Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Aimo Salonen

Hymmyilj kehveli, tuo Savonmuan hoksooja

Ohtaansalmen takana moni asia on paremmin.

Saattaa johtua hoksaavammista päättäjistä. Kerron esimerkin ja myönnän, että otos on suppea.

Olipa Joensuussa vaalitilaisuus, jossa oli runsaasti näiden vaalien kansanedustajaehdokkaita eri puolueista, lähes kaikki pohjoiskarjalaisia. Joukossa oli yksi savolainen.

Eikös juuri se kehveli hurmannut juttua tekevän toimittajan.

Tapahtui näin: varsinaisen tilaisuuden päätössanat lausuttiin ja juttua tekevä toimittaja ryntäsi kohti ehdokkaita kuuluttaakseen, että odotatteko vähän kun mulla olisi muutama kysymys teille kaikille.

Porukan nimekkäin ampaisi heti päätössanojen jälkeen kohti ulko-ovea ja selitti, että autosta loppuu kohta parkkiaika, voitko ottaa yhteyttä myöhemmin.

No en voi kun mulla on asiaa juuri nyt.

Eteen jäi vielä kaksi varsin nimekästä poliitikkoa ja joukko nimettömämpiä eduskuntaan pyrkiviä. Ne nimettömämmät näyttivät epäröivän, kun toimittaja esitti asiaansa. Mieli taisi tehdä tulla lähemmäs, mutta eivät tulleet. Lienevätkö ajatelleet, että noista nimekkäämmistä se on kiinnostunut kuitenkin.

Toimittajan katse pureutui kahteen nykyiseen kansanedustajaan.

Ero savolaisen ja pohjoiskarjalaisen välillä oli pysäyttävä.

Pohjoiskarjalaisen ensimmäiset sanat olivat, että ihan kohta alkaa kokous. Kokous kotipuolessa oli samana iltana alkamassa myös savolaisella, mutta hänpä hymyilikin lämpimästi ja otti katsekontaktin ja oli sen oloinen kuin hänellä ei olisi mitään muuta tekemistä maailmassa kuin kuunnella, mitä hänelle tuntemattomalla ihmisellä on asiaa.

Siinä vaiheessa pohjoiskarjalainenkin ilmoitti, että ei tässä nyt niin kiire ole.

Seuraa ilkeä yksinkertaistus: onko se ihme, että Savossa on asiat paremmin, kun niiden edunvalvojat ovat edelläkävijöitä vaalikentilläkin?

Myönnän, että olen nyt ilkeä. Kokous on kokous ja pysäköintivirhemaksu on pysäköintivirhemaksu ja olisi toimittajakin voinut olla pontevampi.

Mutta.

Te kaikki pyritte eduskuntaan. Jos spontaani ensireaktionne toimittajan lähestymiseen vaalitaistelun aikana on, että en nyt oikein ehtisi kanssasi jutella, teidän on syytä pysähtyä miettimään.

Miettikää vaikka sitä, miksi Savoon saakka kokoustamaan menevällä on teitä enemmän aikaa kuunnella teidän oman kotiseutunne toimittajan kysymyksiä.

Tilannetajua, ystävät, että savolaiset eivät rohmua koko vaalipiiriä itselleen.

Kommentoi

Hae Heilistä