Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Vuokko Juurisoja

Kielioppi-itikan ininää

Sananparsi sanoo, että sääsken ääni ei kuulu taivaaseen. Tarkoittanee, että tavallisen ihmisen ei kannata ehdotella mitään, ei sitä kukaan kuule. Mutta kyllä joskus voi käydä niinkin, että se ääni kuuluu asianomaisten korviin. Tämä on tarina siitä, miten kielioppi-itikan ininä saavutti maalinsa.

Olen koko pitkän ikäni rakastanut suomen kielen kielioppia. Pahoitan aina mieleni, kun kuulen tai näen virheellisiä kirjoitus- tai taivutusmuotoja tai sananvalintoja. Erikoisesti väärät lauserakenteet saava kielikorvani särähtämään. Niinpä olenkin jo vuosikausia kirjoitellut Mielipide-palstalle näistä asioista nimellä Haukkuva kielikoira – Skällande språkhund. Tämä on ollut samalla kannanotto toisen kotimaisen kielen puolesta. Olemmehan perustuslaillisesti kaksikielinen maa.

Usein kannanottoni kaikuvat kuuroille korville. Ehkä pitäisikin sanoa, että ne menevät sokeille silmille. Mutta kyllä niillä joskus on ollut vaikutustakin. Havaitsin joskus, että joku usein kirjoittava osallistuva henkilö on korjannutkin asian ja alkanut noudattaa esittämääni kirjoitustapaa. Se on ilahduttanut pientä kielioppi-itikkaa.

Suurin voittoni on kuitenkin se, kun maakunnan ykköslehti Karjalainen korjasi ehdottamani kielivirheen. Tämä tapahtui silloin, kun uusi tavaratalo Iso Myy avasi ovensa. Lehti kirjoitti ensin, että Iso Myyssä on sitä sun tätä. Kirjoituksessani perustelin, että on tapana taivuttaa tällaisia adjektiivialkuisia nimiä siten, että sanan molemmat osat taipuva jopa yhdyssanoissakin. Kirjoitammehan esimerkiksi Isosta-Britanniasta tai sanomme käyneemme Uudellamaalla. Olin kuullut, että lehden päätoimittaja on oikeakielisyysihminen. Ilmeisesti hän oli lukenut tekstini, sillä sen jälkeen lehden toimittajat ovat aina käyneet Isossa Myyssä. Kauppakonserni itse ei ole aikonut korjata tätä virhettä nimessään. Myyhän on vanha kreikkalainen kirjain ja nyt mukavassa uusiokäytössä.

Tämä lehti kirjoitti edelleen Iso Myystä. Lähetin toimitukselle ärhäkän sähköpostin, joka oli vain toimitukselle, ei lehteen painettavaksi. Pian Heilin silloinen päätoimittaja Petri Vähä vastasi minulle, että hän oli ohjeistanut henkilökuntansa käyttämään ehdottamaani taivutustapaa. Olin vähällä pudota tuoliltani vastausviestiä lukiessani. Kuuluipa taas tällaisen vähäisen kielioppi-itikan ääni päätoimittajienkin korviin.

Tällainen taivuttaminen on itäsuomalaisille tuttua verenperintöä. Muualta tulleille se voi tuntua oudolta. Muistan, kun 1970-luvulla keräsin paikannimiä taustatietoineen Enossa. Siellä on kaksi lampea, Pieni Pyöreälampi ja Suuri Pyöreälampi. Melkein nauratti, kun eräs vanha isäntä kertoi, miten he poikasina olivat käyneet ongella ”Pienellä Pyöreellälammilla”. Mutta olipa nimi oikein taivutettu.

En syytä väärin kirjoittavia nuoria ihmisiä, sillä he eivät aina tiedä tekevänsä kielivirheitä. Syy on nykyisessä koulussa, missä äidinkielen tunteja on vähennetty. Näin kieliopin perusteet ovat monelta jääneet hatariksi.

Kommentoi

Hae Heilistä