Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna-Mari Lappalainen

Tanssikoulu: 40 vuotta täyttävä Cat People selvisi koronasta ja toimii nyt uusissa tiloissa – "Tällä alalla vaaditaan tiettyä intuitiota"

Sekä Cat Peoplen entinen yrittäjä Päivi Turtiainen-Laakkonen (vas.) että nykyinen yrittäjä Elina Turpeinen pitävät tanssikoulun uusia tiloja erinomaisina. Sekä Cat Peoplen entinen yrittäjä Päivi Turtiainen-Laakkonen (vas.) että nykyinen yrittäjä Elina Turpeinen pitävät tanssikoulun uusia tiloja erinomaisina.

Kun Päivi Turtiainen-Laakkonen perusti aikanaan nuorena ylioppilaana vuonna 1982 oman tanssiryhmän Floridassa vietetyn välivuoden jälkeen, ei hän arvannut, mitä tuleman pitäisi: Nyt, lähes neljäkymmentä vuotta myöhemmin, Cat People -nimellä tunnettu tanssikoulu toteuttaa taiteen perusopetusta Joensuussa ja sillä on noin 250 oppilasta ja viisi opettajaa.

Cat People on saatellut maailmalle useita menestyneitä ammattitanssijoita, ja tanssikoulun tanssijat ovat saavuttaneet kymmeniä arvokisamitaleja.

– Koko tanssiryhmä sai alkunsa lähinnä vitsistä. Minulla oli toki balettitausta, mutta oma tanssiryhmä oli jonkinlainen hassu päähänpisto, Päivi Turtiainen-Laakkonen muistelee.

1980-luvun Joensuussa Cat People oli jotakin uutta ja ihmeellistä. Nuorta tanssiryhmän perustajaa inspiroivat tuolloin Cats-musikaali sekä David Bowien Cat People -elokuva, joista tanssiryhmä sai nimensä. Tanssikouluksi Cat People muotoutui vasta myöhemmin.

– Työskentelin siihen aikaan jengityöntekijänä, ja koko tanssikööri löytyi ystäväporukasta ja nuorisotaloilta, Turtiainen-Laakkonen kertoo.

 

Cat People sai pian perustamisensa jälkeen nimeä, ja se kiersi esiintymässä eri puolilla maakuntaa. Ryhmä nähtiin tuolloin televisiossa muun muassa Lauantaitansseissa ja Hittimittarissa.

Showtanssia ei ollut tuohon aikaan vielä keksittykään.

– Silloin tanssittiin discotanssia. Olin itse aika taiteellinen tyyppi, ja sovelsin discotanssiin moderneja liikkeitä ja tein vähän omaa juttuani niin kuin Jorma Uotinen konsanaan, Päivi Turtiainen-Laakkonen nauraa.

Turtiainen-Laakkonen tahtoi muuttaa ryhmän tanssia enemmän jazzahtavaksi, lähemmäs nykyistä showtanssia. Kun esityksiä oli paljon ja porukassa oli vaihtuvuutta, Cat Peoplen oli koulutettava uusia tanssijoita riveihinsä. Tästä alkoi varsinainen tanssikoulutoiminta vuonna 1985.

Cat Peoplessa oli parhaimmillaan noin kolme ja puolisataa oppilasta.

– 80-luku oli varsinaista superaikaa. Silloin tuli esimerkiksi Michael Jacksonin ja Madonnan musiikkivideoita, ja niitä me katsoimme porukalla VHS:ltä, Turtiainen-Laakkonen muistelee.

 

Sittemmin show- ja streettanssista tuli Cat Peoplen vallitsevia tanssityylejä.

– Cat Peoplen kulta-aika oli ehkä vuodesta -95 jonnekin 2000-luvun puoleenväliin. Tanssiminen oli tuolloin kovin trendikästä, muistelee nykyisin Cat Peoplen yrittäjänä toimiva Elina Turpeinen. Turpeinen tuli mukaan tanssikoulun toimintaan jo 90-luvulla.

Tuolloin esimerkiksi breakdance ja hip hop olivat suosittuja tanssityylejä, ja Cat Peoplessa tanssi paljon myös poikia ja miehiä.

– Jossakin vaiheessa poikaporukat katosivat lajin parista, Päivi Turtiainen-Laakkonen kertoo.

– Tanssi menee ikään kuin aaltoliikkeittäin, ajat ja muoti-ilmiöt muuttuvat. Siksi tällä alalla vaaditaankin tiettyä intuitiota – pitää olla perillä siitä, mikä on muodissa seuraavaksi, Elina Turpeinen lisää.

Cat Peoplella meni hyvin, kun Päivi Turtiainen-Laakkosen vanhemmat sairastuivat ja hän joutui jättäytymään pois koulun toiminnasta vuonna 2014.

– Ajattelin, että en voi vain jättää oppilaita yksin ja laittaa ovia kiinni. Tarjosin yritystä Elinalle ostettavaksi, ja onneksi hän hyppäsi puikkoihin.

Elina Turpeinen pyöritti jo tuolloin myös Kuopion Tanssistudiota, jonka yrittäjänä hän toimii edelleen.

