Ravit, rauha ja rakkaus

Vuonna 1984 olin 13-vuotias ja Linnunlahdella todistamassa merkittävää palaa suomalaista ravihistoriaa: Pentti Savolaisen tallin voittoa sekä kuninkuus- että kuningatarkisassa. Edellisenä päivänä olin mennyt tallialueelle ihailemaan liinaharjaista, moninkertaista ravikuningasta Vekseliä. Olin juuri koskettamassa sitä, kun Vekselin hoitaja käski minun häipyä hevonv***uun.

Pentti Savolainen pyysi välikohtausta hoitajan puolesta anteeksi 25 vuotta myöhemmin, kun haastattelin häntä lehteen. Sanoin, ettei tarvitse pahoitella, sillä eihän pääosanesittäjää sovi häiritä tärkeiden kisojen aikana. Hoitaja oli aivan oikeassa hätistäessään alamittaisen hevoshullun matkoihinsa.

Viimeisimmät Joensuun kuninkuusravit jäivät mieleen eritoten mahtavasta tunnelmastaan. Daruden tahtiin rynnittiin totoluukuille, selostajalegenda Lauri Hyvönen puhkesi kukkaan ja ilmiömäinen Viesker voitti viimeisen kuninkuutensa.

Uskon, että Joensuu onnistuu järjestämään elokuun alussa jälleen kerran maailman parhaat kuninkuusravit. Pohjoiskarjalaisella leppeän jämptillä otteella kaikki onnistuu, toisin oli Kuopiossa kunkkareissa pari vuotta sitten.

Etenkään väliyötä eivät savolaiset klaaranneet.

Menimme selväpäisellä porukalla sataman ravintolaan kello 22. Portieeri ilmoitti, ettei puolityhjään baariin ole mitään asiaa, koska kuitenkin jäisimme vanumaan sinne valomerkkiin asti. Siis mitä varten valomerkki on ylipäätään keksitty? Eikö se olekin juuri se hetki, jolloin kansalle ilmoitetaan juottolan sulkeutumisesta? Sain puhuttua köörimme baariin sisään, mutta portieeri kävi vähän väliä pöydässä ilmoittamassa, että ”tää paikka männöö justiinsa kiinni”. Seleväksi tuli.

Ravikävijät hortoilivat ristiin rastiin etsimässä avoinna olevia kokoontumispaikkoja, mutta eipä lykästänyt. Puoliltaöin alettiin etsiä syötävää, mikä osoittautui mahdottomaksi tehtäväksi. Torin keskellä nökötti yksi nakkikioski, josta olivat juomat, hodarit, ranskalaiset, hampurilaiset ja ketsuppi loppu.

Taksijonot kiemurtelivat pitkinä, kuten suurtapahtuman kyseessä ollessa on luonnollista, mutta paikallinen taksikuski selvitti, ettei kukaan oikein ollut osannut varautua siihen, että ”sitä helevetin hevosväkkee tulloo noin tolokuttomasti”.

Laastaria savolaisten epävieraanvaraisuudelle saadaan varmasti Joensuun kunkkareissa, sillä kyllä itärajan väkevä kansa tietää, ettei juhlista saa loppua ruoka eikä juoma.

Vain pohjoiskarjalainen osaa ottaa turisteilta rahat pois niin äärimmäisen mukavalla tavalla, että tekee mieli testamentata hänelle loputkin omaisuudestaan.

Viikonlopun ajan Linnunlahti tulee olemaan koko raviväen sykkivä, lämmin kohtu, jossa velat muuttuvat saataviksi ja jossa rauha ja rakkaus ovat enemmän läsnä kuin Jefferson Airplanen keikalla 60-luvulla.

Enkä sano tätä kaikkea kotiseuturakkaudesta, vaan aivan rehelliseltä kokemuspohjalta. Ja ehkä vähän kotiseuturakkaudesta.