Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
TUULA-LIINA VARIS

Villiintyneet laumat

Digiaika tuottaa uusia kaupallisia ilmiöitä liukuhihnalta.

Viimeisin villitys, pokémonien bongailu, on nyt valloittanut koko planeetan. Kuljetaan pitkin ja poikin nenä puhelimen näytössä ja etsitään jotakin, jota ei ole olemassa. On kuulemma niin yhteisöllistä ja vuorovaikutteista, että innokkaimmat kokevat saaneensa kokonaan uuden elämännäkemyksen. Moni sohvaperuna kehuu viimeinkin päässeensä liikkeelle, mikä tietysti on hyvä asia.

En halua moralisoida ihmisten keinoja viihdyttää itseään tai tuntea itsensä virtuaaliyhteisön jäseneksi. Onnellisin on tietysti se, joka käärii bisneksestä rahat. Se on äkkinäistä rahaa, joka tulee ja menee, kuten olemme oppineet aiempien villitysten maailmanvalloituksesta. Peliaddiktit ovat lyhytjännitteisiä ja helposti kyllästyviä, peli käy pian vanhanaikaiseksi, ja trenditietoinen kiitää kohti uusia virtuaaliseikkailuja.

”Kaikki” pelaavat Pokémon Go -peliä, mutta edes Suomen kansan enemmistö ei pelaa, vaikka median kohkaamisesta toisin voisi päätellä. Universumia järkyttävästä maailmanvalloituksesta ei ole kysymys, ja se nähdään ehkä parin kuukauden päästä. Tai viimeistään vuoden.

Ihminen on yhteisöjä muodostava laji ja laumasielu. Kuluttajaidentiteetin sisäistänyttä hyvinvointikansalaista viedään kuin pässiä narusta. Toki vietiin ennen digiaikaakin. Mummot muistavat, miten katkeraa oli nuorena, jos ei saanut Brigitte Bardot -mekkoa, piikkikorkokenkiä tai jameksia.

Nuoret ovat erityisen alttiita kaupalliselle manipulaatiolle, heillä on valtava tarve olla samanlaisia kuin muutkin, etteivät tule syrjityksi ulos laumasta. Mitä enemmän tavaraa on tyrkyllä, sitä enemmän syntyy sääntöjä siitä, mitä saa pukea päälleen, mitä logoa kantaa kännykässä, farkkujen persauksissa ja lenkkareissa. Samanlaisuuden ankara laki astuu voimaan jo päiväkodeissa.

Pelit ovat pikkujuttu, laumat on helppo villiinnyttää paljon kohtalokkaammin.

Villitseminen on helppoa, mutta rauhoittaminen vaikeaa. USA:ssa Donald Trump karjuu ulvoville kansanjoukoille, hän on heille messias ja pelastaja, joka taikoo koko maailman toiseksi heti, kun hänet on valittu presidentiksi.

Entä jos tosiaan niin käy? Miten lauma rauhoitetaan, kun käy ilmi, ettei kaikki muutu käden käänteessä, eikä ehkä ollenkaan. Populistinen strategia menestyy kannatuksen keräämisessä, mutta ei enää toiminnassa, kun valtaan on päästy. Se on nähty myös Suomessa.

Laatua luvataan, mutta määrää halutaan.

Aivan kuin netissä, jossa somettajat laskevat seuraajia ja kavereita, ja uskovat merkityksensä lisääntyvän sitä mukaa kuin luvut kasvavat. Lisääkö virtuaalinen yhteisöllisyys yhteisöllisyyttä myös reaalimaailmassa, jossa on kohdattava elävä ihminen eikä hänen heijastustaan?

Kun Pokémon Go on lyhyen aikansa elänyt, paljonko oikean elämän kestäviä ihmissuhteita jää jäljelle yhteisöstä, joka nyt etsii älypuhelimilla jotakin, jota ei ole olemassa?

Kommentoi

Hae Heilistä