Kirjallisuus: Suonna Konosen esikoisromaani sai kipinän ukin kirjoituskoneesta jo 1970-luvulla

Toimittaja-muusikko-kirjailija Suonna Konosen ensimmäisen romaanin Tie päättyy meren rannalle lopussa on jälkikirjoitus, jonka päiväys on mielenkiintoinen: Helsingissä, koronaviruksesta toipumista yrittävässä maailmassa 23. helmikuuta 2022.

Tuohan on päivämäärän 24.2.2022 aattona. Päättyikö progemuusikko Johan Johanssonin maailma synkkään torstaihin, joka jää historiaan?

– Olet oikeilla jäljillä, kirjailija Kononen myöntää.

– Kirja tuli kuitenkin kirjoitettua maailmassa, jossa Venäjä ei ollut vielä hyökännyt Ukrainaan eli tavallaan se jälkikirjoitus on tehty vanhan maailman viimeisenä päivänä.

Kononen määrittelee romaaninsa 2010-luvun ihmisen sielunmaisemaksi.

Johan Johansson, Savusauna-yhtyeen kosketinsoittaja ja säveltäjä, tekee sen, mistä moni viisikymppinen vain haaveilee: lähtee perustamastaan bändistä, myy levykokoelmansa, hyvästelee kotitalonsa Joensuussa ja lähtee ajamaan vanhalla Chevrolet Vanilla läpi Suomen ja Ruotsin kohti pohjoista niin pitkälle kuin tietä riittää – aina pohjoisimpaan Norjaan saakka, Jäämeren rannalle Vuoreijaan.

Viisikymppisen miehen irtioton lisäksi tarinassa on paljon tuttuja asioita Konosen lehtijutuista ja lauluista. Kirjojakin mies on ehtinyt tekemään, joskaan ei koskaan aikaisemmin romaania, joka on looginen jatkumo kaikelle sille, mitä hän on aikaisemmin tehnyt.

Miksi aika oli kypsä romaanille juuri nyt? Vastauksia on kaksi: Konosen ukki, kirjailija Reino Rinne (17.7.1913–6.2.2002) sekä toivalalainen peltipoliisi.

Kononen aloittaa vastauksensa sanomalla, että onhan hänellä ollut kaunokirjallisia haaveita jo 1970-luvun kesistä lähtien, jolloin hän heräsi ukkinsa kirjoituskoneen ääneen.

– Pikkupoikana mummolan kesissä kuuntelin silmät sikkurassa, kuinka ukkini takoi kirjoituskonettaan jo ennen kuutta. Hän heräsi varmaan neljän–viiden maissa, ja siinä vaiheessa, kun talon muu väki heräsi, hän oli jo kirjoittanut muutaman tehokkaan tunnin ja oli aika siirtyä kesän muihin hommiin, Kononen muistelee.

– Pikkupojan mieleen jäi, kuinka mahtavaa on, että on kirjoituskone, jota taotaan ja paperikasa kasvaa siinä vieressä ja työn hedelmät näkyvät. Syksyllä tai ennen joulua kun ukki tuli sitten meille kylään, hänellä oli tuliaisenaan se kirja, jota hän oli kesällä työstänyt. Ja seuraavana kesänä oli sitten tulilla uusi.

Pikku-Suonna kasvoi isoksi, päätyi toimittajaksi Joensuuhun, perusti yhtyeitä, joista uusin on kantrikokoonpano Huojuva lato, joka Joensuuhun juuttuneen Johan Johanssonin progebändin Savusaunan tavoin sai kutsun yksityiskeikalle Kuopioon.

– Minulle kävi juuri kuten olen kuvannut siinä kirjassa: Peltipoliisi välähti Toivalan Esson – tai St ykkönenpä se nykyään on – luona, kun ajoin ainakin kahdeksaakymppiä alueella, jossa on kuudenkympin rajoitus. Perässä seurasi lasku, joka oli isompi kuin keikasta saamani palkkio, Kononen muistelee.

– Tavallaan se laukaisi koko tämän käsikirjoitusprosessin. Minulle tuli olo, että tämä ei tapahdu minulle, vaan jollekin todella säälittävälle muusikkoraakille, jonka vieteri katkeaa nyt kokonaan.

