Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Reetta Parviainen

Autioitunut maaseutumme

Olen syntynyt Kiihtelysvaarassa. Asun Joensuussa. Pidän itseäni kiihtelysvaaralais-joensuulaisena. Sukujuureni isäni puolelta tulevat Hammaslahdesta. Upeat Kontiolahden Selkien maisemat näkyvät äitini lapsuuskuvissa.

Kylä, jossa vartuin, on lähes autio ja verkkainen. Ränsistynyt maitolaituri, lahonnut navetta ja metsistynyt pelto jäytävät sieluani.

Maisemamuistoni ei täsmää nykyiseen. Minne on kadonnut kalalammikko?

Missä on se tie, joka muinoin johti mustikkametsään? Ja entä ne kivet, joilla veljeni kanssa, piilossa muilta, istuttiin, ja kylän auvoista elämää seurattiin?

 

Kauppaliikkeitä oli muinoin kaksi, parhaimpina päivinä kolme. Nyt on tarjolla ei-oota. Kesäasukkaat ovat käypäläisiä. Syksyn tullen mökkien valot sammuvat, ja yhä useammat talot tyhjenevät. Vuoroin karhun, vuoroin suden on nähty käyskentelevän tyynellä tiellä.

Näiden luonnonelävien näkijät pitävät maaseutumiljööstä huolta. Kylä yhdistyy kylään, kylätoiminta tiivistyy, kylästä on tullut ”Kylät”. Korjauskelpoista on korjattu, uuttakin rakennettu. Lakkautettu kyläkoulu on valjastettu joko kylätaloksi tai koulumuseoksi.

Kylämatka on kokemisen arvoinen. Kyllä kylään voi mennä, vieraaseenkin. Siihen aikaan, kun kylään saattoi mennä ilmoittamatta, ei enää pääse. Aika on toinen. Ajalla toisellakin on antinsa.

 

Lähimaaseutumatkailu on edullista. Sitä edullisempaa, mitä edullisempaa kulkuneuvoa käyttää. Kesäaikaan, pitkälle syksyyn, matka taittuu joko kävellen tai pyöräillen. Parhaan tapansa, tässäkin, jokainen itse tietää.

Uusia elämyksiä löytyy läheltä. Yllättävän läheltä. Pohjois-Karjalassa on paljon nähtävää, esimerkiksi Ruunaa, Paalasmaa, Honkavaaran perinnepiha, Jakokosken kanavamuseo, Koli, Taistelijan talo.

Näiden tunnetuimpien nähtävyyksien lisäksi mahtuu mukaan paljon pieniä helmiä, joiden arvo on julkisuuskuvasta riippumaton.

Jo raikas, myötäinen tuulenvire, jonka pyöräilijä kesäisenä päivänä pyöräillessään tuntee, on matkan arvoinen. Itselle sopiva tahti, hiljainenkin, suo vauhdin hurman. Pilvettömältä taivaalta seuraava aurinko käy matkakumppanista, jos liikkuu kumppanitta. Kesäiset aistikokemukset latistuvat sanottaessa.

Ne on koettava itse!

 

Jos minulta olisi vuosi sitten kysytty, tiedätkö, missä on Saarion voimalaitosmuseo, olisin vastannut, en. Poikkesin Venäjän rajalla, Värtsilä ja Niirala tulivat likemmäksi, Joensuuhun polkiessa Heinävaaran ja Selkien kylät lähemmäksi. Ensi kesänä teen, jos suinkin kykenen, Kalliojärven kierroksen.

On niin paljon näkemistä ja kokemista. Myös ensi kesänä liikun luonnossa ja pyöräilen.

Ehkä silloin, sieltä matkan varrelta, löytyisi jopa toimiva kyläkauppa. Ehkä.

Kommentoi

Hae Heilistä