Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Jentta Ilanmaa

Jonkin sortin isohko onnettomuus

Tshernobylin ydinonnettomuuden sattuessa huhtikuun 26. päivänä 1986 olin 16-vuotias lukiolainen. Muistikuvat tuosta keväästä painottuvat vahvasti poikiin sekä kotibileisiin, joissa harjoiteltiin innokkaasti niin alkoholin kanssa läträämistä kuin suutelemistakin.

Tshernobylistä on erittäin hämärät muistikuvat. Kyllä, jonkin sortin isohko onnettomuus tapahtui Neuvostoliitossa mutta siellä nyt sattui kaikenlaista muutakin epämääräistä, ja niin kauan kuin epämääräisyydet pysyivät rajan takana, eivät ne jaksaneet nuorta meikäläistä ihmeemmin kiinnostaa.

Naapurimaassa tapahtunut historian pahin ydinonnettomuus meni minulta käytännössä ohi.

Asiaa ei luonnollisestikaan auttanut se, että Neuvostoliitosta tapahtuma uutisoitiin vuorokausia myöhässä ja sen jälkeen tietoisesti vähätellen.

Tshernobylin onnettomuuden suuruusluokka ja vakavuus ovat selvinneet sittemmin aika lailla paremmin. Asiaa on auttanut sekä oma aktiivisuus että kurantin informaation aiempaa helpompi saatavuus.

Aivan loistavasti tapahtumaa avasi myös vastikään ilmestynyt HBO:n Chernobyl-sarja.

Dramatisoitu sarja ei ole dokumentti mutta antaa hyvän kokonaiskuvan onnettomuudesta ja erityisesti neuvostosysteemistä, jossa satojen tuhansien ihmisten henkeä ja terveyttä uhannut ydinonnettomuus nähtiin ensisijaisesti uhkana erehtymättömälle politbyroolle ja kansan kollektiiviselle uskolle kommunistisen yhteiskuntajärjestyksen kaikkivoipaisuuteen.

Tshernobyl sopi ikävästi siihen Neuvostoliittoon, jossa virallisen totuuden mukaan ei ikäviä asioita tapahtunut.

Ydinonnettomuuden suhteen valtiojohto ei nähnyt syytä poiketa maan totutusta toimintatavasta; omien kansalaisten turvallisuudesta piittaamatta tapahtunut ensin kiellettiin, sitten siitä vaiettiin ja sen jälkeen siitä häikäilemättä valehdeltiin.

Tshernobyl oli liian iso pala peiteltäväksi jopa neuvostojohdolle.

Tapahtuneen seurauksena Neuvostoliitto joutui avaamaan tiedotuskäytäntöjään ja onnettomuutta on pidetty yhtenä maan hajoamiseen johtaneista tekijöistä.

Loppu hyvin, kaikki hyvin, olisi mukava todeta, mutta ikävä kyllä vastaavanlaista tiedon pimitystä ja omien kansalaisten sumuttamista harrastetaan edelleen paitsi monissa diktatuureissa myös meillä länsimaissa, Yhdysvallat ja Suomi mukaan lukien.

Demokratioissa riippumattoman median ansiosta faktat ovat kyllä kaikkien saatavilla, mutta silti osa meistä haluaa vapaaehtoisesti uskoa räikeisiin valheisiin, joita populistit päivittäin suustaan syytävät.

Ja mitä tulee neuvostoprogandan ikeestä vapautuneeseen nyky-Venäjään...

Venäjän valtiollisella kanavalla julkaistaan syksyllä maan kulttuuriministeriön tukema ”vaihtoehtoinen” venäläisversio Tshernobylin tapahtumista. Yksi sarjan päähenkilöistä on ydinvoimalakaupunkiin tunkeutuva CIA:n agentti, jota epäillään sabotaasista.

Jep, jep.

Kommentoi

Hae Heilistä