Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Kari Tahvanainen

Mitä jäljelle jää eli kannattaisiko arkistoida

Käyköhän meille niin, että pikkuhiljaa muistelemme menneisyyttämme vain muistikuvien kautta? Jos nimittäin luotetaan vain epämääräisiin digitallenteisiin. Kirjeitä ja kortteja ei jälkeen jää, kun on tämä maili, some ja muut arjen areenat.

Kotiarkistoista kuuluu vain sähköistä suhinaa. ”File not found.” Arkistointi olisi yhäkin tärkeämpää, ellemme sitten halua elää historiattomassa maailmassa.

Kirjallisuuskin on yhä enemmän pilven reunalla. Kirjoja julkaistaan jo pelkkinä sähkökirjoinakin. Vähän epäilyttää, jäävätkö ne saataville kauas tulevaisuuteen. Ei niitä ainakaan kirjaston poistomyynnissä myydä kiinnostuneille muutamalla sentillä. Suosittelisin pienen paperipainoksenkin ottamista, kaiken varalta.

Arkistoinnin tärkeyden tajuaa usein vasta jälkikäteen, kun jotain tapahtumaa tai tilannetta yrittää palauttaa mieleen. Muistaakseni… Sitten todetaan että jokaisella onkin aika erilainen muistikuva siitä. Jos olisi tajuttu pistää talteen vaikka valokuvia, kirjoituksia, muistivihkoja, kalentereita, olisi käytettävissä jotain kättä pitempää historiamme todellisuuden kantajaa.

Nyrkkisääntönä sanoisin, että kannattaa teettää säännöllisesti aika ajoin paperivalokuvia niistä tärkeistä kuvista. Tulostaa omia juttuja paperille ja laittaa mappiin, albumiin talteen.

Olen harrastanut lapsesta asti valokuvausta. Kovin tyytyväinen olen siitä, että kaikki negatiivit ovat edelleen tallessa. Varsinkin kun olin perheen ainoa pikku valokuvaaja. Sittemmin arkistoitavaa onkin kertynyt runsaasti. Albumeissakin tärkeitä hetkiä ja ihmisiä on tallessa.

Lapsuudesta puheen ollen arvostan suuresti niitä vanhempia sekä kummeja ja kummituksia, jotka pistävät talteen kasvavan lapsen elämää ja yhteisiä muistoja. Ihan paperille ja kansien väliin, ja vaikka rompullekin sinne albumin takakanteen. Kaikki omatkin luokkakuvani ovat tallessa ja kohtuullisesti muutakin lapsuuden kuvitusta. Setäni oli innokas valokuvaaja.

Itse olen arkistoinut Ilosaarirockin aineistoja jo yli kahden vuosikymmenen ajalta.

Lehtijutut, ohjelmat, passit, valokuvat ynnä muut. Nykyisin siis Joensuun rokkiviikkoa. Rockin talkootyöstä syntyi aikoinaan gradukin ja tein vähän muutakin tutkimusta. Siihen arkistot olivat oiva apu. Mutta arkistoin ennen kaikkea rakkaudesta Ilosaarirockia kohtaan.

Kun on tullut annettua omakin panoksensa sen kehittämiseen, ja onhan se ollut tärkeä osa omaa elämää nuoruudesta lähtien. Niistä arkistoista en hevillä luovu, enkä muillakaan musiikkityyleillä.

Ammattijärjestäjä on kodin personal trainer, otsikoi Turun Sanomat.

Arkistoinnin personal trainereita varmasti tarvittaisiin. Kotiarkistoissa on suuri perintö, josta olisi hyvä pitää huolta. Niin tulevia sukupolvia kuin historiantutkimustakin ajatellen. Siinä olisi paikka uudelle ammatille! Arkisto-Antti voisi katsoa kodin arkistoja asiantuntijan silmin. Opastaa kädestä pitäen niiden järjestämisessä ja pelastamisessa. Auttaa arkistointivälineiden hankinnassakin.

Että jotain jäljelle jäisi.

Kommentoi

Hae Heilistä