Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Petri Varis

Nuoriso uurnille, mars!

Ihminen kuulemma lopettaa uuden musiikin etsimisen täyttäessään kolmekymmentä vuotta. Orastava keski-ikä saa katseen kääntymään omaan, jo ohimenneeseen nuoruuteen ja artisteihin, jotka tarjosivat teininä unohtumattomia elämyksiä. Parikymppiset sen sijaan ovat aktiivisimpia uuden musiikin etsijöitä ja suhtautuvat muutenkin avoimesti kaikkeen jännittävään, jota maailma tarjoaa.

Nuoruuden kaikkivoipuuden haalistuessa rohkeus tai pikemminkin viitseliäisyys tutustua uuteen vähenee. Ihmistä alkaa kehtuuttaa. Tapahtuu kyllääntyminen. Maailma, joka näytti ennen olevan täynnä kokemattomia seikkailuja, alkaa kutistua. Uudet artistit, muoti tai sanonnat tuntuvat ensin huvittavilta, sitten naurettavilta ja lopulta vähän pelottavilta. Katse kääntyy kohti omaa, entistä kultaisemmalta näyttävää nuoruutta. Kyllä silloin musiikki oli sentään kunnollista. Bänditkin soittivat oikeilla instrumenteilla. Kalja oli kylmempää ja kesät kuumia. Kyllä ennen oli paremmin.

Näin maailma jatkaa kehitystään, vaikka ihminen itse pysähtyy paikalleen.

Okei, myönnetään että äskeinen oli melko karski yleistys. Mutta väitän silti, että silloin kun ihminen alkaa vanhentuessaan haikailla nuoruutensa perään, tapahtuu vääristymä. Muisti kun on sellainen, että miellyttävät muistot jyräävät päänsisäisellä kovalevyllä yli nihkeimmistä. Ja mikäs siinä. Mukavahan se on muistella lapsuuden kuumia kesiä räntäsateisten juhannusten sijaan. Eikä keski-ikäisten tarvitse enää innostua nuorison suosikeista. Mutta jos nostalgia syrjäyttää avoimen suhtautumisen maailman muuttumiseen, ollaan pulassa.

Politiikassa menneen haikailu on vaarallinen väline, sillä sen tarjoamat lupaukset ovat valetta. Ennen ei ollut paremmin, ennen oli huonommin. Tunteisiin vetoavaa nostalgiaa käyttävät aseena muun muassa EU-kriitikot. Brexit-kampanjoinnissa vedottiin varsinkin iäkkäämpien brittien suurvalta-aseman kaipuuseen ja kuinkas kävi  –  eläkeläiset äänestivät Britannian ulos EU:sta.

Samaa nostalgian retoriikkaa käyttävät maahanmuuttokriitikot, jotka haluavat sulkea rajat ja kääntää kelloja aikaan, jolloin kansallisvaltiot olivat maailman mittayksikkö ja Kekkonen kuningas. Aikaan, jolloin miehet olivat miehiä, naiset vaikenivat, autot kulkivat bensalla ja pulinat pois. Mutta tätä aikaa ei enää koskaan tule, jos sitä koskaan oli edes olemassa. Kehitys ei käänny taaksepäin, vaikka kuinka uhoaisi.

Politiikka on harmaahapsisten setien ja tätien hallussa. Sellaisten, jotka muistelevat lapsuutensa lämpimiä kesiä. Mutta sen ei tarvitse olla. Väitän, että suhtautuminen ilmastokriisiin, koulutukseen tai maahanmuuttoon olisi hyvin erilaista, jos kaikki Euroopan alle kolmekymppiset olisivat äänestäneet edellisissä vaaleissaan. Jos näin olisi, niin Britannia olisi jatkossakin osa EU:ta, rajojen sulkemisesta ei keskusteltaisi, translaki olisi voimassa ja kansakunnat kilpailisivat konkreettisista teoista ilmastonmuutoksen estämiseksi. Nuoret, älkää antako eläkeläisten päättää siitä minkälainen maailma teidän käsiinne jää. Teillä on valta, äänestäkää.

Kommentoi

Hae Heilistä