Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Cirsti

Kohtaaminen kahvilassa

Kohtasipa Cirsti täyspäisen nuoren naisen. Sellaisen jämäkän, joka tiesi mitä halusi. Itsenäisen, fiksun ja vahvan. Kertoipa nainen parisuhteistaan, onnistumisistaan ja epäonnistumisistaan, siitäkin, että nuoren naisen on hankala lastenteosta kieltäytyä.

Ja siitä, että hän oli sen päätöksen tehnyt. Ulkomaille lähdöstään ja väitöskirjasuunnitelmistaan. Siitä, että vähän hankala on seurustella naisen, joka on itsenäinen ja jolla on myös haluja: kovin on kapea se naisen malli, mihin vielä vuonna 2015 pitäisi asettautua.

Jos on naisella leveät hartiat, niin kyllä siihen ovensuuhun jää poikittain, ja pää kolahtaa lasikattoon.

 

Mutta ei se nainen ollut moksiskaan, sanoi elävänsä itsensä näköistä elämää. Sanoi monen miehen kanssa keskustelleensa, suruakin heidän silmissään nähneensä. Siitä, kun se vaimo on niin keskittynyt lastenhoitoon ja sisustukseen ja täydelliseen kello viiden päivällisidylliin, ettei sitä oikein muista – sitä, että mies joskus rakastui spontaaniin, nauravaiseen nuoreen naiseen.

Joka kyllä otti odotukset vakavasti; muistilistalla vaan ei koskaan lue, että seksiä ja hellyyttäkin pitäisi olla vielä vuosien jälkeen siitä, kun pappi tai kuka se tänä päivänä onkaan sanoi sen maagisen sanan.

 

Nainen kertoi nuoruudestaan ja elämästään uskonnollisessa kylässä: siihen, miten nuoret miehet ei sen nopean kontaktin jälkeen enää edes päivää sanoneet.

Koulussa opettaja korosti, että älkää tytöt vain antako: raskaaksi tuutte, tauti tulee. Ja mikä pahinta: maine menee. Sen jälkeen ei sitten enää hyvän pojan traktorin kyytiin pääsekään, sellaisia tyttöjä odottavat Turmiolan veljekset.

Ja siitäkin kertoi, miten sitten kerran, vanhemman miehen kohdattuaan, sanoi sille, että eipä tuossa taida järkeä olla tuossa miehen ja naisen kanssakäymisessä.

 

Mies sanoi, että on siinä hyvinkin järkeä, minäpä näytän. Niin he sitten kohtasivat, ja siihen liittyi nautintoa ja naurua, molempia sopivassa määrin. Ja silloin nainen ymmärsi, että jotakin selvittämisen arvoista tässäkin asiassa on.

Tänä päivänä nainen tapaa miehiä milloin missäkin, kotonaan joitakin, joitakin hotellissa. Itse valitsee, ketä tapaa, itse määrää hintansa ja aikansa. Aluksi ajatteli, ettei hän oikeasti tällainen ole. Ei tavannut kollegoja, ei vertaistukea keskustelupalstoilla jakanut.

Tänä päivänä on siviilityö ja se toinen työ, eikä niiden välillä ole ristiriitaa, työ on työtä.

Ainoa ongelma on siinä, että tästä työstä ei voi kenellekään kertoa. Ystävättäret, koulutetut, fiksut ja liberaalit, homomielenosoituksiin osaa ottavat, muka mieleltänsä vapautuneet, eivät ymmärrä, että sellaistakin työtä on.

Vaikka ne asiakkaat, ne ovat perheenisiä, työssäkäyviä silmälasipäisiä ruohonleikkurin korjaajia, sellaisia kuin naapurin Jukka. Sellainen olo jäi Cirstille, että tämä fiksu nuori nainen tietää jotain elämästä, ehkä enemmän kuin useimmat meistä muista.

Kommentoi

Hae Heilistä