Kolumni
Julkaistu 
Hanna-Mari Lappalainen

Kesäloman vinttimielikuvia

Totesin eräässä kesäkuisessa palaverissa, että kesälukemisjuttuhan se pitää Loma-Heiliin (13.7.2019) tehdä. Työkaveri heitti siihen, että oijoi, siitä tulee oikein rustiikkinen mielikuva siitä, kun joku on lukemassa kirjaa vanhalla, vähän tunkkaisella mummon vintillä tavaroiden seassa. Näin kuvan mielessäni saman tien: Vintillä on vähän kuuma ja pölyhiukkaset leijailevat lattianrajassa olevista ikkunoista tulevien auringonsäteiden valossa.


Vinttikuvaa ei Loma-Heilin sivulla 6 olevasta kesälukemisjutusta löydy, mutta vinttimielikuva sai ajattelemaan, että sana kesäloma pitää vieläkin sisällään kaiun lapsuuden kesälomista: siitä, kun käveli vuositodistus kourassa koulun takapihan läpi uusissa sandaaleissa kohti kotia, ja edessä oli loputtomalta tuntuva ja aurinkoinen kesä. Loma-aamuina piti herätä katsomaan Summeria, jonka jälkeen mentiin kavereiden kanssa pomppimaan jättitrampoliinille, keinumaan puistoon tai jätskille uimarannalle.
Viikonloppuisin käytiin mummolassa, jossa etelän serkkujen kanssa leikittiin piilosta ja sokkoa vintillä. Lattia natisi ja keinui niin pahasti, että se tuntui välillä antavan periksi, vaaterekit olivat täynnä vanhoja vaatteita – toisin sanoen loistavia piilopaikkoja – ja kattoparruillekin pystyi kiipeämään.

Mitä kesä nykyisin pitää sisällään?
Todistukset on saatu ja kesä koostuu töiden ja loman vuorottelusta, lomaviikkojen ajalle toivotaan sormet ristissä parasta säätä, aamulla herätään ei katsomaan Summeria vaan juomaan tunnin kestävää kahvikupillista lehden kanssa, salilla tai lenkillä tekee jopa mieli käydä säännöllisesti ja rannalle tarttuu mukaan romaani tai satunnainen tenttikirja yliopisto-opintojen edistämiseksi.
Oikeastaan aikuisen kesäloman erottaa lapsen kesälomasta vain vastuu – velvollisuudet pitää hoitaa, mutta toisinaan unohtuu, että arjen ei tarvitse pyöriä niiden ympärillä. Lapsuuden kesiä muistellessa huomasin, että aikuiset voisivat välillä ottaa mallia lasten välittömyydestä, sillä sillä on hämmästyttävä vaikutus stressitasojen laskulle ja pienistä iloista nauttimiselle.
Loma voi olla vain sitä, että saa tehdä tavallisia asioita kerrankin omassa tahdissa, ja velvollisuuksien ulkopuolella on ihan okei keskittyä vain laiskottelemiseen.

Erään loman aikana huomasin ajattelevani katsoessani neljättä (tai kuudetta) jaksoa Gossip Girliä, että olisikohan aika tehdä vaihteeksi jotakin kehittävää. Miksi hitossa? Ulkona oli tympeän harmaata, kaikki velvollisuudet oli hoidettu ja minullahan oli loma. Siispä suoristin tyynyn ja laitoin uuden jakson pyörimään hyvällä omallatunnolla.
Seuraavana päivänä luin vielä paremmalla fiiliksellä muutaman sivun tenttikirjasta uimarannalla, eikä se muuten stressannut yhtään. Loma on itse asiassa pitkälti sitä, että tekee niitä asioita, jotka juuri silloin hyvältä tuntuvat, olipa se sitten rikkaruohojen kitkemistä, lenkkeilyä, sarjojen katsomista tai vintillä lukemista. Pointti on se, että kuuntelee välillä freudilaisittain sitä primitiivistä mielihyväminäänsä moraaliminän sijaan, aivan kuten lapsetkin tekevät. Silloin lomasta saa eniten irti.

Kommentoi

Hae Heilistä