Karjalaiset kyyneleet

En tunnusta.

Oudon syvältä tosin viilsi tuo äitienpäivänä lukemani Minna Kettusen romaani Jaetun maan lapset.

Alunperin Kettunen kirjoitti tarinansa näytelmäksi Alapitkän nuorisoseuran kesäteatterille. Suomen- ja karjalankielisessä sekä savonmurteisessa tarinassa Salmista evakkoon lähtemään joutuneet karjalaiset saapuvat Ylä-Savoon, Alapitkän kylälle Lapinlahdelle.

Itseäni tarina liippaa läheltä siksi, että isäni oli Suistamolle kotitilansa jättämään joutunut karjalainen, joka pielisjärveläissyntyisen äitini kanssa rakensi oman vennamolaisen pientilansa silloiseen Iisalmen maalaiskuntaan – Ylä-Savoon siis kuten Salmistakin lähteneet.

Itkuksihan tuo Kettusen kirjan lukeminen meni. Tarina avasi semmoisen padon, jonka olemassaolosta en tiennytkään.

Karjalaisten ylisukupolvisesta traumasta olen lukenut, enkä ole tunnistanut sitä itsessäni. Muista asioista kuin Suistamolle jääneestä isäni kodista olen ajatellut omien kärvistelyjeni johtuvan.

Sitten aloin miettiä ulkopuolisuuden tunnettani. Iisalmessa kun olen syntynyt ja kasvanut, tunnen itseni asuinpaikasta riippumatta aina iisalmelaiseksi, mutta savolainen en tunne olevani, koska kotona on kerrottu karjalaisista juurista. Karjalainenkaan en oikein osaa olla, koska herkimmät lapsuuden- ja nuoruudenkokemukseni ovat kuitenkin Savosta.

Siksikin kuvaus kotiseutunsa jättämään joutuneista karjalaisista ja heitä vastaan ottaneista yläsavolaisista iski. Tunnistin sekä lapinlahtelaiset että salmilaiset ihmistyypit, ja kuitenkaan en voinut samaistua täysin kumpaankaan.

Mietin ulkopuolisuuden tunnettani ja sitä, kuinka paljon isäni mahtoikaan sulkea asioita sisäänsä.

Kettusen kirjassa Paavali Lintu nousee evakkojunaan omalta pelloltaan ja toteaa, että ruis kiärvästäy, ruis heilimöi. Alapitkällä Puavali tunnustaa tapahtuneen ja alkaa sopeutua – kuten sopeutui Salosen Jussikin, isäni, joka puhui kotona karjalaa vain silloin, kun käymään tuli muita entisiä suistamolaisia.

Saatsin veljesten Mikan ja Nikon Loimolan Voima -yhtyeen Ruttomuzikan kyynäl -kappaleessa lauletaan Suistamolta pikkupoikana lähtemään joutuneen miehen tarina. Mies itkee yksin saunassa ja ihmettelee, miksi olo on paha, vaikka elämässä on kaikki hyvin: on talo, on perhe, on hyvinvointia.

Omaa kieltä tosin ei enää juuri pääse puhumaan.

Olisihan tuossa ylisukupolvisessa ulkopuolisuudessa vaikka suuremmankin romaanisarjan paikka.