Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Petri Varis

Hullu paljon töitä tekee

Näin elokuun ja häämöttävän syksyn kunniaksi ajattelin kirjoittaa kesälomasta. Oma lomani ja samalla kesäni alkaa muutaman päivän kuluttua ja ajatukset harhailevat jo hitaissa aamuissa ilman sähköpostin piipahduksia. Näinä viimeisinä työpäivinä huomaan tehokkuuden laskevan kiihtyvästi kohti saamattomuuden absoluuttista nollapistettä.

Olen koittanut noudattaa fiksumpien neuvoja ja laskeutua lomalle pehmeästi. Intensiivisen festarijakson jälkeen tahdin hellittäminen on tarpeellista, sillä muutaman kuukauden totaalinen omistautuminen työlle vetää mielen ylikierroksille. Tavoitteena on aloittaa loma virkeänä eikä käyttää ensimmäisiä vapaaviikkoja univajeen paikkailuun. Mutta perhana vieköön, että laiskottelu töissä tuntuu laittomalta!

Sosiologi Max Weber pohdiskeli yli sata vuotta sitten länsimaiden protestanttista työetiikkaa. Weberiä ronskisti yksinkertaistaen koko kapitalistinen kulttuuri rakentuu loputtomalle puurtamiselle tuonpuoleisessa odottavan palkinnon puolesta. Uskonnonsekaisen työmoraalimme mukaan työssä kärsiminen ja itsensä piippuun polttaminen tuovat täyttymyksen, viimeistään helmiäisportilla. Lopussa kiitos seisoo ja niin edelleen.

Tarkemmin kun ajattelee, niin koko hommahan haisee valtavalta huijaukselta! Miksi ihmeessä ihmisen pitäisi ahertaa töissä jotain abstraktia palkintoa odottaen?

Leijonakin osaa pötkötellä paikallaan, jos vatsa on täynnä saalista. Kasautuva omaisuus ei tietyn rajan jälkeen tee ihmisestä onnellisempaa eikä kuolinvuoteella kukaan harmittele tekemättömien töiden takia. Tuntuu älyttömältä tuntea omatunnon soimausta muutamasta laiskasta työpäivästä.

Vaikka Weber ja kumppanit osoittivat yli sata vuotta sitten suhteemme työhön olevan kieroutunut, ei tilanne ole paljon rakettiajallakaan helpottanut. Olemme ympäröityjä työtä ylistävillä sankaritarinoilla, joissa startup-yrittäjä, urheilija tai joku muu kunnianhimoinen hurjimus uhraa kaiken aikansa menestyksen eteen ja saavuttaa… niin, saavuttaa mitä? Rahaa ja valtaa, mainetta ja kunniaa. Kunnianhimo kuulostaa sairaudelta, kun sitä tarkemmin pureskelee.

Työetiikan marinoimina meidän olisi tervettä kuulla tarinoita myös ihmisistä, jotka päättivät mennä siitä mistä aita on matalin. Tehdä juuri riittävästi ja pötkötellä lopun aikaa puun alla lehtiä lukien. Ihmisistä, jotka päättävät pärjätä vähemmällä omaisuudella ja viettää mieluummin aikaa läheistensä kanssa.

Ymmärrän toki, että tällaiset ajatukset ovat kaltaisteni kultapossukerholaisten etuoikeus, eikä valtaosa maapallon asukkaista saa todellakaan valita kuinka paljon töitä tekevät. Uskon silti, että kunnianhimottomien elämäntarinoiden kuuleminen tekisi meille possuille erittäin hyvää. Ehkä rento lomalle laskeutuminen soimaisi omatuntoa silloin astetta vähemmän.

Lomavastaajaa viritellessä lupaan itselleni, että töihin palattuani teen riittävästi, mutta en yhtään enempää. Lupaan olla vaatimatta yli-inhimillisiä suorituksia tai liian lyhyitä yöunia. Itseltäni tai muilta. Ja lomalla lupaan pötkötellä puun alla.

Kommentoi

Hae Heilistä