Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Selma Kaasinen

Kahvia suomeksi

Minusta tuli TV-sarjojen suurkuluttaja muutettuamme Australiaan. Suomalaisilla sarjoilla ja elokuvilla lievitän Suomi-ikävää ja pysyn mukana ajassa.

Puhuttu kieli muuttuu koko ajan ja tavat sen mukana. Jos ei pysy mukana ensimmäisessä, niin ei voi tajuta jälkimmäistä. Vaikka puhumme kotona suomea, äidinkieli köyhtyy kuin Itämeren happipitoisuus, koska tänne eivät puhutun kielen uudet virtaukset ylety. Kerta toisensa jälkeen kuulen Suomessa käydessäni uusia ilmauksia, joita en aina edes ymmärrä, tai joku oikaisee puhettani, koska olin puhunut päin seiniä. Semmoinen koettelee itsetuntoa, varsinkin kun sitä on kuvitellut olevansa sinut äidinkielensä kanssa.

Tätä vajetta paikatakseni luen paljon suomenkielisiä kirjoja. Mutta suomalaiset sarjat ja elokuvat ovat parasta kielikylpyä.

Uusien vempaimien kuten mediasoittimien tulo markkinoille sekä perinteisten ohjelmatuottajien ryntäys nettikanaville avasi ruutusilmäiselle aivan uudet mahdollisuudet. Yle Areenan ja ABC iView’n myötä repertuaarini on laajentunut dokumentteihin ja ajankohtaisohjelmiin. Pohjoismaiset, eurooppalaiset ja englanninkielisten maiden sarjat ovat tulleet tutuiksi. Voin jopa valita mielentilan mukaan, millä kielellä otan tekstityksen vai otanko ollenkaan. Tilanne kielitaidon ylläpitämisen suhteen ei olekaan enää niin huono kuin joitain vuosia sitten pelkäsin.

TV-sarjoista voi oppia muutakin kuin suomen kielen uusia sananparsia. Ne kertovat tavoista, tyylistä ja elämästä sarjan valmistumisen aikaan. Olen huomannut, että kulttuurista huolimatta TV-sarjojen juoneen ympätään tuokiot kupillisen tai lasillisen ääressä luontevana keinona siirtyä asiasta toiseen. Mitä kupissa on kertoo mielestäni jotain olennaista siitä kulttuurista, missä ohjelma on tehty.

Brittisarjoissa siirtymä tapahtuu pubissa ryystetyn oluen parissa, työpaikoilla se on teemuki, aussit tykkäävät ottaa lasin viiniä ja olutta, jenkit ja skotit terästävät itseään viskipaukun voimin. Suomalaisessa TV-sarjassa mennään kahville.

Vanhoja TV-sarjoja katsoessani huomasin tiettyjä eroja käytetyn nautintoaineen suhteen. Siinä missä australialaisissa TV-sarjoissa juotiin enemmän kahvia kuin viiniä vielä 70-luvulla, britit taas ovat pitäneet teestä ja oluesta aina. Suomalaisissa sarjoissa viini ja olut ovat tulleet näkyvämmin esiin vasta viimeisen viiden vuoden aikana himmentämättä kuitenkaan kahvin voimaa.

Tätä tukee myös Kahvi- ja paahtimoyhdistyksen (http://www.kahvi.fi/tiedotteet.html) ylläpitämä tilasto, minkä mukaan suomalaiset ovat kuluttaneet kahvia keskimäärin kymmenen kiloa janoista suuta kohden aina vuodesta 1990 alkaen. Tilastojen tasaisuus taas kertoo siitä, että kahvin juonnin lakipiste on saavutettu. Ei kukkaa enempääsä jaksa! Vaikka tilastot eivät yletykään Rintamäkeläisten aikaan, minulla ei ole mitään syytä epäillä, etteikö suomalaisilla olisi ollut suunnilleen sama suhde kahviin kautta vuosikymmenten aina siitä saakka, kun se vapautui säännöstelystä 50-luvulla.

Mikä on hyvää, ei voi olla terveellistä. Näinhän meille on paukutettu kahvinkin kohdalla. Samanaikaisesti jokainen juoma-automaatti pursuilee kofeiinilla, esansseilla, väriaineilla, sokerilla tai muilla makeutusaineilla terästettyjä juomia, jotka ovat mielestäni oikeasti uhka terveydelle ja kansantaloudelle. Näihin verratessa kahvin terveyshaitoista kohkaaminen kuulostaa huvittavalta.

Minä arvostan kahvissa nimenomaan sen parantavaa voimaa. Kärsin toistuvista päänsäryistä, jotka voivat joskus äityä todella pahaksi. Mikään ei lähdetä niin hyvin alkavaa päänsärkyä kun 500 mg parasetamolia ja kuppi vahvaa kahvia. Siihen päälle nokkaunet  –  ja bäng! Paikalla on entistä ehompi minä.

Onneksi on kahvi!

Kommentoi

Hae Heilistä