Historian henkilö: Kuvamuistoja kierteleviltä valokuvaajilta

Joensuussa käytettiin ensi kerran kameraa mahdollisesti jo 1850-luvulla. Joku paikallinen varakas henkilö oli saattanut kuulla laitteesta, sai mahdollisuuden käyttää sellaista, ja kokeili valokuvan ottoa harrasteluontoisesti. On arveltu, että esimerkiksi maaviskaali Isak Strömmer olisi voinut olla sellainen mies. Yleisesti voi sanoa, että valokuvaus ja valokuvat kuuluivat 170 vuotta sitten vain harvojen suomalaisten kokemuspiiriin.

1860–70-luvuilla valokuvausalan tekninen kehitys oli nopeutunut. Kuvien hinnat olivat samalla halventuneet ja ne olivat entistä useampien saatavilla. Valokuvista oli tullut kysyttyjä ja muodikkaita, vaikka ne olivat mustavalkeita. Ammattikuntakin kasvoi, olihan Suomen suurempiin ja keskikokoisiin kaupunkeihin asettunut joitakin alalle antautuneita valokuvien ottajia. Näiden lisäksi maassamme matkusteli kierteleviä valokuvaajia.

Käytännössä paikkakunnalta toiselle liikkuva valokuvaaja teki työtään seuraavan kaavan mukaan: Hän saapui paikkakunnalle ja järjesti itselleen korvausta vastaan majapaikan, joka toimi useimmiten myös valokuvien ottopaikkana. Sen jälkeen hän ilmoitteli sanomalehdessä saapuneensa paikkakunnalle, vierailunsa keston ja kuvauspaikan.

Joskus mainittiin myös kuvausajat ja valokuvien hintoja. Kuvan oton ja sen valmistusprosessin jälkeen lopputuote – tavallisesti paperinen valokuva – luovutettiin asiakkaalle.

Asiakkaiden haluamia paperivalokuvia saatiin tehtyä kiertelevän valokuvaajan vierailujakson aikana ja joskus jälkitoimituksina jonkun asiamiehen kautta.

Pidempi ajallinen viive paperivalokuvan saamiseen, mikäli jälkitoimituksiin jouduttiin turvautumaan, johtui valokuvien tekoprosessin hitaudesta, kuvaajan kiireistä, materiaalien puutteesta, asiakkaiden erityispyynnöistä, ja milloin mistäkin käytännön syystä.

Paperivalokuvien tekoprosessi oli 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla kaikkea muuta kuin nykyisenkaltaista digitaaliajan ”kuvat heti” -tasoa. Vanhoissa kameroissa käytettiin tallennusmateriaalina valoherkällä aineella siveltyä levyä, joka oli tavallisimmin tehty lasista. Ensin levy tuli kuvan ottamisen jälkeen käsitellä kemiallisesti. Vasta sen jälkeen syntyneestä tuloksesta voitiin tehdä valoherkälle paperille kopioita.

Asiakkaille tehtävät paperikuvat olivat vanhoina aikoina enimmäkseen pahville liimattuja kuvamuotoisia käyntikortteja, visiittikortteja. Ne tulivat hyvin suosituiksi ja niitä teetettiin itselle sekä jaettiin tuttaville ja läheisille.

Myös hieman isommat kabinettikorttikuvat olivat saatavilla, mutta niitä kysyttiin vähemmän ja ne olivat kalliimpia.

Kiertelevät valokuvaajat tekivät kuvausmatkojaan pääsääntöisesti kesäisin, kun valon määrä ja sää olivat valokuvaamiselle sopivammat. Myös laitteet toimivat kesällä luotettavammin ja raskaan kuvauskaluston siirtely oli talveen verrattuna paljon helpompaa. Kuvia otettiin tavallisimmin sisätiloissa, harvemmin ulkona. Kuvaustilanteessa oli usein tarjolla ja käytössä monenlaista somiste-esineistöä. Kiertelevien kuvaajien tapauksessa somisteet tulivat usein siltä taholta, joka kuvauspaikan järjesti.

Joidenkin näkemysten mukaan ensimmäinen Joensuussa käynyt kiertelevä valokuvaaja olisi ollut saksalaissyntyinen Carl Arnold Boos. Hänen on sanottu käyneen kaupungissa kesäkuussa 1863. Mikäli Boos kävi kaupungissa, voi olla mahdollista, että vierailu olisi tapahtunut osittain siksi, että hän matkusti Kuopiosta kotiseudulleen Saksaan keväällä 1863. Boos palasi takaisin Kuopioon vuonna 1864.

Jos taas oli niin, ettei Boos käynyt Joensuussa, tiedetään varmuudella, että 1870-luvulla kaupungissa vieraili ainakin kaksi palvelujaan tarjonnutta kiertelevää valokuvaajaa. Ensimmäinen oli saksalainen Hermann Gleser vuonna 1876, ja toinen ruotsalainen Fritz Hjertzell vuonna 1879. Molemmat mainostivat valokuvauspalvelujaan paikallisessa sanomalehdessä.

Hermann Gleser tuli Joensuuhun kesäkuun alussa 1876 ja majoittui puolentoista kuukauden ajan kauppias Juho Reijosen kotona, Koski- ja Kauppakadun kulmauksessa. Valokuvia otettiin lehti-ilmoitusten mukaan samoissa tiloissa. Yksi vanhimmista säilyneistä paikkakunnalla otetuista valokuvista on todennettavasti Gleserin ensimmäiseltä vierailulta.

Kaikki kiertelevät valokuvaajat eivät satunnaisista matkoistaan välttämättä joka kerta ilmoittaneet. Joensuussa vieraili 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla lehti-ilmoitusten perusteella silti arviolta 12 kiertelevää valokuvaajaa, joista kaksi oli naisia. Monet heistä olivat lähialueiden maista, kuten Saksasta, Ruotsista ja Baltiasta. Pääosa kaikkien kiertelevien valokuvaajien ottamista valokuvista oli henkilökuvia. Maisemakuviakin otettiin jonkin verran, kun niille oli kysyntää.

1880-luvun lopussa kiertelevien valokuvaajien tarjoamat palvelut jäivät ympäri Suomea alan muutosten jalkoihin. Kun Joensuuhun perustettiin vuonna 1890 kaksi vakinaisesti valokuvia ottavaa kuvaamoa, Tuomo Ahokkaan ja Betty Grönroosin ateljeet, matkusteleville valokuvaajille ei enää ollut käytännössä kysyntää eikä tarvetta. Muistojen tallennusmahdollisuus mustavalkeiden valokuvien muotoon oli tullut vakinaisten valokuvaamojen kautta helpommin saavutettavaksi. Värillisten valokuvien ja digikuvien kulta-aikaan kului toki vielä monta muistorikasta hetkeä.