Julkaistu    |  Päivitetty 
Karjalainen

Mies, älä haise pahalle

Olipa kerran Hännikäisen Timo (nimeä ei muutettu), joka ei niin sanotusti ikinä saanut.

Timo kirjotti aiheesta kirjan, joka kirvoitti monenlaisia mielipiteitä. Kirja  –  samoin kuin se, että Timon naama, kiitos kirjan, alkoi näkyä televiissiossa ja muissa medioissa  –  kirvoitti ilmeisesti muutakin kuin mielipiteitä, sillä ainakin sitkeän kaupunkilegendan mukaan Timo on viime vuosina ainakin silloin tällöin saanut.

Kaupunkilegenda taas ei kerro sitä, vaikuttiko Timon vappuöinen natsitervehdintä naisjärjestöjen Facebook-sivuilla Timon saantitiheyteen tahikka ei. (Jos on ihan pakko tietää lisää Timo Hännikäisestä, niin googlaamalla se onnistuu, mutta voin kertoa että googlaamalla esimerkiksi vyöruusun sivistyy paljon enemmän).

Timon olemassaolo joka tapauksessa inspiroi Cirstin antamaan muutaman neuvon teille, rakkaat miehet.Onhan selvää, että useimmat teistä eivät saa ainakaan tarpeeksi usein, mitä Cirsti vilpittömästi pahoittelee. Cirsti kuitenkin ainakin jotakin asiasta tietävänä uskaltautuu antamaan kolme kesäistä vinkkiä, jotta kesäyön unelma tulisi ainakin jossakin aitassa toteen.

1. Älä ole ääliö.

Jos epäilet olevasi tyhmä, tai jos yli 70 prosenttia lähipiiristäsi, Mensan testi, tai peruskoulun päättötodistus sen tyyppistä informaatiota sinulle antaa, yritä miettiä, mitä sanot ja missä tilanteessa.

Nyrkkisääntö naisten kanssa on, että kohtelias keskustelu on yleensä varsin ok. Rasistiset vitsit ja natsijutut yleensä eivät ole ok, koska niitä vaan kato tänä päivänä pidetään aika huonoina. Sen sijaan pikkutuhmat vitsit voivat toimia. Tai sitten eivät.

2. Käytä se ylimääräinen kymppi (tai kaksi tai viisi).

Cirsti ei ole myöskään kuullut sitkeimmänkään suffragetin kieltäytyvän hänelle yllättäen naapuripöydästä käsin tarjotusta kuohuviinistä. (Cirstin itsensä kohdalla kuohuviiniä oikealla hetkellä tarjoavan miehen todennäköisyys saamiseen kasvaa noin 80 prosenttia. Jos kyseessä on parempi samppanja, todennäköisyys on yli sata prosenttia, ts. mies saa vaikkei oikeastaan haluaisikaan).

3. Älä haise pahalle.

Ulkonäkösi johtuu hyvin pitkälle geeneistä. Cirsti tuntee hörökorvaisia, kaljuja, persjalkaisia, kumihuulisia, lihavia miehiä, joilla käy hyvin flaxi. Nämä miehet ovat toki kivoja ja/tai varakkaita kaikki; mutta he todistavat, että ulkonäkö ei ole este saamisen tiellä.

Paha haju sen sijaan on.

Naiset ovat herkkänenäisiä. Paha haju voi olla muutakin, kuin tuoretta oksennusta kravatissa. Edes tupakointi ja valkosipulin nautiskelu ei takaa pahaa hajua. Paha haju on kokonaisuus, joka muodostuu yleisestä välinpitämättömyydestä vaatteiden pesemistä / tuulettamista kohtaan; siitä, ettei käytetä koskaan mitään ”kemikaaleja”, putsataan tietyt paikat liian harvoin ja ylipäätään ajatellaan että tosimies ei deodorantteja vertaile. Vertaile.

Ja jos partavettä on liikaa, se on toki hassua, mutta paljon vähemmän hassua kuin se, jos mies haisee märän ajokoiran ja ko. eläimen ulosteen sekoitukselta (kuten eräs Cirstin tapaama yritysjohtaja teki ja jäi yritysjohtajalta täydellinen edustusvaimo täten saamatta).

Näillä vajavaisilla ohjeilla olet varmasti aavistuksen lähempänä päämäärää.

Ja jos vielä päälle onnistuisit, hyvä mies, hymyilemään ja unohtamaan itsesäälisi hetkeksi, niin uskon, että heinäkuussa et kieriskele heinissä yksin.

Kommentoi

Hae Heilistä