Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Seija Salminen

Residenssiin!

Luova kirjoittaminen on kumma juttu. Siihen on pakonomainen tarve, jos omaa otollisen mielenlaadun. Olen huomannut, että minulle tällainen enemmän tai vähemmän raskas taakka on annettu. Aina se ei ole kuitenkaan taakka. Voi sitä kutkuttavaa tunnetta, kun on saanut kirjoitettua päästään jonkun omasta mielestään kelvollisen lauseen, runon tai muun tekstin pätkän tai kokonaisen teoksen.

Jotta pystyy keskittymään kirjoittamiseen, täytyy olla häiriötön ympäristö. Oma huone ja omaa rahaa, niin kuin Virginia Woolf asian ilmaisi. Kotona tosin, vaikka olisi oma huone, tulee helposti mieleen kirjoittamisen sijaistoimintaa, kuten imuroimista, kirjahyllyn järjestämistä, lempiohjelman katsomista tai vaatteiden silittämistä, jotka voisi tehdä myöhemminkin. Siksi on kehitetty taiteilijaresidenssit eri taiteenaloille, myös kirjailijoille.

Kirjoittaja voi mennä ihan kirjoittamista varten vuokrattavaan asuntoon määrätyksi ajaksi. Joensuuta lähin residenssihuoneisto on Tuupovaaran Koveron majatalossa, joka on kirjailijoiden käytössä osan vuotta.

Huoneistoja on monenlaisia ja niihin pääsee erilaisin kriteerein. Niitä on tarjolla kotimaassa ja ulkomailla. Huomasin, että Haapsalussa on vuokrattavissa kuukaudeksi Villa Werner -residenssi. Kun katsoin kuvia sieltä, tulin vakuuttuneeksi, että tämä olisi minun paikkani. Sain paikan toukokuuksi.

Lähdin avoimin mielin laivalla Tallinnaan ja sieltä bussilla Haapsaluun, ja jätin kuukaudeksi kotini, puutarhani ja läheiseni kirjoittaakseni loppuun proosatekstin, jota olen pyöritellyt pitkään. Eikä minun ole tarvinnut pettyä.

Asunnossa oli kaikki tarvittava, ja kirjoituspöydän takaa toisen kerroksen ikkunasta avautui merenlahti, joka inspiroi. Se oli erilainen eri vuorokauden aikoina ja kun aurinko laski lahden taakse, väritys oli joka ilta erilainen. Aamut olivat parhaita kirjoittamiseen. Ennen sitä tein yleensä aamulenkin lahden ympäri. Iltaisin lähdin ulos ja kirjoitin muistikirjaa. Lähin istuskelupaikka oli asunnon oven edustalla olevassa pikku puistossa.

Talon pohjakerroksessa oli kahvila-ravintola, jossa kävin muutaman kerran. Yleensä kävin kaupungilla lounaalla, jota sai kohtuuhintaan, tai tein asunnossa itse ruokaa. Ehdin myös katsella ja valokuvata kaupunkia, koska koko aikaa ei jaksa kirjoittaa. Kaupunki oli jollakin tavalla tuttu, olin käynyt siellä viikon lomalla. Virossa olen vieraillut useita kertoja, siksi oleminen täällä tuntui kotoisalta ja luonnolliselta. Kukkiva Haapsalu toukokuussa vei sydämeni.

Se kirjoittaminen. Sain proosatekstin kertaalleen kirjoitetuksi loppuun. Muistikirjaan tallentui myös runoja. Blogiini kirjoitin päiväkirjaa. Suosittelen irtiottoa, jos haluaa tekstinsä etenevän. On vain löydettävä itselleen sopiva tapa ja paikka. Ja jos joku kustantaja haluaa käsikirjoituksen vielä julkaista, se olisi palkinto tehdystä työstä. Mutta se on jo toinen juttu.

Kommentoi

Hae Heilistä