Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Aimo Salonen

Miehet, jotka avasivat tietä NHL:ään

Aikakaudet leikkasivat kaudella 1984–85, jolloin nuori Markku Kyllönen pelasi viimeistä kauttaan JoKP:ssa ennen lähtöään maailmalle, josta Mononen palasi kotikaupunkiinsa.

Oli kulunut kymmenkunta vuotta siitä, kun stetsonpäinen mies kaartoi isolla autollaan Asevelikylän kaupan eteen ja sai pihassa parveilleet pikkupojat henkäisemään hämmästyksestä: Lauri Mononen!

Heilin haastattelussa Kyllönen palauttaa mieleen, millaisessa Suomessa tuolloin elettiin:

–  Eihän me nähty huipputason jääkiekkoa muuten kuin että katsottiin televisiosta Izvestija-turnausta ja MM-kisoja. Late oli totta kai esikuva meille, ja hänen kaltaisensa ison tähden ilmestyminen omalle kyläkaupalle oli iso asia.

Kiekkoilu oli monelle tuolloin mustavalkoisia kuvia, joissa Monosen ohella viilettivät muiden muassa Veli-Pekka Ketola ja Hexi Riihiranta, jotka livenä luistelevat ensi lauantaina Mehtimäen yleisön eteen.

Mononen ja kumppanit kuuluvat siihen sukupolveen, joka teki television kautta jääkiekkoilusta maan ykköslajin.

Mieleen jäin muun muassa television pääuutislähetys, johon kamerat tallensivat tunnelmatuokion tasavallan hallituksen leppoisasta kahvipöytäkeskustelusta. :

–  Oli kyllä komea se Partisen taklaus eilisessä MM-ottelussa!

Kyllösen otteita Winnipeg Jetsin paidassa voitiin jo seurata taivaskanavien kautta 1988–89. Jets kuului tuolloin NHLään, mutta vuosina 1974–77, jolloin Ketola ja Riihiranta kiekkoilivat Winnipegissä, Jets pelasi NHL:n haastamista yrittäneessä WHA-liigassa  –  siinä samassa, missä Lauri Mononenkin kiekkoili.

Mononen, Ketola ja Riihiranta siis olivat pioneereja, jotka raivasivat tietä Kyllösen sukupolvelle, joka puolestaan omalta osaltaan rakensi sitä, mistä nykyiset kiekkoilijat saavat nauttia.

Hatut siis pois päistä lauantaina, kun Lauri Monosen muistotapahtuma alkaa.

Kommentoi

Hae Heilistä