Karva kerrallaan kohti tasa-arvoa

Aiemmin ympäristöalan tutkijana työskennellyt Kotilainen päätyi alun perin piirtämään sarjakuvia sairastuttuaan uupumukseen, jonka vuoksi hän lopulta irtisanoutui työstään vuosi sitten.

– Sarjakuvien tekeminen tuntui sopivalta tavalta purkaa omaa ahdistusta. Olen lapsesta asti tykännyt piirtää ja kirjoittaa, ja sarjakuvissa pystyn yhdistämään nämä molemmat, Kotilainen kuvailee.

Tyyliltään Kotilaisen sarjakuvat ovat omaelämäkerrallisia. Hän kuvaa avoimesti kokemuksiaan esimerkiksi uupumuksesta, mielenterveydestä sekä äitiyteen liittyvistä odotuksista. Tilaa saavat myös naisvihaa, rasismia ja eläinten oikeuksia käsittelevät teemat.

– Sarjakuvat ovat minulle aktivismin muoto, jolla nostan esiin yhteiskunnallisia aiheita ja pyrin rikkomaan normeja. Tavoitteeni on käsitellä myös asioita, joita helposti hävetään, Kotilainen sanoo.

Sarjakuviaan Anu Kotilainen julkaisee kotilainenanu_art-nimisellä tilillään Instagramissa, ja syksyllä hän piti Joensuun pääkirjastolla esikoisnäyttelynsä uupumusteemaisella sarjakuvalla. Kokemus jäi mieleen hauskana ja myönteisenä, vaikka valmistelut yöunia verottivatkin.

– Kuvaan sarjakuvissa omaa elämääni, mutta itsensä esille laittaminen ei ole silti helppoa. Näyttelystä jäi kuitenkin tunne, että kokemukseni tulivat nähdyiksi ja annoin vertaistukea muille. Tämä on esimerkki siitä, että asioita voi käsitellä itsensä kautta, vaikka mittakaava on laaja ja yhteiskunnallinen.

Aiemmin Kotilaiselta on julkaistu sarjakuva Porvoon Å-fest-sarjakuvafestivaalin pienlehdessä, ja Suomen sarjakuvaseuran Sarjakuva-automaatista Helsingissä löytyy Kotilaisen piirtämä Feministinen karvakuvakirja. Joulukuun ajan Kotilainen piti somessaan myös karva-aiheista joulukalenteria.

Karvat eivät ole Anu Kotilaisen sarjakuvissa pelkkiä keratiinisäikeitä, vaan ne kietoutuvat osaksi keskustelua ulkonäkö- ja sukupuolinormeista, luonnollisuudesta sekä tasa-arvosta. Kotilaisen piirtämät karvat kasvavat missä tahtovat, ovat osa ihmiskehoa ja sallittuja kaikille sukupuolille.

– Nuorempana tein niin kuin kuului tehdä, eli enempää miettimättä poistin karvat heti kun sellaisia kasvoi. Iän myötä havahduin ajatukseen, miksi minun pitäisi naisena poistaa mieluiten kaikki karvat, mutta joidenkin toisten ihmisten ei? Miksi minun karvani olisivat hävettävät tai epäsiistit?

Muutama vuosi sitten Kotilainen tarttui karvatabuun konkreettisesti ja lopetti karvojenpoistamisen kokonaan. Ensimmäinen kesä vierähti totutellessa ja avoimesti ihmetteleviä kommentteja kuunnellessa.

– Nykyisin olen tottuneempi, ja olo on suht mukava karvoineen kaikkineen. En kuitenkaan tarkoita, että jokaisen tulisi tehdä niin kuin minä, vaan toivon, että jokaisella olisi aito mahdollisuus valita, mitä karvoillaan tekee.

– On myös hyvä tiedostaa, että esimerkiksi minun kaltaisteni etuoikeutettujen, valkoisten, normiin sopivien henkilöiden on helpompaa koetella tabuja. Jos ihminen kuuluu jo valmiiksi syrjittyyn ryhmään tai vähemmistöön, voi karvanormin rikkominen olla paljon vaikeampaa, Kotilainen tarkentaa.

Viime vuosina mediassa on alkanut näkyä enemmän muidenkin kuin cis-miesten karvaisia kainaloita ja sääriä, mutta edelleen naisten ja naisiksi sukupuolitettujen näkyvä karvaisuus aiheuttaa jopa aggressiivista kommentointia. Anu Kotilainen on saanut tästä osansa.

– Karvasarjakuvani saavat lähes joka kerta vihakommentteja, ja aihe herättää todella vahvoja tunteita. Minulta on esimerkiksi kysytty, miksi meillä feministeillä on pakkomielle jauhaa karvoista. Olen vastannut, että voin lopettaa aiheesta puhumisen heti kun on normaalia, että minullakin on karvat.

Karvojen normalisoinnille on Kotilaisen mukaan selkeästi tarvetta, ja karvasarjakuvat saavat somessa valtaosin lämpimiä kommentteja.

– Monet jakavat omia kokemuksiaan tai kiittelevät aiheen esiin nostamisesta. Avoin keskustelu auttaa huomaamaan, ettei kokemus olekaan vain minun, vaan saman aiheen parissa painii todella moni, Kotilainen sanoo.