Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Aimo Salonen

Vesillä

Kaksi vanhaa varista lähti juhannuksen sunnuntaina vesille, koska sää oli paratiisillinen ja kauniin, äänettömällä sähkömoottorilla varustetun Gogolin oli aika päästä elementtiinsä.

Vaimo pukeutui veneliiveihin ja olkihattuun. Marssittiin peräkanaa rantaan. Vaimo kapusi veneeseen avuttoman kömpelöön tyyliinsä ja istui perätuhdolle.

Multa unohtui liivit saunakamariin, huomasi moottorin kampeen tarttunut puoliso. Vaimo kapusi veneestä, haki liivit ja kömpi veneeseen. Huomattiin, että myös kytkin oli jäänyt saunakamariin. Puoliso lähti hakemaan, mutta kytkin olikin jäänyt mökkiin pusakan taskuun.

Puoliso lähti mökkiin, vaimo kökötti veneessä. Kuistilta kuului huuto: Mulla ei ole avainta. Vaimo oli lukinnut oven, niin kuin tapoihin kuuluu vesille lähdettäessä. Vaimo kömpi veneestä avaamaan ovea. Kytkin löytyi, marssittiin rantaan.

Oltiin veneessä lähtövalmiina, mutta moottori ei pihahtanutkaan.

Mukana ei ollut ”sitä fucking manuaalia”, sähkömoottorin käyttöhän on ihan yksinkertaista. Olisiko sulta kuitenkin jäänyt jokin pieni toimenpide suorittamatta? aprikoi moottoreista mitään ymmärtämätön vaimo. Ei tässä ole mitään toimenpiteitä, puoliso ärähti. Vaimo ehdotti, että soudeltaisiin hiukan, haettaisiin vaikka se karannut uimamerkki, joka kellui lokin pesäkiven vieressä. Puoliso asensi airot ja alkoi soutaa.

Vaimo onnistui kolmannella yrityksellä nostamaan haan avulla merkin veneeseen. Soudeltiin sitten rannan tuntumassa kohti niemen kärkeä. Oli ihanan rauhaisaa.

Puoliso arveli, että vaimo ei ole elämässään paljon soudellut. Päinvastoin, vaimo vakuutti lapsena soudelleensa paljonkin ja tykänneensä myös veneessä onkimisesta. Vaimo myönsi silti olevansa arka vesillä ja arveli sen johtuvan siitä, että oli ollut hukkua myrskyssä pikkutyttönä. Oli lähdetty vanhalla kalastajapaatilla ja isolla porukalla laajan ulapan yli vierailulle vastarannalle.

Paluumatkalla yllätti ankara ukkosmyrsky.

Paatti ui syvällä, järvi möyri, taivas jyrisi ja syöksi vettä, salamat sinkoilivat, moottori sammahteli. Aikuiset koettivat pysyä rauhallisina, etteivät lapset joutuisi kauhun valtaan. Kun viimein päästiin matalikolle, rannasta juoksi ihmisiä veteen auttamaan. Yksi iso poika kantoi minut rantaan. Äiti kiitteli häntä vuolaasti. Kyllä hävetti, kun äiti puhutteli poikaa ”pojuksi”. Mikä poju, iso korsto, ainakin 13-vuotias.

Se oli Säkylän Pyhäjärvi. Siinä ei ole saaria.

Mutta Karjalan Pyhäjärvellä ei sellaista tapahdu.

Palattiin rantaan, vaimo kapusi veneestä ja lähti mökille. Puoliso jäi vielä kokeilemaan moottoria, onnistumatta. Mökkiin tultuaan tarttui vihdoin siihen ”fucking manuaaliin.” Ilmeni, että moottorin stop-nappi oli ollut päällä koko ajan.

Tuli osuva nimi veneelle, kun se on Gogol, vaimo sanoi. Nikolai Gogolin kirjoissahan kaikki on absurdia eikä mikään suju niin kuin pitäisi.

Kommentoi

Hae Heilistä