Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Petri Varis

Homorunkkareiden humalaiset pyssyleikit

Viime päivinä lehtien sivuilla on retosteltu Lemmenjoen kertausharjoituskohua. Oikeudessa on puitu Karjalan lennoston entisen komentajan Markus Päiviön humalapäissään harjoittamaa simputusta sekä loukkaavia ja alatyylisiä puheita homorunkkareista ja munattomista miehistä.

Vaikka simputus on syytä ottaa vakavasti ja kiusaaminen on iso yhteiskunnallinen ongelma, Lemmenjoen tapaus kuulostaa pitkälti surkuhupaiselta esimerkiltä jostakin omaan ääliömäisyyteensä katoavasta äijäilyn kulttuurista, jossa homottelu ja pomottaminen vielä olevinaan kuuluvat asiaan.

Sikailevan komentajan raflaavat haukkumasanat jättävät varjoonsa kuitenkin kiinnostavan huomion. Oikeuden käsittelyssä silmään pisti sivulause, jossa Päiviö perusteli humalaista sekoiluaan toteamalla, että ”jos ihmisellä oli jano, hän joi”. Päiviön puolustuksen mukaan alkoholia oli harjoituksessa tarjolla jo ensimmäisestä lounaasta lähtien ja komentaja hörppi viinaa tilanteen luonteen mukaisesti. Juomia oli hankittu sekä siviilien että puolustusvoimien rahoilla.

Anteeksi mitä? Minä en ole käynyt armeijaa ja kertausharjoitusten käytännöt ovat sitä myöten vieraita. Siksi minulle on uutta, että intin jälkeen on mahdollista päästä Lappiin mökille nauttimaan drinkkejä firman piikkiin ja vielä kunniakkaassa herraseurassa. Lemmenjoella kertasi parikin kaupunginjohtajaa, joten tilaisuus olisi ollut varmasti mainio myös minglaamisen kannalta, mökkisaunassahan ne urasuhteet on ennenkin luotu. Miksi tätä ei mainostettu värväystilaisuudessa? Näin hyvillä eduilla olisin voinut hyvinkin miettiä Lapinjärven sivarikeskuksen vaihtamista Kontiolahden kasarmiin.

Koska minulla ei ole himpun vertaa armeijaymmärrystä, niin joku osaavampi voisi avata minulle Lemmenjoen kertausharjoitusten tarpeellisuutta. Miten harjoitus edistikään Suomen puolustamista? Tiedän toki, että sotiin ovat oleellisesti kuuluneet pervitiinit, upseerien drinkit ja Marskin ryypyt, mutta vieläkö kaksituhatluvulla pitää harjoitella humalassa sotimista?

Jos vertaan omiin kokemuksiini kansalaisvelvollisuuden suorittamisesta, niin en todellakaan haluaisi, että Lapinjärven siviilipalveluskeskuksessa luhnannutta sakkia kutsuttaisiin mihinkään, missä olisi tarjolla ilmaista alkoholia. Varsinkaan yhteisillä varoilla hankittua. Siitä jos jostakin seuraisi otsikoita.

Päiviön oikeudenkäynnissä hienoa on se, että kuulustelut tuovat päivänvaloon esimerkin herrakerhojen kokoontumisista ja niihin liittyvästä humalaisesta hölmöilystä. Minulle Lemmenjoen tapahtumista on piirtynyt kuva, jossa päättävässä asemassa olevat miehet ovat kokoontuneet mökille nauttimaan julkisilla varoilla hankittuja herkkuja, kunnes homma lähti yhdellä herroista lapasesta.

Toivon kovasti, että mielikuvani on väärä, enkä missään nimessä halua syyllistää harjoituksissa mukana olleita. Päinvastoin nostan hattua heille, joiden ansiosta Päiviön tapaus on tuotu julkisuuteen. Vastaavia porsasteluja on poikaporukoissa peitelty läpi koko itsenäisen Suomen historian. On aikakin tuoda ne esiin ja sanoa, ettei tällainen käytös enää mene läpi.

Kommentoi

Hae Heilistä