Mustikkapaikka

Lapsuudessa koettuja traumaattisia kokemuksia voi olla vaikeaa olla toistamatta tai tutuista käyttäytymismalleista pyrkiä irti. Katso ajassa taaksepäin lapsuuden kesiin, ala-asteelle, sukukokouksiin, perhelomille tai päiväkotiin. Katso arkipäivää ja keskeisiä henkilöitä siinä. Koko perhedynamiikkansa pystyy rekonstruoimaan läheisistä ihmisistä ympärillään, kuin ohjaaja roolittaisi henkilöitä elokuvaansa.

Elokuvaohjaaja Ingmar Bergman käsitteli elokuvissaan toistuvasti eksentristä perhetaustaansa, jossa kuria rakastava isä hallitsi perhettä luterilaisella kädellä ja ankaruudella.

Muistelmateoksessaan Laterna magica Bergman nivoo kokemuksiaan yhteen lopulliseksi käsitellyksi niteeksi samaan tapaan kuin raa' asti omiin kokemuksiinsa perustuvassa elokuvassaan Fanny ja Alexander. Bergman ammensi perhetaakastaan käsikirjoituksiinsa läpi elämänsä, käytti luurankokaappinsa tomua polttoaineena taiteeseensa ja ehkä jollain tavalla saikin sovinnon menneisyytensä kanssa. Yksi ohjaajan perusajatuksista oli se, että elämässä samat roolit jaetaan jatkuvasti uudelleen ja uudelleen. Me itse olemme draamamme keskus.

Olin outo lapsi, temperamenttinen ja yhtä sekava kuin perhetaustammekin.

Häpesin kaikkea jatkuvasti. Mökötin mustikkametsään pakotettuna tuntikausia ja luin kirjoja neulasten pistellessä takamusta. En silti ollut sen huonompi kuin muutkaan eikä minusta tullut erityisen epäkäytännöllistä tai sulkeutunutta aikuista. Lapsuuttani ei riivannut espanjantauti kuten Bergmanilla, vaan omituinen verho minun ja muun maailman välissä.

Aikuisena olen oppinut ymmärtämään ja sietämään sitä. On jokin perustavanlaatuinen syy siihen, miksi lapsuudessa jaetut roolit vainoavat minua, vaikka ajattelin pitkään olevani viallinen ja jumissa sisäisessä maailmassani, jonka olen ehkä vain keksinyt omaksi viihteekseni. Minulle ulkomaailma tuntuu vieraalta ja kirjallinen maailma tutulta.

Olen päättänyt suhtautua siihen lahjana ja trauman käsittelemiseen sovitustyönä, joka on tehtävä.

Joku viisas ihminen on sanonut, että suurin kunnianosoitus toiselle ihmisille on jakaa jotain henkilökohtaista itsestään. Siihen kirjoittaminen on mainio apuväline. Kun kykenemme ilmaisemaan itseämme juuri sellaisina kuin mitä olemme, tunnemme täyttymystä. Tyytyväinen ihminen yhdistää harmonisesti sisäistä ja ulkoista maailmaansa ja hyväksyy sen, että inhimillisessä elämässä kuuluu olla säröjä ja niistä kuuluu kertoa. Vaikka elo olisi kesäpäivä rannikko-Ruotsissa, ei kukaan lukisi Saariston lapsiakaan jos kirjoissa ei olisi uhkaa tai konfliktia.

'Laterna magica' merkitsee taikalyhtyä. Se merkitsi Bergmanin diaprojektorin esiastetta. Taide on lyhty pimeässä konfliktin keskellä.