Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Aimo Salonen

Köyhät ritarit ja muita arjen sankareita

En pystynyt pitämään itseäni enää uutispimennossa.

Viimekuinen herpaantumiseni autoradion äärellä käynnisti liki välittömästi jo pian kuukauden kestäneen poliittisen uutisputken.

Ensin ahmin netistä ja muista tiedotusvälineistä Sipilän, Soinin ja Stubbin uusimmat lausunnot aivan kuin niitä ei tulisi enää koskaan lisää. Pian aloin lueskella muidenkin ministereiden ja jo kohta myös heidän avustajiensa haastatteluita sekä omiakin tekstejä. Vaikeimpina hetkinäni, kun olen lukenut jo kaiken muun loppuun, olen harhaillut jopa eri puolueiden likaisilla ja pimeillä nettisivuilla, kyberavaruuden saastaisimmilla takamailla.

En missannut sanaakaan siitä, kun Alexander Stubb kehotti meitä kaikkia keskittymään nyt olennaiseen eli talouteen. Sipilän haukkuessa suomalaisia vielä kreikkalaisiakin kurjemmiksi taloudenpitäjiksi, kyyristyin radion ääreen yhtenä korvana. Öisin olen lukenut Soinin “plokia” posket punoittaen ja kädet täristen. En voi tässä toistaa tai edes lainausmerkkeihin laittaa sanaakaan Soinin jutuista, monet lait varmasti sen kieltävät enkä tahdo vankilaan, niin hirveää tekstiä siellä on.

Ensimmäisen viikon jälkeen vihasin itseäni. Kuinka saatoinkin sortua taas siihen samaan virheeseen, jonka olin kerrankin onnistunut välttämään!

Juuri kun alkoi tuntua siltä, että elämä on sittenkin elämisen arvoista ilman uutisten ja varsinkin politiikan uutisten hetken ihanasti päihdyttävää, mutta lopulta koko elämän tuhoavaa tyhjänpäiväistä lätinää. Kuinka tästä eteenpäin?

Päätin vaihtaa näkökulmaa ja keskittyä kansalaiskeskusteluun, muiden kuin poliitikkojen kommentteihin ja tunnelmiin. On kaksi leiriä: ne, jotka pitävät itseään rikkaina ja ne, jotka pitävät itseään köyhinä. Euromääräinen tulotaso ei yllättäen liity tähän yhtään, vaikka puhutaan nimenomaan rahasta.

Minäkin pidän itseäni köyhänä, vaikka maailmassa suurin piirtein kaikki ovat minua köyhempiä. Länsimaissa, Venäjällä ja Kiinassa joillain on vieläkin enemmän paalua kuin minulla, mutta globaalisti puhutaan todella pienestä etuoikeutettujen ryhmästä, johon minäkin kuulun. Köyhien eliittiä.

Köyhänä itseään pitää myös tuoreen kansanedustaja Hjallis Harkimon avustaja ja juontajayrittäjä Mirita Saxberg (4  453 euroa/kk). Hän pitää kaikkea verotusta, eläkemaksuja ja vakuutusmaksuja hyväntekeväisyytenä, joita hän hyvää hyvyyttään maksaa köyhille vaikka on itsekin ihan köyhä.

Kolmesataa kuussa hänelle sentään jää vielä käteen, mutta sekin vain hetkeksi, koska sillä hänen täytyy maksaa vielä päivähoitomaksu. Yhtään rahaa ei siis jää hänelle koskaan. Selvä köyhä.

Ilmeisesti hänellä on kuitenkin omat tiet, muu infrastruktuuri sekä koulutuslaitos, jossa hän on käynyt koulunsa yksin, itse itseään opettaen, sillä muutenhan hänen hyväntekeväisyytensä olisikin ollut maksu saaduista palveluista.

Se taas on kapitalismia ja Saxberg itse pelaa niiden joukkueessa vaikka köyhä onkin. Jos siis näin on, ovat verorahat menneet lopulta hänen omaan taskuunsa. Elävä todiste siitä, että nimenomaan kirpeän verotuksen ja raskaan systeemin ansiosta Suomessa köyhäkin voi päästä jopa Hjallis Harkimon avustajaksi, eikä tasa-arvoa voi ostaa kukaan vain itselleen.

Kommentoi

Hae Heilistä