin. Oli syy mikä tahansa, on parempi olla rehellinen kuin tyhmä.

Kommentoi

Hae Heilistä