Pölläsen näköinen

Kummeksuin outoa ilmaisua. Siippa selitti, että lähiseudulla asui useita Pölläsen suvun perheitä. He olivat keskenään niin samaa näköä, että heidät tunnisti helposti sukulaisiksi. Mies arveli traktorikuskin olleen joku heistä.

Työpaikan kahvipöydässä vaihdettiin kesäkuulumisia. Työkaveri kertoi käyneensä nuoruutensa kotipaikkakunnalla, mutta totesi, ettei enää tunne sieltä ketään tai oikein paikkojakaan. Lohduttelin, että ehkä joku tunnisti hänet, sillä hänkin saattoi olla ulkonäöstä tunnistettava ’Pölläsen näköinen’.

Ainakin minä olin sellainen kesällä. Viime talvena menehtyneen tätini kuolinpesältä minulle siirtyi saarimökki lapsuuteni maisemissa. Mökkimatkalla pysähdyin kyläkauppaan ostamaan työkaluja ja eväitä.

Kaupan takanurkan kahviossa muuan mies naulitsi silmänsä minuun ja tervehti jo kaukaa: Osmon tyttö! Hämmästyin, että noin kauasko se paistaa. Isäni on maannut sukuhaudassa jo pian vuosikymmenen, ja itsekin olen paikkakunnalla vieraillut lähinnä perhejuhlissa tai satunnaisissa yleisötilaisuuksissa. Silti mies näki minussa oitis isäni. Tajusin olevani ’Pölläsen näköinen’.

Mies muisteli menneitä hetken. Kohtaaminen oli ystävällinen mutta niin nopeasti ohikiitävä, että minulle jäi arvoitukseksi, kuka hän oli. Silti tapaus herätti minussa jonkinlaisen yhteisöllisyyden ja turvallisuudenkin tunteen. Tuntui, että ihan vähän olin yhä osa lapsuuteni yhteisöä. Vaikka olin vieras, olin silti tuttu.

Joku voi kokea tuollaisen lähestymisen tungettelevana ja ahdistavana, ainakin jos joutuu kantamaan sukulaisensa pahojen tekojen taakkaa. Ja vaikka aina joku omii koko kylän tietotoimiston ja moraalinvartijan tehtävän, näen pikkupaikkakuntien ja asuinalueiden pienissä piireissä myös paljon hyvää.

Varmasti useimmille luo turvallisuutta se, jos yhteisö tuntee jäsenensä ja osaa erottaa normaalin elämänmenon oudoista tapahtumista. On surullista, jos koti tyhjenee lomamatkan aikana varkaiden pakettiautoon naapurin silmien alla, koska tämä ei osaa tai uskalla epäillä mitään outoa. Puhumattakaan lasten tai vanhusten laiminlyönnistä.

Harva meistä erakkona pärjää. Pikkupaikkakunnilla täytyy tutustua ihmisiin jo käytännön syistä. Isossa kaupungissa voi tilata netistä firman avaamaan tukkeutuneet putket, korjaamaan pistorasian tai asentamaan vesiboilerin. Syrjemmässä ne hommat hoitelee Juntusenpete, se-Kososen-poika tai Huapalan emäntä.

Tuskin kenellekään on haittaa siitä, jos hankkiutuu hyvänpäiväntutuksi lähellä asuvien tai muissa yhteyksissä usein kohtaamiensa ihmisten kanssa. Miksei sitä voisi muutaman lauseen niitä-näitä jutella parkkipaikalla tai rappukäytävässä kohdatessa? Ystävällinen jutustelu voi ilahduttaa ja saada toisen hyvälle tuulelle pitkäksi aikaa.