Hoitavaa hohotusta

Kirjoittaja ja kuvaaja olivat yhyttäneet rantamaisemista miesjoukon, joka harjoitti hillitöntä hohottamista.

Joukkoa johti tohtori Madan Kataria, ja touhua sanottiin jonkinlaiseksi joogaksi. Keuhkot puhdistuivat, ruumis rentoutui ja mieli virkistyi ihan ihmeesti, niin hohottajat kiittelivät. Hyvä oli moisessa tilassa lähteä päivän bisneksiin.

Tällaisia nauruklubeja oli tohtori Katarian mukaan kaupungissa tuohon aikaan kolmekymmentäseitsemän, kaikki virkeässä toiminnassa, kukin koolla jokseenkin joka aamu.

Tohtori ilmoitti aikovansa levittää hoitavan hohottamisen ilosanomaa ”koko maailmaan”.

Suomeenkin tämä naurujooga on tiettävästi ehtinyt. Jokunen puuhaaja on järjestänyt kursseja siellä täällä silloin tällöin, ja kokemukset kuuluvat olleen hyviä.

Itsekin olen kokeillut muutamien ymmärtäväisen tuntuisten pikku yleisöjen kanssa, ja ihmeesti ovat ihmiset suostuneet leikkiin mukaan.

Hiukan kyllä hirvitti ensimmäisillä kerroilla, muistissa kun kaihersi vanhan kansan arvio ”tulee mies räkänokastakin vaan ei tyhjän naurajasta”.

Syytä ja aihetta olisi suotavaa olla, vaikkapa tuommoinen lavakoomikko eli stand up -virtuoosi vitsiä vääntämässä. Ja heitähän viime vuosina onkin siunautunut pilvin pimein. Vilkkaimmissa kylissä heitä kipuaa ”lauteille” jokseenkin joka lauantaiehtoo ja väliin viikollakin.

Laatu lienee kisan kestävää, valittiinhan suomalainen lavakoomikko taannoin peräti maailman hauskimmaksi mieheksi jossain tuolla Amerikan puolessa.

Mutta jos huvipaikat eivät houkuttele, voisi siis kokeilla tohtori Katarian reseptiä ja harjoittaa hoitavaa hohotusta ihan itsekseen, ilman sen kummempaa syytä kuin hankkiutuminen hyvään oloon.

Siihen voi kyllä varautua, etteivät ihan kaikki moista itsehoitoa äkikseltään ymmärrä. ”Hulluksiko se on tullut” on hyvinkin todennäköinen reaktio.

Mutta ainahan uranaukaisijan osa on vaikea ollut. Muistissa on, miten ensimmäisille lenkkipolulla puuskuttaville joskus naljailtiin, että onkohan tuo ihan järkevää, aikuinen ihminen lynkyttää paidanselkä hiestä märkänä, vaikka ei ole matkalla oikeastaan mihinkään, vaan on kohta taas siellä mistä lähti. Eikä kukaan edes aja takaa.

Paikka ja aika ensimmäisille naurujoogan yrityksille lienee siis viisasta valita varovasti. Perunakuopat, korpiloukot, väestönsuojat sekä sen semmoiset ovat turvallisia vaihtoehtoja.

Ja tietysti kansalaisopistojen asiantuntevasti ohjatut naurujoogaryhmät, kunhan niitä saadaan perustetuksi.