Onneksi on Ali

Ensin tätä maata tyrmistytti Olli Immonen, sitten tunteita kärjisti mölyävä anarkistilauma ja muutama ääriliikkeille aina niin hyödyllinen hyvää tarkoittava hölmö, jonka anarkistit onnistuivat narraamaan buuaukseen, jonka sai niskaansa Perussuomalainen-lehden päätoimittaja Matias Turkkila.

Tilanteesta täysin pihalla ollut juontaja Tino Singh alkoi sopertaa, että jos sulla ei Matias ollut muuta, niin...

Singhin keskeytti Jahangiri, joka totesi, että nyt turvat tukkoon siinä edessä: dialogia me olemme halunneet, ja nyt siihen on mahdollisuus, niin että ole hyvä, Matias.

Tuokiossa oli historiallisen käännekohdan tuntua.

Kun ääriliikkeet mekkaloivat, yhteisön suuri enemmistö ratkaisee, millaista historiaa kirjoitetaan. Vaikenijat sallivat vääryyksien tekemisen, helposti yllytettävät hölmöt vauhdittavat pahoja asioita.

Synkän kehityksen voivat pysäyttää ryhdikkäät sankarit, jotka huutavat, että nyt jumalauta riittää.

Ali Jahangiri kirjoitti jo keväällä blogiinsa, että mitä enemmän jaamme sosiaalisessa mediassa loukkaavia tekstejä, sitä vahvemmin luomme itsellemme illuusion huonosta Suomesta.

Vielä meillä on hyvä maa. Me  –  suuri rauhaa rakastava enemmistö  –  ratkaisemme, millaisessa Suomessa me jatkossa elämme.

Kun Immonen kirjoitti päästönsä, ylittyi omakin rajani.

Isäni oli karjalainen ortodoksi, joka sodanjälkeisen luterilaisen Savon näkövinkkelistä katsottuna oli kulttuuria monipuolistanut mamu. Isäni kaltaiset pientalonpojat olivat merkittävä osa SMP:n, Suomen maaseudun puolueen, nousua.

Viikko sitten minua raivostutti, että SMP:n perillisten joukkoon on pesiytynyt historiaa ja ihmisyyttä ymmärtämättömiä nulikoita, joilla ei ole mitään tekemistä vennamolaisten pieneläjien arvomaailman kanssa.

Sodan kokenut, maansa menettänyt ja vieraaseen ympäristöön joutunut ei ikinä päästäisi julkisuuteen tekstiä, jonka viime viikonloppuna saimme silmillemme.

Viimeistään nyt oli korkea aika reagoida, ja nyt myös reagoitiin  –  perussuomalaisissakin.

Minua hirvittää ääriajattelun leviäminen ja rintamalinjojen kaivaminen, johon Immonen aatekumppaneineen ei ole ainoa syyllinen.

Vennamolaisen sotaveteraanin poikana näkisin mielelläni perussuomalaisten hajoamisen: Suomen Sisu lähteköön reilusti omille teilleen mittauttamaan todellista kannatustaan. Anarkistit mekkaloikoon omana joukkonaan ilman, että muut yhtyvät heidän huutoonsa.

Ali Jahangiria kuuntelisin jatkossa enemmänkin.