Kolumni
Julkaistu 
Aimo Salonen

Viisi käsin kirjoitettua kirjettä syksyn aikana

Toisaalla tässä lehdessä on juttupaketti tarinankerronnan vaikutuksesta historiankirjoitukseen. Samalla sivutaan päiväkirjojen ja käsin kirjoitettujen kirjeiden merkitystä.


Pentti Stranius kertoo, että hän aikoo kirjoittaa tämän syksyn aikana omakätisesti viisi kirjettä ja ainakin kymmenen joulukorttia. Ottakaamme tuo haasteena.
Täten lupaan julkisesti, että myös minä kirjoitan ja lähetän ennen vuodenvaihdetta viisi vanhanaikaista paperikirjettä.
Ensimmäinen menköön Brigittelle Saksaan, toinen ystävälle, joka kestitsi minua elokuussa sukunsa vanhalla maatilalla, ja jonka kanssa tuosta silloin jo puhuttiinkin: rauhoitetaan hetkeksi kiireemme ja pysähdytään ajattelemaan toista siksi ajaksi, jonka sanojen siirtäminen ajatuksista kynän kautta paperille vie.

Brigitteen tutustuin Helsingin ja Tallinnan väliä liikennöineen Georg Otsin kannella perjantaina 23.8.1988.
Muistan tarkan päivämäärän siksi, että se sattui olemaan Molotovin–Ribbentropin sopimuksen vuosipäivä kesänä, jolloin uusi kansallinen herääminen oli roihahtanut Virossa täyteen liekkiinsä. Tallinna oli täynnä mielenilmauksia ja Brigitten virolaisten ystävien kautta pääsin keskelle historiallisia tapahtumia.
Tuosta viikonlopusta lähtien olemme pitäneet Brigitten kanssa yhteyttä käsin kirjoitettujen kirjeiden kautta – myös sähköpostien ja sosiaalisen median aikakautena. Tosin tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että itse olen suunnitellut jo varmaan kaksi–kolme vuotta Brigitten viimeisimpään kirjeeseen vastaamista.

Näppäimistöön tottuneille sormille on kovin kömpelöä ruveta piirtämään kirjaimia paperille. Ärsyttävää on sekin, että äidinkieltään sujuvasti käyttävä kirjoittamisen ammattilainen joutuu töhertämään tönkköenglantia, josta puuttuvat ne vivahteet, joita suomenkieliseen tekstiin saa pistettyä.
Silti paperinen kirje on nautinto.
Semmoisen kun saa, tietää, että toinen on ajatellut juuri minua, kun hän on ottanut kynän käteensä ja alkanut miettiä, mitä hän minulle haluaa kertoa. Käsin kun kirjoittaa, joutuu sanatkin miettimään tarkasti etukäteen. Käsin kirjoittaessa kun ei ole virheiden ja ajattelemattomien ilmausten deletointimahdollisuutta.

Paperisen kirjeen saaminen tuo tunteen, että on tärkeä ainakin sille yhdelle, ja semmoisia tunteita ihminen kaipaa.
Sivutuotteena sitten tulee jättäneeksi tulevien aikojen historiantutkijoille jotakin somepäästöä pysyvämpää dokumenttia tästä ajasta – sikäli kun jäämistöä joskus selvittelevät eivät katso kirjeiden ja käsin kirjoitettujen päiväkirjojen sisältöä lähipiirin kannalta liian arveluttavaksi tutkijoiden käsiin päästettäväksi.

Kommentoi

Hae Heilistä