Julkaistu    |  Päivitetty 

Nightwish konsertoi Kiteen Rantakentällä ensi kesäkuussa

Kansainvälisesti kaikkien aikojen menestyneimpiin suomalaisyhtyeisiin kuuluva Nightwish esiintyy kotikaupungissaan Kiteellä kesäkuussa 2023. Human. :II: Nature. -maailmankiertueen konsertti nähdään perjantaina 16.6.2023 Kiteen Rantakentän uusitulla pesäpallostadionilla.

Nightwish on aiemmin julkaissut myös toisen Suomen konsertin, joka toteutuu lauantaina 17.6.2023 Vaasassa. Kiteen ja Vaasan esiintymiset ovat Nightwishin viimeiset kotimaan konsertit ennen kuin yhtye jää tauolle työstääkseen uutta albumia.

Nightwish-yhtyeen perustajajäsen ja johtohahmo Tuomas Holopainen on tulevasta kotikaupungin konsertista innoissaan.

– Bändiltä pääsi kollektiivinen riemunkiljahdus, kun keikasta Kiteen Rantakentällä meille kerrottiin. Se tulee olemaan Human. :II: Nature. -maailmankiertueen viimeisiä esiintymisiä, ja itselleni koko rundin ehdoton kohokohta. Kotikaupunki, sen ihmiset, ja väki ympäri maailmaa tulevat taatusti luomaan tapahtumaan maagiset puitteet, Holopainen kertoo tiedotteessa.

Konsertin järjestävät Kiteen Pallo, Kiteen kaupunki sekä tapahtumatuotantoyritys Nordic Live Productions.

Kiteen Rantakentän pesäpallostadionin kokonaiskapasiteetti on konsertissa noin 10 000 henkilöä.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä