Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Matti Torvinen

Sivistyskielen ikä

Sivistyskielen iäksi jäänee jotakin kahdensadan ja kuudensadan vuoden väliltä, riippuu laskutavasta. Suomen kirjakielen katsotaan syntyneen, kun Mikael Agricola 1500-luvulla käänsi Uuden Testamentin suomeksi ja kirjoitti muutakin. Tämä ei kuitenkaan vielä ole sivistyskielen varsinainen alku.

Sivistyskieli alkaa, kun sillä julkaistaan ensimmäinen romaani, sillä ruvetaan saamaan koulutusta ja lopulta kieli kelpaa opinnäytetöiden julkaisukieleksi. Vatuloihtija ennustaa suomen kielen sivistyskielenä elävän noin 300-vuotiaaksi. Tämä on varsin vähän verrattuna Etelä-Euroopassa puhuttuihin ja kirjoitettuihin kieliin.

Kun Suomi vuonna 1808 liitettiin Venäjään, venäjän kielestä tuli toinen virkakielistämme. Ruotsin kieli säilytti asemansa. Kansa kyllä puhui suomea, mutta jos Suomessa aikoi opiskella, piti ensin opetella ruotsin kieli. Kansalliskirjailijamme Aleksis Kivi opiskeli ruotsiksi, mutta pystyi kirjoittamaan Seitsemän veljestä suomeksi. Kansallisrunoilija Runeberg runoili ruotsiksi, ja hänen tuotantonsa sittemmin käännettiin suomeksi.

Suomeen omaksuttiin paljon lainasanoja, ne muotoiltiin kieleemme sopivaksi. Omaakin sanastoa suurmiehemme loivat. Ensimmäiset kansakoulut perustettiin 1800-luvun lopulla, mutta jokaiseen Suomen kolkkaan ne ylsivät vasta 1920-luvulla ja myöhemminkin. Ensimmäinen suomenkielinen oppikoulu perustettiin Jyväskylään jo vuonna 1858, mutta nekin yleistyivät vasta 1920-luvulla.

Korkeammissa opinnäytetöissä suomen kieli pääsi hivuttautumaan latinan ja ruotsin rinnalle 1800-luvun lopulta alkaen.

Mutta sitten tuli nykyaika. Englannin kieli alkoi syrjäyttää suomen kieltä. Vuolukivitehdas on Top Stone, työmies on management, talo on house ja ruoka on double cheese burger. Lisäksi on tullut täysin keksittyjä sanoja, kuten destia, itella ja riveria.

Suomen kieli saatiin vaivoin tieteen kieleksi, mutta nyt siitä aletaan luopua. Opinnäytetyöt on pakko kirjoittaa englanniksi, jotta maailmallakin ymmärrettäisiin, jos nyt joku niitä siellä maailmalla sattuu lukemaan.

Eläneeköhän suomen kieli edes kolmesataavuotiaaksi?

Mutta vaikka suomen kieli muuten näyttääkin kuihtuvan pois, jää kuitenkin yksi sana, jota ei voi korvata millään. Olen puhunut tästä ennenkin, mutta kertaus on opintojen isä, joten toistan. Sana on vilsa. Vilsa on lyhenne vilttihatusta, jota miehet aikoinaan käyttivät. Heillä oli kaksi vilsaa, pyhä- ja arkihattu. Kun pyhähattu rispaantui, se alennettiin arkikäyttöön, vanha arkihattu annettiin variksenpelättimelle. Se oli silloista kierrätystaloutta.

Vilsa on monikäyttöinen. Se sopii alistus-, ylistys- ja rinnastuskonjunktioksi. Se sopii välimerkiksi, vahvistussanaksi ja vaikka miksi: vilsa tästä mitään tule, vilsan tyhmä jätkä, voi vilsojen vilsa, meni päin vilsaa.

Terassilla istuessaan ilta-auringon laskua katsellessaan ruokaa ja juomaa nauttiessaan voi vain kuiskata onnellisena, että vvillssaa. Vilsan kaveriksi sopii liittää myös voi. Näin suomen kieli säilyy ja maailma pelastuu.

Voi vilsa!

Kommentoi

Hae Heilistä