Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Kari Tahvanainen

Lukupiirien lumoissa

Lukupiireissä koetaan ja oivalletaan se voima, jolla taide ihmistä koskettaa. Lukupiirissähän nimensä mukaisesti luetaan yhdessä eli keskustellaan luetusta kirjasta. Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Suvi Ahola on tutkinut lukupiirien historiaa ja nykypäivää väitöskirjassaan vuonna 2013: Lukupiirien Suomi – Yhteisöllistä lukemista 149 suomalaisessa lukupiirissä 2009.

Alussa olivat ylhäisön kirjalliset salongit, jotka olivat eurooppalaisten lukupiirien edeltäjiä. Salongit yleistyivät 1700-luvulla. Suomessakin muutama salonki toimi jo 1800-luvun alussa. Uusi tapa lukea levisi ennen pitkää myös tavan kansan pariin, vaikkakin lukuvimmaa ja lukuhimoa pidettiin aluksi kansalle sopimattomana.

Suomessa ensimmäinen lukupiiri, kirjasosieteetti, toimi Pohjanmaalla 1760-luvulla. Kirjojen ostaminen ja omistaminen alkoi yleistyä. Kehitys johti lukukirjastojen suuntaan, kirjastolaitos kietoutui lukupiirien yhteyteen jo alkuvaiheissa ja näiden instituutioiden yhteiselo jatkuu virkeänä edelleen.

Löytyypä väitöskirjasta maininta siitäkin, että Liperissä ”wallaton sääty” perusti oman lukuseuran vuonna 1879. Samoihin aikoihin kuhmolaisemännät perustivat viikoittaisen lukuseuran. ”Eikös ole tämä sitten kaunis, hupaisa ja opettavainen illan vietto!”, huudahti lehtimies lukuseurauutisessaan.

Historiasta muistetaan Kanttila, kirjailija Minna Canthin kirjallinen salonki Kuopiossa 1800-luvun lopulla. Myös nuorisoseurat, työväenyhdistykset ja erityisesti Kansanvalistusseura kehittivät lukupiiritoimintaa itsenäisen Suomen muodostuessa. Nuoren Voiman Liitto perusti lukupiirejä, jotka olivat samalla kirjailijahautomoja.

Kukapa tietäisi, kuinka monta lukupiiriä Suomessa toimii nykyisin. Ainakin tuhatkunta, voi päätellä Aholankin tutkimuksesta. Ohjattuja lukupiirejä toimii niin kansalaisopistoissa kuin kirjastoissa ja eri järjestöissäkin. Vapaita kaveriporukoiden lukupiirejä toimii eri puolilla maata kaikessa hiljaisuudessa. Ytimenä kuitenkin on aina, että kirjoja luetaan ja niistä keskustellaan yhdessä. Lukeminen on kokemuksellista ja sivistävää. Mukana on seurustelua ja yhdessäolo edistää lukijoiden elämänhallintaa. Ne ovat kevyitä sosiaalisia yhteisöjä.

Kirjaa luetaan tutkimuksen mukaan hiukan eri tavalla, kun siitä valmistaudutaan keskustelemaan lukupiirissä. Keskusteluun valmistaudutaan. Olen huomannut sen itsekin lukupiiriin valmistautuessani. Samoin lukupiirikirjat ovat hiukan erilaisia kuin yksityisesti luettava kirjallisuus. Valitsemme mieluusti laadukkaita ja arvioita saaneita teoksia. Tai sitten eksoottisia kirjoja. Joka tapauksessa lukukokemus on monipuolisempi, kun se kohtaa toisia lukukokemuksia.

Suvi Ahola tiivistää tutkimuksensa lopuksi lukupiirien merkityksen. Niissä on säilynyt hengissä kirjallisen kulttuurin syntyvaiheissa lietsottu itsekasvatuksen ja sivistystahdon ihanne. Ne liikuttavat kirjallisuudesta ja muusta kulttuurista kiinnostuneiden suomalaisten ydinjoukkoa. Ne pidentävät kirjan ikää, ohjaavat tarkkaan lukemiseen ja analyyttiseen keskusteluun.

Mikä sitten on hyvä kirja? Jokaisella on oma lukukokemuksensa, joka on arvokas sinällään. Tutkimuksessa hyvää kirjaa luonnehdittiin muun muassa näin: Rikas kieli, uusi näkökulma tai miljöö, kunnon tarina ja tyyli, samastumiskohde, sanoma, hyvät tyypit, älyä ja mielikuvitusta haastava, hyvä lopetus, huumori ja yllätyksellisyys, mukana luonto, yhteiskunta ja ajankohtaisuus.

Kommentoi

Hae Heilistä