Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Simo Hämäläinen

Salaisia sanoja

Verkkoyhteyksillä tulee itse kukin nykyisin hoidelleeksi kaikenkaltaisia askareita.

Silloin tällöin pitää pistäytyä vilkaisemassa, mitä tuoreita laskuja on ilmestynyt maksettavaksi milloin mihinkin palveluun, ja onko pankin tililtä vielä kaavittavissa se, mitä milloinkin pyydetään.

Sähköpostia on seurattava, sillä maksut on hoidettava ajallaan ja tavaksi on tullut olettaa, että terveisiin vastataan saman tien.

Siinäpä sitten näpertelet vajavaisin taidoin ja mielessä kaihertamassa se aamun lehdestä luettu pikku-uutinen, joka varoittaa uusimmista kepposista, joilla verkossa metsästelevät kelmit havittelevat roposiasi.

On viruksia ja troijalaisia ja monenmoisia muita haittaohjelmia, ja jossain päin maailmaa joku näppärä juonii parhaillaan jotain ihan uutta harmia.

Meille opetetaan, että virustorjunnan on oltava ajan tasalla, epäilyttäviä viestejä ei pidä avata, ihan missä tahansa osoitteessa ei pidä kyläillä. Ynnä muuta, ynnä muuta.

Ja salasanojen on tietysti pysyttävä salassa.

Kaukana ovat jo ne viattomuuden päivät, jolloin toimiston tietokoneeseen pääsyn avaava salasana oli teipattu näytön reunaan. Tai sujautettu piiloon koneen alle, mitä kyllä pidettiin jo lievän vainoharhaisuuden oireena.

Tuonne tai tänne pääsyn avaavia salasanoja kertyy nykyisin helpostikin kymmenkunta, ja ohjeiden mukaan niiden pitäisi olla kovin pitkiä ja sisältää numeroiden lisäksi sekä isoja että pieniä kirjaimia ja lisäksi näppäimistöstä löytyviä erikoismerkkejä.

Seurauksena on se, ettei kaikkia millään jaksa muistaa, vaan paperille ne on pantava. Ja mihin sitten se paperi?

Muuan huonomuistinen miekkonen keksi taannoin, että hänpä tekeekin salasanoistaan tiedoston, joka avautuu yhdellä ainoalla salasanalla.

Tietysti se unohtui tuota pikaa.

Taannoisen pikku-uutisen mukaan eräässä naapurimaassa on siirrytty käyttämään netin sijasta vanhanaikaisia kirjoituskoneita ja kuriireja, jos tekeillä on jotain oikein salaista.

Muinaiset kasaarit, jotka asustivat itäisillä aroilla, kehittivät omanlajisensa keinot arkaluonteisten tietojen toimittamiseen poikki levottoman maan. Viestit tatuoitiin kuriirien kaljuksi ajeltuun päälakeen, ja sitten tukka sai kasvaa. Vastaanottaja sitten parturoi sanoman silmäiltäväkseen.

Yhdysvaltojen sotavoimat keksivät toisen maailmansodan melskeissä Tyynellämerellä käyttää radioliikenteensä salaamiseen joutuisaa koodausta.

Radisteina oli navajoja, intiaanikansaa, jonka kieltä tuskin kukaan japanilainen ymmärsi, eikä sanakirjoja siihen hätään löytynyt.

Kommentoi

Hae Heilistä