– Olen noin puolet ajasta Joensuussa ja puolet Kuopiossa. Homma toimii hyvin, ja kaksi tanssinopettajaakin käy opettamassa täällä Joensuussa Kuopiosta käsin.

 

Nykyisin Cat Peoplella voi tanssia muun muassa showtanssia, nykytanssia, streettanssia, hip hopia, jazztanssia, popia ja commercialia. Commercial on lajeista uusin, ja se on tällä hetkellä Elina Turpeisen mukaan suuressa suosiossa.

– Siinä yhdistyvät katutanssit ja musiikkivideomaailma, minkä lisäksi siinä on myös showtanssielementtejä. Aiheet tanssiin tulevat trendeistä.

Yleisesti trendit tulevat Turpeisen mukaan tanssiin milloin mistäkin. Sen suhteen maailma on muuttunut paljon, sillä aikanaan Turtiainen-Laakkonen keksi paljon asioita itse opettaessaan tanssia. Nykyisin ideoita nousee sosiaalisesta mediasta, kuten TikTokista.

– Tyylit muuttuvat myös lajien sisällä, mihin vaikuttaa etenkin tietotaidon lisääntyminen. Esimerkiksi hip hop on nykyisin aivan erilaista kuin 20 vuotta sitten, koska laajempi hip hop -kulttuuri liittyy tanssityyliin vahvasti, ja kulttuuritietoisuus on kasvanut, Turpeinen kertoo.

 

Vaikka korona-ajasta selvittiin Elina Turpeisen mukaan etäopetuksen turvin, on se silti jättänyt Cat Peopleen jälkensä.

– Parhaassa teini-iässä olevia tanssijoita on vähemmän kuin aikaisemmin. Valitettavasti monelle nuorelle on saattanut käydä korona-aikana niin, että he ovat tipahtaneet harrastuksen kyydistä, ja nyt harrastaminen etsii paikkaansa arjessa. Toisaalta ikäluokat ovat myös pienentyneet.

Tänä syksynä nouseva trendi näyttäisi olevan Turpeisen mukaan aikuisten palaaminen tanssin pariin.

– Minusta on ihanaa, että tänne on tullut sellaisia oppilaita, joita olen opettanut 20 vuotta sitten. He ovat välissä saaneet lapsia ja muodostaneet perheen ja haluavat nyt kokeilla taas vanhaa harrastusta.

 

Cat Peoplessa jaettiin viime keväänä ensimmäiset taiteen perusopetuksen todistukset. Joensuun kaupunki myönsi tanssikoululle tanssin yleisen ja laajan oppimäärän toteuttamisluvan kesäkuussa 2018. Kaupunki tukee opetusta vuosittain jaettavalla avustuksella.

– Se on ollut meille valtava saavutus ja myös konkreettinen todiste tanssikoulun kehityksestä, Elina Turpeinen toteaa.

Tämän vuoden tammikuussa Cat People muutti Kaltimontieltä uusiin tiloihin Kuurnankatu 28:een. Siellä tanssikoululla on käytössään yhteensä 480 neliötä ja kaksi joustolattialla varustettua tanssisalia. Toinen, elokuun lopussa käyttöön saatu sali on varustettu laitepilatesta varten, ja salin kattoon on viritetty akustiikkapurjeet.

– Siltakadun toinen sali meni meiltä alta toukokuussa, joten olimme pakotettuja remontoimaan myös toisen salin näihin tiloihin. Salien remontointi on ollut taloudellisesti valtava haaste, mutta meillä on hurja luottamus toimintaamme, Turpeinen kertoo.

Päivi Turtiainen-Laakkonen ei ole enää mukana Cat Peoplen toiminnassa – paitsi puhelimen päässä, jos nykyinen yrittäjä kaipaa neuvoja tai tukea.

Vuodenvaihteessa tanssikoululla tulee täyteen pyöreät 40 vuotta, mutta mahdollisista juhlista Elina Turpeinen ei osaa vielä sanoa.

– Tällä hetkellä pääni on niin täynnä näiden tilojen remontista ja taiteen perusopetuksesta, että minun täytyy maata hetki X-asennossa. Juhlia voi katsoa vähän myöhemmin. Toisaalta uudet tilatkin menevät oikeastaan 40-vuotisjuhlista, Turpeinen tuumaa.


Cat People
- Cat People -tanssiryhmä perustettiin Joensuussa 12.12.1982. Tanssiryhmän rinnalla toimi lähes alusta saakka myös mallitoimisto. Cat People rekisteröitiin kaupparekisteriin 5.9.1985 nimellä Malli ja Mainos.
- Vuonna 1999 perustettiin oma Craze-mallitoimisto, joka järjesti myös muun muassa Karjalan Neito -kilpailua.
- Mallitoimisto on yhä olemassa Cat Peoplen rinnalla, mutta sillä ei ole ollut käytännön toimintaa enää vuosiin.
- Cat People toteuttaa nykyisin tanssin taiteen perusopetusta yleisen ja laajan oppimäärän mukaan.
- Koulu painottaa opetuslajeina show- ja streetlajeja, mutta koulussa voi harrastaa myös nyky- ja jazztanssia sekä pilatesta. Cat People on Joensuussa ainoa laitepilatesta tarjoava toimija.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä