NNN ja SNS= hermoromahdus
Kun raskaustestiin piirtyi joulukuussa 2015 kaksi viivaa, oli jotain mitä en nähnyt. Olin kyllä kuullut koliikista, uhmaiästä, kurahousuista, teinien tempuista ja tyhjän pesän syndroomasta, mutta mikään maailmassa ei valmistanut minua tähän, mikä ajaa vuosien ajan vanhemmat hulluuteen.
Se on varusteet, joita ilman ei voi elää.
Jo 3-vuotiaan lapsen päiväkotiuraan kuuluu olennaisesti luistelun ja hiihdon harjoittelu. Luistelua varten lapsi luonnollisesti tarvitsee sopivat luistimet – joita kasvutahdista riippuen saa päivittää jopa kaksi kertaa kaudessa – sekä luistelukypärän. On päivänselvää, että mikään muu talouden kypäristä ei käy tähän: pyöräily- potkulautailu- tai ratsastuskypärä päässä on piltin kohtalo jäädä nieleskelemään kyyneliä kaukalon reunalle.
Luistelu on vasta lämmittelyä välineurheilun maailmassa. Hiihdon harjoittelua varten tarvitaan sauvat, monot ja sukset. Ekologisuus ja ekonomisuus edellä olen kierrättänyt talviurheiluvälineitä jo vuosia, ja luulin varastojen olevan tälle talvelle iskussa: monoja ja suksia tuntui pursuavan hyllyistä ja kaapeista.
Oi, miten väärässä olinkaan! Sopivia monoja löytyi kyllä useampikin pari, mutta jostain jumalaisesta syystä kaikki ne olivat mallia NNN. Samasta syystä kaikki sukset, joita niitäkin oli yllinkyllin, olivat siteeltäään mallia SNS.
Kuka ikinä onkaan hän, joka tämän kahden mallin systeemin on saanut aikaan, sai melko lämpimiä ajatuksia täältä Joensuun kupeesta. Vielä kestän norot ja infulenssat, viikossa puhkikuluvat housunpolvet ja osallistavat piirileikit vanhempainilloissa, mutta tässä on tullut raja vastaan. Kyllä pitäisi kaikkien monojen ja suksien käydä yksiin.
Onneksi ihminen ei ole saari. Yhteisö pelasti minut tässäkin kohdassa: laitoin hätähuudon naisporukan Whatsapp-ryhmään, johon saan onnekseni kuulua, ja yhteensopivat, juuri oikeankokoiset monot ja sukset löytyivät alta aikayksikön. Melkein liikuttuneessa mielentilassa autoilin hakemaan varusteita seuraavana päivänä.
En ole tuskani kanssa yksin. Jos varustetuskasta aukaisee suunsa missä tahansa seurueessa, jossa on päiväkoti- tai kouluikäisten lasten vanhempia, löytyy vertaistukea.
Ei pidä käsittää väärin: arvostan suuresti sitä vaivaa, minkä päiväkotien ja koulujen henkilökunta tekee saadakseen lapset talvilajien pariin. Liikunta on tärkeää kaikenikäisille ihmisille, ja aivan erityisesti lasten oikeuksiin kuuluu saada liikkua, hikoilla ja spurttailla eri lajien parissa.
Mutta oliskohan jokin liikuntavälinekirjasto mahdoton ajatus? Että päiväkodeissa ja kouluissa olisi ikätasoon sopivia välineitä X määrä, ja sieltä voisi ikäpolvi toisensa välein lainata näitä. Kaikenlainen kilvoittelu siitä, kenellä on uusimmat ja hienoimmat, jäisi väliin, eikä kenenkään lapsen liikkuminen jäisi kiinni siitä, minkä verran vanhemmilla on euroja, voimavaroja tai tuttavia. Eikä jokaisen meistä tarvitsisi haalia varastoihinsa kattausta luistimia, monoja ja suksia– vain todetakseen, että taas sattui väärä kirjainsarja.
Kommentoi