Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanne Hynynen

Pyöräily: Outokumpulainen Leo Juvonen hurahti pyöräilyyn ajettuaan Pyhäselän ympäri

Joensuun Pyöräilijät teki huhtikuussa viikon reissun Mallorcalle. Leo Juvosen (kuvassa) mukaan saari on pyöräilijöiden mekka. Joensuun Pyöräilijät teki huhtikuussa viikon reissun Mallorcalle. Leo Juvosen (kuvassa) mukaan saari on pyöräilijöiden mekka.

Outokumpulainen Leo Juvonen, 26, innostui pyöräilystä pikkuhiljaa. Ensimmäinen pyörä oli teräsrunkoinen Tunturi. Koulumatkat taittuivat lapsesta lähtien pyörällä, ja kun nuoruuden lentopalloharrastus ei enää kehittänyt toivotulla tavalla, hän alkoi pyöräillä myös vapaa-ajalla enemmän.

– Keväällä 2014 kävin ajamassa Joensuun Pyöräilijöiden järjestämän Pyhäselän ympäripyöräilyn hybridillä, ja siellä yksi kaveri sanoi, että sen verran hyvin tuntuu sinulla tuo jalka liikkuvan, että hommaapa maantiepyörä. Ostin sen, ja siitä se innostus sitten lähti, Juvonen kertoo.

 

Vuosien varrella pyöräilyn tavoitteet ovat muuttuneet, ja Juvonen kilpailee nyt toista kesää maantiepyöräilyssä. Tänä päivänä miehellä on kolme pyörää eri maastoihin ja käyttötarkoituksiin, ja kesäisin tavoitteena on ajaa 300–500 kilometriä viikkoon.

– Aina ei kerkiä. Se on tuo kolmivuorotyö, mikä asettaa oman haasteensa. Mutta pyöräily onkin siitä helppo ja kiva laji, että pystyy menemään omilla ehdoilla ja aikatauluilla, sairaanhoitajana Kaavilla työskentelevä Juvonen toteaa.

Juvonen on toiminut Joensuun Pyöräilijät ry:n puheenjohtajana alkuvuodesta lähtien.

Yhdistyksen keskeisimpänä tavoitteena on mahdollistaa pyöräilyn aloittaminen hyvin matalalla kynnyksellä, vauvasta vaariin. Yhteistyössä Joensuun seudun kuntien kanssa pyritään vaikuttamaan alueen pyöräilyreitteihin ja parantamaan liikennekulttuuria.

– Joensuun alueella ajetaan yhteislenkkejä niin maastossa kuin maantiellä. Kaikki ovat kalustosta riippumatta tervetulleita mukaan, Juvonen toteaa.

Mihin sitten kannattaa kiinnittää erityistä huomiota harrastusta aloittaessa?

– Tärkein on ehdottomasti kypärä. Nykyään on olemassa jo niin monennäköistä kypärää, että on mahdotonta keksiä tekosyitä olla sitä käyttämättä. Lisäksi, kun harrastuksen aloittaa, on hyvä muistaa, että järkevällä, maltillisella budjetilla pääsee hyvin alkuun, Juvonen teroittaa.

Juvosen mukaan kannattaa miettiä erityisesti, mihin tarkoitukseen ja maastoon pyörää hakee. Tuleeko se lenkkeilyyn, kilpapyöräksi, työmatkoille, maastoon vai maantielle:

– Ei välttämättä kannata ostaa sitä ihan halvinta markettipyörää, muttei välttämättä kalleinta hiilikuituista maantiepyörääkään. Jos on jonkin verran tietämystä, käytettynäkin voi löytää tosi hyvän pyörän. Jos ei, lähtisin etsimään ihan pyöräilyliikkeestä myyjän avustuksella, Juvonen kertoo.

 

Hyvällä pyörällä, hyvin istuvalla kypärällä, tukevilla lenkkareilla ja urheiluvaatetuksella pääsee mainiosti alkuun. Ajan myötä voi investoida parempiin varusteisiin. Erityisesti pidempää matkaa ajettaessa mukavuuden merkitys korostuu. Silloin on hyvä hankkia pehmustetut pyöräilyhousut ja kiinnittää huomiota myös siihen, etteivät energiavarastot lopu kesken matkan.

– Vettä on hyvä olla mukana mieluummiin liikaa kuin liian vähän. Sanotaan, että helteellä vähintään litra tuntia kohden. Itse tykkään kuljettaa mukana banaaneita ja suklaapatukkaa, Snickers on oma lemppari. Erilaisia energiageelejä ja urheilujuomia on myös olemassa. Eli kunhan olisi sellaista nopeasti imeytyvää hiilihydraattia mukana. Toki kannattaa miettiä, pitäisikö ihan kahvitauon jossain välissä, vaikka huoltoasemalla, Juvonen vinkkaa.

Pohjois-Karjalassa hyviä pyöräilypolkuja löytyy esimerkiksi Jaamankankaalta, Pärnävaaralta, Utranharjuilta ja Kontiolahden alueelta. Maantiepyörällä pääsee hyvin Outokummun ja Maarianvaaran suuntaan, Kolille, Polvijärvelle ja Hammaslahteen – oikeastaan minne vain.

Myös ulkomaan pyöräilymatkailusta kiinnostuneille Juvosella on antaa omaan kokemukseen perustuva vinkki:

– Mallorcalla käytiin viikon reissu tuossa huhtikuussa, meitä oli viisi kaveria ajamassa Joensuun seudulta. Se kun on sellainen pyöräilijöiden mekka, niin siellä kyllä olosuhteet ja yleinen ilmapiiri pyöräilijöitä suosii. Mallorca on myös siitä kiva paikka, että siellä pääsee ajamaan mäkeä, muttei mitään turhan jyrkkää.

Joensuun Pyöräilijöiden jäsenet ovat tehneet reissuja perinteisesti kerran vuoteen.

Juvonen kannustaa lämpimästi antamaan lajille mahdollisuuden, olkoonpa kyseessä sitten vaikka neljän kilometrin matka jäätelökioskille ja takaisin. Mikäli yksin meneminen mietityttää, porukassa on aina mukavaa. Kypärää unohtamatta.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä