Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna Käyhkö

Menot: 70-luvun suosituin menomesta Disco Wienitär palaa yhdeksi illaksi

Kaikki aikalaiset sen muistavat, vakuuttaa Jorma Viitanen. Disco Wienitär perustettiin Joensuussa Hallmanin tavaratalon kiinteistöön, jonka paikalla sijaitsi sittemmin Anttila ja nykyisin Metropolin kauppakeskus.

Jorma Viitaselle Disco Wienitär oli merkittävä monella tapaa.

– Työskentelin siellä tarjoilijana ja hovimestarina vuodesta 1974 aina Wienittären loppuun, eli vuoteen 1983 asti. Ne olivat todella vauhdikkaita vuosia! Siihen aikaan nuorten menomestoja oli vähän, ja Disco Wienittäressä kävivät niin sanotusti kaikki nuoret.

Hallmanin tavaratalo valmistui 1961. Sen toiseen kerrokseen avattiin hienostunut kahvila Puukello.

– Kun disco-kulttuuri alkoi nousta maailmalla ja levitä Suomeen, ruvettiin Joensuussakin puuhaamaan discoja. Ensimmäiset taisivat olla nykyisen Eväskontin alakerran disco sekä Kolme Kukkoa -ravintolan Kukkodisco, Jorma Viitanen muistelee 1970-luvun alkuvuosia.

Varsinaiseen kultasuoneen iski kuitenkin Disco Wienitär, joka oli avoinna joka päivä ja jonka ikäraja oli nuoria suosiva K-18.

Ravintolaan tultiin tuohon aikaan hyvissä ajoin alkuillasta.

– Ovilla jonotettiin kello 18, ja kello 19 oli paikka jo monesti täynnä. Valomerkki tuli 00.30, ja se toki oli asiakkaiden mielestä aivan liian aikaisin.

 

Wienittäressä tärkeintä oli tanssiminen. Discopallon alla heiluttiin koko ilta.

– Siellä oli joka ilta dj:t, jotka soittivat sen ajan kuuminta discoa, soulia ja funkia. Maailmalta hitit tulivat ehkä nykyiseen verrattuna hiukan viiveellä, mutta dj:t soittivat uutuuksia sitä mukaa, kun saivat. Kotimaista musiikkia soitettiin tosi vähän.

Tilaa discossa oli noin 200 ihmiselle.

– Portsarit tarkistivat henkkareita ovella, mutta siihen aikaan niiden väärentäminen oli helppoa; ei tarvinnut kuin kuva vaihtaa klemmarin taakse. Kyllä siellä varmasti alaikäisiä kävi aina tasaisesti kokeilemassa onneaan. Välillä sitten ravintolassa alkoi yllättävä remontti, kun alkoholitarkastaja oli osunut paikalle, Jorma Viitanen muistelee.

Alkoholilaki oli tuohon aikana varsin tiukka. Pöytiintarjoilu tarkoitti sitä, etteivät asiakkaat saaneet liikkua juoman kanssa, vaan tilauksen jälkeen asetuttiin pöytään odottamaan, että tarjoilija kantoi juoman perässä paikalle.

– Laki myös rajoitti esimerkiksi pääsiäisen aikana toimintaa niin, ettei pitkänäperjantaina eikä pääsiäispäivinä saanut tanssia. Disco Wienitär oli toki auki, mutta soitimme mahdollisimman rauhallista musiikkia. Välillä porukka yritti silti väkisin päästä tanssimaan, ja sitä piti sitten suitsia.

 

Pohjois-Karjalassa oli tuohon aikaan kolme varuskuntaa, ja nuorten sotilaspoikien keskiviikkoinen vapaailta sähköisti Wienittären tunnelman.

– Paikalla oli monesti sata sotilasta heti kello 19. Kun iltaloman loppu lähestyi kello 23.30, oli ravintolan ulkopuolella jono, kun ihmiset tiesivät, että nyt sinne mahtuu taas uutta porukkaa. Monena keskiviikkona discossa oli hermostuneita kuskeja, kun kaikki sotilaat eivät meinanneet malttaa lähteä tyttöjen luota takaisin varuskuntaan. Välillä joku taisi jättää lomalta palaamattakin, Jorma Viitanen kertoo.

Wienettäressä tulivat myyntiin Jorma Viitasen mukaan myös Joensuun ensimmäiset pitsat.

– Wienittäressä lanseerattiin 1970-luvun puolivälissä iltapalakortit, joilla saattoi lunastaa pienen pitsan. Täytteinä oli jauhelihaa, kinkkua tai juustoa.

Wienittärestä moni kävijä muistaa ainakin kaksi asiaa: korkeat portaat sisään tullessa sekä tanssilattian häkin.

– Ne pitkät portaat piti osata kävellä suorana ja hymyillen ylös, muuten ei portsari sisään laskenut. Ja häkki puolestaan oli tanssilattialle aidattu kehikko, jossa moni hiukan liikaa maistanut tanssija nojaili voimiaan keräten.

Disco Wienittären tarina päättyi 1983, kun ravintolan nimi muuttui Maximiksi ja myöhemmin Meximiksi.

1970-luvulla Joensuussa nuoruuttaan eläneille Wienitär oli sen verran merkittävä paikka, että sen kunniaksi on järjestetty jo kaksi Disco Wienitär -tapahtumaa Kimmelin yökerhossa.

Ensimmäinen 2013 oli varsinainen menestys, mutta toinen vuonna 2015 jäi helteen jalkoihin.

– Tämä kolmas kerta taitaa jäädä viimeiseksi, Jorma Viitanen arvelee nyt.

Tapahtuma järjestetään lauantaina 28.5. Kimmelin Las Palmasissa.

– Meistä nuorimmat ovat kuusikymppisiä ja vanhimmat lähestyvät kahdeksaakymppiä, joten ilta aloitellaan hyvissä ajoin kello 19.30.

– Illan päätiskijukkana on DJ Igor, ja mukaan tulee muutamia muita dj:tä, jotka tulevat pyörittämään pienimuotoisen listaillan entisajan tyyliin.

Tiskijukkien soittamaa musiikkia Las Palmasissa veivataan kello 23:een saakka, jonka jälkeen lavalle nousee saman ajan henkeen soittava Osmos Cosmos.

– Vaikka tässä toki pääkohdeyleisönä on 1970-luvun nuoriso, niin saa sinne nuoremmatkin tulla mukaan. Siinä voidaan sitten näyttää, millaista se oikea 1970-luvun meno olikaan, Jorma Viitanen naurahtaa.

 

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä