Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Ema Hurskainen

Avaruuden ikkuna

Radiossa haastateltiin matkailunedistäjää. Hänen työnään on saada Suomi näyttämään houkuttelevalta paikalta turisteille vaikka täällä oikeasti on näin ankeata.

Työn iloa.

Kuuntelin vastikään keskustelua tapauksesta, joka sattui lentokoneessa Yhdysvalloissa vuonna 1966. Professori oli työmatkalla ja hänen viereensä istui mies, joka tokaisi tummaihoisen lentoemännän nähdessään “voi ei, taas neekeri”.

Juuri sinä vuonna kommentti ei herättänyt reaktiota oikeastaan kenessäkään suuntaan tai toiseen, vaikka vain hieman aiemmin koko koneellinen valkoihoisia matkustajia olisi pitänyt sitä aivan luonnollisena. Toisaalta vain joitain vuosia myöhemmin moista heittoa olisi pidetty jo törkeyden huipentumana.

Vielä samana iltana professorin päähän pälkähti ajatus aikakausien välisestä seinästä, joka tässä tapauksessa selvästi sijaitsi vuoden 1966 kohdalla. Rasistinen kommentti tuntui kuuluneen kuin seinään tehdyn ikkunan takaa. Mies oli kuitenkin jäänyt seinän väärälle puolelle, historian väärälle puolelle, eikä sieltä käsin voisi enää mitenkään vaikuttaa mihinkään nyt, koska ymmärryksemme maailmasta on yksinkertaisesti parempi täällä nykyisyyden puolella.

Menneisyyden ikkunasta meille huutelevat entiset diktaattorit, rotuoppien kehittelijät, evoluutiota tajuamattomat, erilaiset uskonnot ja uskomukset, rahaihmiset sekä monet muut ikkunasta yhä kauemmas karkaavan nykyhetken perävaloja kaihoisasti katselevat ideat ja ihmiset.

Ikkunan takana voi nähdä juuri nyt vaikkapa kreationisteja, Lahden lakanamiehen ja muita rajojen sulkemista vaativia mielenosoittajia, työntekijöiden oikeuksien polkijoita, sota-intoilijoita, polttopullonheittelijöitä ja rahanpalvojia, mutta koska kuljemme koko ajan eteenpäin, katoaa ikkuna pian horisonttiin tai sen eteen kasvaa seuraava aikakausien välinen seinä, jonka ikkunasta kuuluvat äänet puolestaan vaimenevat nekin kohta pelkäksi pitkäveteiseksi tekstiksi pölyisissä historiankirjoissa.

Avaruudessa käyneet ihmiset eli astro-, kosmo- ja taikonautit sekä muutama turisti kertovat kaikki saman tarinan: Maapallon näkeminen kiertoradalta käsin muuttaa käsityksen ihmiskunnasta kertarysäyksellä. Emme ole kotoisin Suomesta, Kiinasta tai Venezuelasta, olemme kotoisin Maasta. Pallomme on pieni ja hauras, kuin kirkkaana kimalteleva hiekanjyvänen maailmankaikkeuden tyhjyydessä, eikä politiikassa, rajojen pystyttämisessä tai planeettamme resursseista sotimisessa ole mitään järkeä.

Maasta pois on matkaillut vasta reilusti alle kuusisataa ihmistä vaikka ensimmäinen ammuttiin kiertoradalle jo vuonna 1961, yli puoli vuosisataa sitten. Heidän ja meidän tavallisten välillä kohoava seinä on paksu kuin muuri ja siihen tehty ikkuna avaruuteen pelkkä kurkistusreikä, mutta täällä me, käytännössä koko ihmiskunta noita muutamaa sataa avaruusmiestä ja -naista lukuunottamatta, riitelemme keskenämme seinän väärällä puolella emmekä muusta ymmärrä.

Ei ihme, että on vähän ankeata.

Kommentoi

Hae Heilistä