Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Matti Torvinen

Valetta valetta

Eduskunnan kyselytunnin seuraaminen on mukavaa.

Joku laukoo perättömiä lukuja ja kohta pyytelee anteeksi. Toinen sanoo, että kolmas valehtelee ja vaatii pyytämään anteeksi. Joskus pyydetään anteeksi, kun valehdellaan, toisinaan taas kun valehdellaan että valehdellaan että valehdellaan...

Vastuu ymmärtämisestä siirtyy kuulijalle.

Kirjallisuudessa valehtelusta puhuttiin jo ammoin.

Raamattuakaan ei tarvitse lukea kovin pitkälle löytääkseen valehtelua ja juonittelua. Kun Aatami ja Eeva söivät kiellettyä omenaa, Aatami syytti vaimoaan: vaimo jonka annoit, ehdotti. Vaimo syytti käärmettä: sehän se viekoitteli. Motiivina totuuden vääristelyyn oli saada teko kokonaan toisen syyksi.

Toiseksi muistamme Saaran naurun. ”En nauranut.” ”Kyllä sinä nauroit.” Saaran puoliso Abraham oli nauranut jo aikaisemmin sille, että muka satavuotiaat saisivat lapsen. Abraham oli Herran enkelin edessä rähmällään ja nauroi piilossa.

Saara ei pystynyt piilottamaan nauruaan. Valheen motiivina oli pelko, että nauramisesta saisi rangaistuksen.

Kolmas valhe oli, kun Jaakob äitinsä avustamana petoksella vei veljeltään Eesaulta esikoisoikeuden. Jaakob tekeytyi Eesauksi, ja melkein sokea Iisak siunasi hänet. Petoksen selvittyä siunausta ei enää voinut perua.

Näin vanha tapa on jo siis vanhusten hyväksikäyttökin.

Neljäs esimerkki valheen motiivista on kosto. Veljet kostivat Joosefille sen, että tämä oli isän lellipentu ja myivät Joosefin orjaksi Egyptiin. Vanhalle isälle valehdeltiin, että peto oli syönyt pojan, todisteena olivat veriset vaatteet.

Egyptissä Potifarin vaimo himoitsi nuorta orjaa Joosefia, mutta tämäpä ei suostunut syömään kuormasta. Vaimo kosti lavastamalla Joosefin syylliseksi yritykseen raiskata isäntänsä puoliso. Joosef joutui vankilaan.

Kaikki nämä neljä ikivanhaa valehtelun tapaa toimivat edelleen.

Myös umpirehellinen Kalle Päätalo valehteli lapsena. Hän hävisi kortilla puukkonsa ja itkien kertoi sen pudonneen hiihtomäessä, äiti sitten lohdutti.

Itsekin aloin valehdella jo lapsena. Meillä oli kansakoulun viimeisellä luokalla laulunkoe siten, että laulaja lauloi opettajalle luokkahuoneessa, ja toiset odottelivat eteisessä tai ulkona. Kun olen aakkosjärjestyksessä lopussa päin, minulle jäi paljon aikaa olla ulkona.

Koulun ulkorakennuksen päädyssä korkealla oli ikkuna, jonka ympärillä oli paljon lumipallon jälkiä, mutta ruutu vielä ehjä. Tein yhden kovan pallon ja heitin ikkunaan. Kuului kilahdus. Ensi heitolla! Katselin ympärilleni. Ei nähty.

Opettaja kyseli syyllistä, vaan en tunnustanut.

Siitä huolimatta sain rehellisen miehen maineen.

Kun aikuisena aloittelin uusia työpätkiä eikä heti ollut käyttäjätunnuksia, niin työkaverit höylisti lainasivat omiaan. Riittävän salainen salasanan kätköpaikka oli siihen aikaan pöydällä kirjoitusalustan alla. Hyvä salasana oli oma, puolison tai lapsen nimi ja ikä, esimerkiksi Matti67. Tietokoneella sai tehdyksi pahaa nykyistä vähemmän.

Mutta valhe on väärin, teki sen koneella tai ilman.

Sori siitä.

Kommentoi

Hae Heilistä