Kauniisti muisteltu opettaja

Johan oli lapsesta lähtien terveysasioista kiinnostunut poika. Viisivuotiaana hän sai tätinsä hautajaisten muistotilaisuudessa juomalasiinsa vahingossa paloviinaa. Makukokemus oli hyvin vastenmielinen, ja jätti jälkensä. Kun hän kuuli abiturienttikeväänään vuonna 1883, vajaat 14 vuotta paloviinakokemusta myöhemmin, rouva Andersson-Meijerhjelmin raittiusesitelmän, kaivertui hänen mieleensä ehdoton loppuelämän kestänyt raittiusvakaumus.

Terävä-älyinen ja koulunkäynnistä innostunut nuorukainen eteni koulussa nopeasti ja auttoi usein pientä korvausta vastaan, jos sellaista tarjottiin, ”kotiopettajana” heikommin koulussa menestyneitä kavereitaan. Avustavaa ohjaustyötä hän teki myös yliopisto-opintojensa aikana Helsingissä.

Ruumiillista rasitusta pelkäämätön liikunnallinen asenne tuli Johanille tutuksi jo varhain.

Lyseokaverinsa kanssa hän oli historianopettajan olympialaistarinoista inspiroituneina etsinyt mahdollisuuksia harrastaa viisiottelua. Ensin hankittiin keihäs lepikosta. Kiekkoa korvaava painava lasilevy saatiin taas kaverin isän tavaroiden joukosta. Sen jälkeen mentiin kisailemaan nostoväen komppanian harjoituskentälle.

Lääkärin ura houkutti lahjakasta ja energistä Johania. Hän oli 12-vuotiaana pelastanut 4-vuotiaan pikkusiskonsa hengen, kun tämä oli pudonnut tikapuilta, jolloin siskon niska oli kääntynyt luonnottomaan asentoon. Veli oli tarttunut toimeen ja kääntänyt siskonsa niskan suoraksi. Lääkäri oli tyttöä tutkiessaan ja Johanin selostusta kuultuaan todennut, että tämän neuvokkuuden myötä oli siskon henki säästynyt, ja että hänestä tulisi varmasti hyvä lääkäri.

Johanin opinnot Helsingin yliopistossa vuoden 1883 syksystä alkaen tähtäsivätkin aluksi kirurgiksi, mutta nuorena uimaretkillä saadun korvatulehduksen johdosta hänen kuulonsa oli heikentynyt. Niinpä lääkärin ura olisi todellisuudessa ollut mahdoton. Nuorukainen vaihtoikin hetken mielijohteesta, ja tilaisuuden koitettua, voimistelunopettajan koulutukseen Viktor Heikelin valvovien silmien alle.

Valmistuttuaan yliopistosta Blomqvist oli vuoteen 1907 Porvoon ruotsalaisen lyseon voimistelunopettaja. Sen ohella hän teki sairasvoimistelijan ja hierojan työtä. Vuonna 1890 solmitun avioliiton kriisiydyttyä hän muutti lyseon kevätlukukauden päätyttyä 42-vuotiaana neljän vanhimman lapsensa kanssa neljäksi vuodeksi Joensuuhun.

Johan Blomqvistin työ Joensuussa vuosina 1907–1911 nosti lyseon poikien liikunta-, terveys- ja raittiuskasvatuksen uudelle ennen näkemättömän korkealle tasolle. Blomqvistin kaudella etenkin yleisurheilun asema vahvistui. Hän osasi työnsä kautta lujittaa myös poikien välistä toverillista henkeä.

Lyseon pojista monet urheilussa menestyneet tekivät myöhempinä vuosinaan vaikuttavan työuran vastuullisissa tehtävissä. Esimerkiksi tuleva professori Kalle Väisälä oli yksi opettaja Blomqvistin aikana kohti aikuisuutta kasvaneista lyseolaisista.

Sairasvoimistelua ja hierontaa Johan jatkoi opettajan toimen ohella myös Joensuussa. Ensin vastaanotto oli Koulukadun eteläpäässä, ja sitten hänen kotonaan pankkikomissaari Ernst Bromsin talossa Yläsatama- ja Rantakadun kulmauksessa.

Opettaja Blomqvist oli Joensuussa moniosaava mies. Jotkut hänen ideoidensa hedelmät näkyvät edelleen nykyisessä kaupungin katukuvassa. Blomqvist teki nimittäin vuonna 1911 valmistuneen lyseon voimistelusalin – nykyinen taidekeskus Ahjo – alustavat piirustukset, kun kivisen lyseorakennuksen jumppasali sopi tarkoitukseen melko heikosti.

Joensuussa ollessaan opettaja Blomqvist oli aktiivinen myös leipätöidensä ulkopuolella. Hän oli muun muassa muutaman vuoden kaupungin palomestarina, kuten oli ollut Porvoossakin. Suojelutoimet kiinnostivat häntä, olihan hän jo lapsena neuvokkaasti avustanut ruutikellarin läheisyydessä olleen palon esisammutuksessa kavereidensa kanssa.

Vuonna 1911 Johan Blomqvist siirtyi Joensuusta Helsingin suomalaisen lyseon voimistelun opettajaksi. Siellä hän palveli eläköitymiseensä vuoteen 1931 saakka. Arvostettu opettaja menehtyi vuonna 1938, 73-vuotiaana, kesken muistelmiensa kirjaamisen.

Opettaja Blomqvist tunnettiin erittäin miellyttävänä henkilönä, joka nautti suurta suosiota sekä oppilaidensa että virkatovereidensa keskuudessa. Hänen oppilaansa kertoivat usein, että opettaja muisti oppilaitaan kauan sen jälkeenkin, kun he olivat jättäneet koulun. Hän iloitsi heidän menestyksestään ja suri heidän kuolemaansa.

Joensuussa pitkään vaikuttanut valokuvaaja Lassi Hämäläinen opiskeli lyseossa Blomqvistin aikana. Hän sanoi entisen opettajansa menehtymisen jälkeen kauniisti, kuinka opettaja sai maakunnassa vähäisessä ajassa sellaisia ihmeitä aikaan, joita vielä vuosikymmenienkin takaa valoisasti muistellaan.