Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Jenni Hyttinen

PS. Kuva ois kiva

Piip, piip. Puhelimet laulavat taukoamatta pikaviestisovellusten syrjäyttäessä vanhan kunnon käsin kirjoittamisen. Moniko enää edes muistaa, miltä tuntuu kirjoittaa pitkään ja hartaasti saatika saada toisen käsin kirjoitettu viesti? Minäpä muistan.

Kirjeenvaihto on vanha, suorastaan retro, harrastus, joka oli ennen vanhaan yksi väline kommunikointiin. Nykynuoret eivät tätä varmaan voi uskoa, sehän tuntuu sota-ajan jutulta. Nykyinen tapa viestiä hymiöin taas tuntuu hassulta, kun itse vaalin edelleen mieluummin kynää ja paperia.

En suinkaan lähetä kirjekyyhkyn matkassa kiireellisiä viestejäni, käytän minäkin Whatsappia, mutta rustaan kuulumisiani mielelläni vanhaan tyyliin.

Lähetin ensimmäisen kirjeeni Koululaisen kirjeenvaihtopalstalta bongaamalleni toiselle kirjeenvaihtokaveria kaipaavalle.

En muista ensimmäistä virallista kirjekaveriani, sillä postin päässä olevia kavereita kertyi jo ensimmäisten harrastusvuosieni aikana paljon. Osa on tavalla tai toisella elämässäni mukana edelleen, näin kuudentoista vuoden jälkeenkin.

Se tuntuu mieltä lämmittävältä. Ilman kirjeenvaihtoa tuskin tietäisinkään näistä upeista ihmisistä.

Oma viehätyksensä kirjeenvaihdossa onkin se, kuinka opit tuntemaan toisen parhaimmassa tapauksessa läpikotaisin, vaikka toisesta kulmasta katsottuna kirjeitä kirjoitteleva kaveri onkin tavallaan tuntematon.

Lapsuudessa kirjeenvaihtoilmoituksissa luki ”PS. Kuva ois kiva”, joten kasvottomuuden tuoma vieraus lienee kuitenkin harvinaisempaa – joskaan ei tavatonta. Yleensä ensimmäiseen kirjeeseen sujautettiin mukaan uusin koulukuva.

Iän karttuessa ja netin mahdollistamana kirjeenvaihto ulkomaalaisten kanssa alkoi kiinnostaa. Omassa osoitekirjassani osoitteita on ollut ainakin Afrikasta, Amerikasta, Englannista, Kiinasta, Liettuasta, Saksasta ja Virosta.

Uusien tuttavuuksien lisäksi kielitaito kehittyi, mikä oli lukioaikaan varsin kiva plussa.

Sulkeakseni ympyrän palaan takaisin sosiaaliseen mediaan ja sen taitoon sivuuttaa perinteiset viestintävälineet helppoudellaan ja nopeudellaan.

Totta kai on hurjan edistykellistä, että saat kenet tahansa kiinni vaikka maailman ääristä vain parilla klikkauksella, mutta minusta jatkuva saavutettavana oleminen kadottaa tietynlaisen viehätyksen.

Eikö elämä olisi paljon jännittävämpää, kun voisit odottaa posteljoonin tuomisia, avata kuoren jännityksellä ja fyysisesti tuntea toisen sinulle osoittaman ajan kuulumiset samalla lukien?

Se jos mikä tuntuu kivalta.

Kommentoi

Hae Heilistä