Päästään Suonna Konosen ja Johan Johanssonin yhtäläisyyksiin ja eroihin.

– Molemmilla on varmaan vanhan liiton ihmisen maailmankuva. Minun laillani Johan on kiintynyt lapsuuden rokinkuuntelukokemuksiin ja siihen löytöretkeilytunnelmaan, kun löytyy hienoa pitkätukkaisten miesten tekemää musiikkia.

Eroista yksi merkittävimmistä on, että Suonna Kononen on tehnyt päivätöitä, kun Johan Johansson on joutunut sitkuttelemaan elantonsa hankkimisessa tekemällä marginaalimusiikkia Pohjois-Karjalan kaltaisella marginaalialueella.

– Minä olen romanttisuuteen taipuvainen kaunosielu, joka kaikesta huolimatta haluaa uskoa ihmisistä hyvää. Johan Johanssonista piti kirjoittaa paljon kyynisempi ja väsyneempi, jotenkin enemmän elämän kuluttama tyyppi.

Sami Kettusesta, Savusaunan basistista ja verbaaliakrobaatista, Johan Johansson pitää.

Kirja alkaa kuvauksella Joensuusta ja Savusauna-yhtyeen vaiheiden kuvauksella ja päättyy Vuoreijaan. Välissä on nautittava keskikohta, jossa Johan ja Sami tekevät matkaa ja sanailevat keskenään tavalla, jonka on pakko koostua poiminnoista erilaisilta oikeilta keikkamatkoilta.

– Ei siinä ole kuin korkeintaan irtolauseita elävästä elämästä. Keksittyjä ne sanailut on, Kononen yllättää.

Kirjailija sanoo, että on ollut suorastaan rasittavaa, kuinka nämä kaksi fiktiivistä hahmoa ovat kulkeneet koko ajan kyydissä mukana. Oman elämän keskellä on toistuvasti tullut mieleen, että tässä tilanteessa Johan voisi sanoa tällä tavalla ja Sami voisi vasta tuolla lailla.

– Karmeinta on, että ne helvetin tyypit on vieläkin päässäni, vaikka kirja on jo painettu. Nyt mielessä pyörii, että miksei se laukaissut vielä näin, koska sehän siinä olisi ollut täydellinen kuitti.

Palanen Joensuuta siirtyi Vuoreijaan, jonka kuvitteellisessa hotelli Strandissa on muun muassa pikkuruinen huone numero 11, joka on kovin tutun oloinen Joensuun Jokelasta.

Strandin ravintolassa Johan alkaa elättää itsensä pianistina tavalla, joka on Konoselle tuttua Jokelan ja Sointulan Kemal Achourbekov -illoista. Strandista löytyy myös Trine, ihana luonnonlapsi.

Konosen mukaan feminiini hahmo tarvittiin sen jälkeen, kun kaksi kolmasosaa tarinasta on menty miehisen sanailun parissa.

– Trine elää hetkessä ja suhtautuu ihastuttavan pilkallisesti Johaniin, joka kelailee asioita liikaa. Tiedän, että monet miehet tykkäävät, kun heidän totisuuttaan ja syvämietteisyyttään haastetaan ja lempeästi pilkataan.

Mutta mistä Trine oikein kumpuaa, onko hänessä aineksia Suonna Konosen elämän oikeista naisista vai onko hän fantasia naisesta, joka olisi kiva joskus tavata?

– Jos tuommoinen Trine olisi oikeasti Vuoreijassa odottamassa, niin eittämättä kiinnostaisi käydä hänen kanssaan kahvittelemassa hotelli Strandissa.

Romaani on saanut nimensä Savusauna-yhtyeen solistin Jari Laulajaisen sanoittamasta kappaleesta Tie päättyy meren rannalle. Sattumoisin täsmälleen saman niminen kappale löytyy Suonna Konosen sanoittamana kantriyhtye Huojuvan ladon uusimmalta albumilta Utopia, Texas, jonka julkistamiskeikka on Sointulassa ensi perjantaina.

– Se nyt on semmoinen hupaisa leikki, että on oikeasti olemassa tuon niminen kappale. Se on uuden albumimme viimeinen raita, jossa Huojuva lato luopuu omimmasta kantristaan ja soittaa vähän kuin progetyyliin, Kononen sanoo.