Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 

Autokoulussa vuonna 1992 - mitä on muuttunut?

Autokoulun penkille päädyin vuonna 1992. Teoriaopinnoissa katseltiin dioja valkokankaalta ja niistä yritettiin päätellä, onko tilanne oikein vai väärin. Aika alkeellista touhua, jos vertaa nykyiseen.

Muistan elävästi, kun PT-talossa nyt jo toimintansa lopettaneen Autokoulu Kontkasen edesmenneen Vesa Salovaaran kanssa otin ensimmäiset metrit autokoulun ratissa. Hän ajoi auton raviradan isolle parkkipaikalle ja siinä sitä sitten harjoiteltiin perusjuttuja. Ei siinä kovin kauan aikaa tuhrattu ja sitten ei muuta kuin Volvolla muun liikenteen sekaan.

Kävin joulun alla 2018 tutustumassa Autokoulu AjoMestassa heille hankittuun ajosimulaattoriin. Eihän siinä mennyt pitkään, kun esille tulivat muutokset ajo-opetuksessa vuosien varrella. Paikalla olivat Mikko Nuutinen ja Jouni Mutanen, joista viime mainittu oli opettamassa minua liikenteen tavoille oman autokouluni aikaan.

Ajo-opetus on muuttunut aika tavalla 1990-luvulta. Tuolloin ensin ajettiin väliaikainen ajokortti, jolla oli lupa harjoitella.

Sitten oli se perhanan kasikympin lätkä takaikkunassa. Se tuntui olevan punainen vaate osalle kuskeista, ohi piti päästä hinnalla millä hyvänsä. Onneksi lätkästä on luovuttu jo ajat sitten.

Väliaikaisen ajokortin jälkeen piti suorittaa niin sanottu kakkosvaihe ja sitten vasta pystyi hakemaan lopullista ajokorttia.

Ylämyllyllä olevalla ajoharjoitteluradalla käytiin ensimmäisen kerran kesällä. Auto pyörähti ja tapahtui tieltä suistuminen. Sellainen muistikuva siitä jäi, että todellisuus siitä oli kaukana ja tilanne oli lähinnä hämmentävä.

Seuraavan kerran ajoharjoitteluradalla käytiin talvella ja kokemus olikin jo huomattavan paljon todellisempi.

Suosittelen vahvasti jääradalla harjoittelua, sillä se on hyvä paikka opetella auton käyttäytymistä.

Pimeällä ajamista alettiin myös harjoitella 1990-luvulla. Muistan käyneeni Liikenneturvan Ennakoivan ajon -kurssilla törmäilemässä mustaan ihmisen kokoiseen kangaskartioon. Tällä yritettiin demonstroida ihmisen näkymistä ja varsinkin näkymättömyyttä pimeällä.

Loppuun tuleekin sopiva aasinsilta nykypäivään, sillä pimeässä ilman heijastinta kulkeva jalankulkija ei ole evoluution myötä muuttunut edelleenkään itsestään näkyväksi. En pysty ymmärtämään näitä pimeällä ilman heijastinta kulkevia kamikaze-jalankulkijoita ja -polkupyöräilijöitä. Se ei paljon lohduta vaikka miten olisit liikennesääntöjen mukaan oikeassa, sillä törmäystilanteessa jäät sata varmasti toiseksi auton kanssa.

Marko Siintomaa

Kommentoi

Hae Heilistä