Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Aimo Salonen

Eläköön vanhan ajan reportaasi

Voi että setä ilahtui: ihan oikea vanhan ajan kuvallinen reportaasi!

Paperilehdessä. Sunnuntaiaamuna.

Vielä sai setä kaikessa rauhassa silmäillä taittoa, ihastella kuvia, nauttia taidokkaasta tekstistä  –  makustella ja sulatella. Hörpätä välillä kahvimukista.

Tuntea, kuinka ilmiöt asettuivat mittasuhteisiinsa.

Tunnustan, että toimittajaksi seuraan nykyisin hävettävän huonosti mediaa.

Sunnuntaisuomalaisessa 5.5.2019 julkaistu toimittaja Sampsa Oinaalan ja kuvaaja Riikka Hurrin Valtimo-paketti toi lohdullisen oivalluksen: kyse ei välttämättä olekaan omasta henkisestä näivettymisestä vaan siitä, että nykyjournalismi on puuduttavan yksioikoista. Faktat kyllä ovat kohdallaan, mutta ne tuodaan esiin kovin totisesti ja yksioikoisesti  –  joskus jopa tympeän saarnaavasti.

Oinaalan ja Hurrin kuvaus pienen Valtimon kuihtumisesta oli kuin raikas tuulahdus menneiltä vuosikymmeniltä, jolloin journalistit luottivat lukijoiden kykyyn oivaltaa asioita ilman rautalangan vääntämistä.

Luonnollisesti kyse oli myös journalistien omasta sivistyksestä, ammattitaidosta ja uskalluksesta heittäytyä.

Otetaanpa vaikka esimerkiksi paketin avaussivu, missä Valtimolla itsekin asuva Oinaala kurkistaa kaivosta.

En edes yritä analysoida, mikä kuvassa on hienoa. Se nyt vain pysäyttää ja tuo tunteen, kuinka tänä kansalaisjournalismin aikanakin on tärkeää, että toimitukset uskaltavat käyttää ammattilaisia. Kännykällä näpsäissyt kauniit auringonlaskukuvat ovat höttöä syvällistä osaamista vaativan kuvan rinnalla.

Kuva, jossa on oikeaa sisältöä, tallentuu muistiin pysyvämmin ja vaikuttaa pitempään kuin tyhjänpäiväisen kaunis päiväperho.

Paperilehdessä on jotain sielulle hyvää tekevää, jos printille vain annetaan mahdollisuus.

Uutiset tulkoon netin kautta, koska netti on nopea, mutta kaikessa nopeudessaan netti on myös kylmä ja jopa ihmisyyttä näivettävä. Sosiaalisessa mediassahan muka-älyköt kilpailevat, kuka nopeimmin ja nokkelammin heittää ilkeimmän herjan.

Alkaisi olla korkea aika ottaa muutama askel taaksepäin: unohtaa kiire edes yhdeksi sunnuntaiaamuksi ja sulatella rauhassa maailman menoa.

Riikka Hurrin ottama, näyttävästi taitettu kuva, missä katolla istuva Sampsa Oinaala katselee hiljaista Valtimoa, herättää aikamoisia mietteitä.

Kommentoi

Hae Heilistä